31. maaliskuuta -15 / Kuinka porkkanasta tulee tuliase (Miika)

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

31. maaliskuuta -15 / Kuinka porkkanasta tulee tuliase (Miika)

Viesti  Jewell lähetetty Ti Maalis 31, 2015 10:39 am

31. maaliskuuta -15 / Kuinka porkkanasta tulee tuliase (Miika)
Jutta ravasi Sannin kanssa kaunista, lennokasta ravia. Mä olin taas ryhtynyt oman elämäni superkoutsiksi ja huutelinkin vinkkejä kuin mikäkin valmentaja. Jutta ei tosin ruikuttanut, se oli niin sulaa vahaa. Kukapa ei olisi ollut, mä olin sentään Miika Sario ja mun edessä kaikkien tyttöjen polvet valahtivat veteliksi.

No, ei ehkä kaikkien.

Jutan ilme oli keskittynyt, suu vetäytynyt mutruun ja kulmat hieman mutkalle, muodostaen pienen rypyn otsalle. Musta oli vähän kohtalon ivaa, että niin tyylikkäällä mimmillä oli suomenhevonen - eikä vain yhtä, vaan kaksi! En ymmärtänyt lainkaan, mikä näitä sekopäitä junttiputeissa kiehtoi, mutta Jutta näytti paljon enemmän jonkin kuumemman, mutta kiltin puoliveritamman omistajalta. Ja kyllä, osasin diagnosoida ihmisten hevosmieltymykset erittäin pitkälle ulkonäön perusteella.

"Pyydä edelleen takaosaa paremmin alle, etuosaa ylös", huusin Jutalle, joka posket punaisina pyysi Sannia vielä enemmän töihin, kunnes hymyilin tyytyväisesti. Mihin näitä kaikkia opettajia ja valmentajia täällä tallilla tarvitaan, kun meitsikin on saatavilla?

Vielä vartti kului Jutan tuskaillessa mun katseen alla, kunnes Jutta antoi Sannille pitkät ohjat ja alkoi kävellä loppukäyntejä. Ulkona satoi rakeita ja maneesin katto piti kovaa ääntä. Mä siirryin istumaan katsomoon, kun Jutta selaili puhelintaan hevosen selässä. Mä otin siitä mallia ja kaivoin puhelimen (iPhone 6, tietenkin) esille. Facebook, ei mitään jännittävää. Instagram, täynnä puolialastomien naisten selfieitä. Loputkin olivat yhtä tylsiä, joten lopulta tuhahtaen vastasin vain pariin whatsapp -viestiin. Tänään lähdettäisiin jätkien kanssa vähän yöhön, se oli varma.

Tallissa Jutta otti tammalta varusteet sukkelasti pois, loimitti sen ja jätti kuivumaan talliin sisälle. Me ajauduttiin satulahuoneeseen, jossa Jutta hymyili hieman hölmösti koko ajan, kun tiirasin sen jokaista liikettä. Se ei tuntunut kestävän moista painetta, vaikka olikin itsevarma tyty. Paetessaan tallin puolelle, mä seurasin perässä. Tallissa oli hiljaista - tai oli ainakin hetken.

"Apua apua apua, mä kuolen!" huusi Jonna tyhjässä tallissa, kirmaten sen toiselta puolelta Jutan taakse piiloon.

"Hä?" Jutta kysyi.

"Anette tappaa mut", inisi Jonna.

"Vihdoinkin joku tekee sen, mistä kaikki haaveilee", mutisin ja sain osakseni tuiman vilkaisun.

"Miksi Anette tappaa sut?" Jutta ihmetteli epäillen, koettaen saada Jonnaa takaataansa pois. Jonna näytti syylliseltä ja irvisti.

"Heitin sitä porkkanalla."

Mitä?

"Se oli kova porkkana."

Siis mitä?

"Jonna Katariina Niemelä, sä oot niin vainaa! Tänne nyt ja heti!" kiekui toinen ääni, joka epäilemättä oli Anetten.

"Ei kovin kannustava kutsuhuuto", mä huomautin naiselle, joka kirmasi tallin ovista sisään. Jonna vinkaisi ja piiloutui paremmin Jutan taakse. Nyt jopa ymmärsin Aneten vihan. Sen otsassa oli nimittäin iso, punainen kuhmu, joka oli selvästi noussut vauhdilla. Jutta hymähti "auts", mutta ei siirtynyt Jonnan edestä. Mä rypistelin kurmiani koko tilanteelle. Miksei täällä ikinä tapahtunut mitään normaalia? "Miten ihmeessä toi on onnistunut heittämään sua porkkanalla?"

Jonna irvisteli Jutan takana. "Se on pitkä tarina."

"Eikä ole", tiuskaisi Anette hieroen kuhmuaan.

"On se", Jonna vastasi. Lopulta meille selvisi, että Jonna oli kävellyt rehuhuoneessa porkkana kädessä, kompastunut ja porkkana oli sinkaissut matkaansa osuen rehuämpärien pariin kyykistyneen Anetten otsaan. Kuin suoraan piirretyistä. Osasin oikein kuvitella, kuinka otsan kuhmu oli noussut silmin nähden nopeasti, kuten Aku Ankalle ikään. Jonna piilotteli yhä Jutan selän takana. Anette näytti ärsyyntyneeltä, mutta oli jo vähän leppynyt.

"Joka tapauksessa, sun kannattaa varmaan pistää tohon kylmää", vihjaisin ja osoitin Anetten kuhmua. Se nyrpisti nenäänsä, mutta pyörittelin vain silmiäni napaten sen käsivarresta kiinni. "Mä voin tulla auttamaan."

Eittämättä voin, kaunis nainen pulassa? Oon niin käytettävissä!

Päätallin satulahuoneen pakastimessa säilytettiin kylmäsuojia. Käärittyäni sen pintelipatjaan, annoin paketin Anettelle, joka näytti yhä varsin myrtsiltä. Me istuttiin maahan seinään nojaten ja nainen vaikersi hiljakseen.

"Sattuuks se noin paljon?" kysyin, vähän jopa ihmetellen. Anette vilkaisi mua myrkyllisesti, se katse oli selvästi päivän suosituin.

"Voidaan mennä kokeilemaan, mä heitän sua porkkanalla. Jos ei tunnu missään niin voin viskata vaikka useammankin."

"Ai niin kuin konekiväärityyliin?"

"Nimenomaan."

"Näytäppä sitä kuhmua."

Kuhmu oli punainen ja selvästi koholla, kun sivelin sitä hieman karheilla hevosmiehen sormilla. Anette näytti purevan huultaan ankarasti, mikä sai mut vaan virnistelemään. Lopulta otin mun käden pois otsalta, mutta siirtäen sen vain kevyesti leualle. Pyyhkäisin sitä hieman, hymyillen yksipuolisesti ja nojautuen hieman turhan lähelle.

"Tiedätpähän säkin, että mä oon sitten täysin kelvollinen sairaanhoitaja, jos sattuu joskus toistekin. Tai jos vaikka muut ponipojat alkaa kyllästyttämään", sanoin rennosti, melkein kuiskaten ja nousin. Kävelin ovelle, enkä vilkaissut taakseni, koska tiesin Anetten olevan punainen päälaesta kantapäähän.

No, mä olin sentään Miika Sario ja mun edessä kaikkien tyttöjen polvet valahtivat veteliksi.

_________________
THERE ARE FAR, FAR BETTER THINGS AHEAD THAN ANY WE LEAVE BEHIND
C.S. Lewis


avatar © Daniela S. Nassetti CC BY-NC-ND 2.0 (flickr.com)
avatar
Jewell
Tallin omistaja
Tallin omistaja

Viestien lukumäärä : 561
Join date : 04.02.2013
Ikä : 28
Paikkakunta : Räpäkkö

Näytä käyttäjän tiedot http://leijis.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun

- Similar topics

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa