23. toukokuuta -15 / Itkupuheluita

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

23. toukokuuta -15 / Itkupuheluita

Viesti  Jewell lähetetty La Toukokuu 23, 2015 10:49 am

Sisältää lähinnä kuulumisia ja omien hevosten hehkutusta. Lukeminen omalla vastuulla.

23. toukokuuta -15 / Itkupuheluita
Mä olin niin tyytyväinen, että ihan pyörrytti. Istuin keittiön pöydän ääressä suuri muki kädessäni, mukissa oleva virvoitusjuoma kupli sihisten. En juonut kahvia, mä otin mieluummin kokista. Leijonalaakson pihalla oli taas perinteistä vilskettä, vaikka moni vanha tuttu olikin lähiaikoina kadonnut kuin tuhka tuuleen. Silti en voinut kun hymyillä, nostaen mukin kaarella oleville huulille.

Ja ei, tämä ei liittynyt mitenkään kengittäjään, joka kävi meillä nykyään ainakin kerran viikossa, vaikka tallilaiset muuta väittivätkin.

Mulla oli ollut omistajana niin hyvä kuukausi, että en voinut kuin hymyillä. Okei, puretaan vähän tätä asiaa teillekkin: aloitetaan

Vrum vrum, sanoi Oona!
vaikka Oonasta. Oona oli osallistunut Roudan ja Unskin tavoin ikäryhmäkilpailuun. Se oli ollut hieman hermostunut kisapaikalla, vaikka olikin käynyt syntymästään asti vieraissa paikoissa säännöllisen epäsäännöllisesti. Koulukokeessa, joka oli päivän ensimmäinen etappi, tamma ei keskittynyt kovinkaan hyvin ja tuntui ajattelevan kaikkea ihan muuta kuin koulurataa. Meille tulikin paljon rikkoja ja muita virheitä. Nyrpistelin nenääni pitkään katsoessani Oonan nimeä luokan viimeisenä, se ei ollut lainkaan tamman tason mukaista.

Estekokeeseen mennessä oli neiti jo rauhoittunut päästessään sähläävän Roudan viereen hetkeksi. Radalla se yllättikin mut ihan täysin - Oona suorastaan liisi esteiden yli tavalla, jota oltiin kovasti haettu kotona! Eihän tämän tamman kuulunut olla estehevonen, ajattelin katsoessani sijoitustamme neljänsiksi. Vau.

Kunnon shokkiin päädyin kuitenkin vasta rakennearvostelun jälkeen, kun tuijotin Oonan I-palkintoa. Inka alkoi laskeskella pisteitä ja niin siinä vain kävi. Nöyrä, maailaistyttö Oona oli päässyt ikäryhmäkilpailun finaaliin. Fiilis oli aika sanoinkuvaamaton.


Jonna ja Routa koulukokeessa -
eihän se niin pahalta näytä?
Mitä Routaan taas tuli... Jonna oli ratsastanut sen ikäryhmäkilpailussa ja tamma oli ollut yhtä jännittynyt kuin ensimmäisissä kilpailuissaan. Verryttelyn se pukitti ja loikki kuin mikäkin gaselli paikasta toiseen. Kouluradalla se teki pyrähtävät laukannostot sekä oli selvästi jännittynyt. Tuloskin oli ihan sen mukainen. Esteiltä me ei oltu edes kauheasti odotettu mitään, vaikka oltiinkin harjoiteltu ahkerasti. Rata suoritettiin varmasti ennätysvauhtia kaahottaen kuin viimeistä päivää, lakaisten parit puomit mukaan. Kumpikin, niin ratsastaja kuin puuskuttava hevonenkin selvisivät kuitenkin maaliin, joten pystyin huokaisemaan helpotuksesta. Rakennearvostelusta annettiin II-palkinto ja Routa jäi varsin hännille, mutta olipahan osallistunut kuitenkin.


Kyllä se välillä osaa!
On Roudasta kuitenkin aivan ihanaakin kerrottavaa. Hölmö tamma kävi nimittäin myös kantakirjauksessa toukokuun aikana! Mä olin odottanut kauan ensimmäisen oman kasvattini kantakirjausta ja siinä se nyt oli. Toisin kuin ikäryhmäkilpailuissa, oli Routa kantakirjauksessa rento oma itsensä, vaikka silmäkulmasta löytyikin pilkettä. Tamma meinasikin pidentää yhtä kolmion suoraa raviosuudella pidemmäksi ja minä pieni koetin roikkua hevosessa vain kiinni. Kun viimein sain vauhdin laskettua käyntiin ja neidin kääntymään, oltiin me kulman merkkinä olleesta kukkapuskasta jo monen metrin päässä. Nolona suoritettiin tilaisuus loppuun, Jonnan kirotessa kovaäänisesti kehän laidalla. Tapahtuneen vuoksi multa meinasi mennä jalat alta kuullessani tulokset. 73 pistettä! II-palkinto! Meitä oli ollut varmaan neljä naista roikkumassa Roudassa kiinni sillä hetkellä, saaden tamman ihmettelemään. Miksi nää itikat roikkuu nyt mussa, kun hetki sitten tein kaiken väärin?

Unskillakaan ei mennyt ihan kuin strömssöössä ikäryhmäkilpailuissa. Hely oli hermoromahduksen partaalla ennen ratoja ja joutui käymään läpi tuhannet hengitysharjoitukset. Unski sen sijaan taisi olla kaikkea muuta kuin hermostunut, koska kouluradan jälkeen meidän luokse käveli masentuneen oloinen Hely ja onnellinen Unski. Helyn kädet suorastaan tärisivät, kun ori oli painanut kädelle menemään radalla. Ulospäin se ei ollut juurikaan näkynyt, sähäkkätukkainen nainen oli hymyillyt urheasti radan alusta loppuun. Koskaan ei pitäisi sanoa mitään etukäteen. Esteradasta ei varmaan tarvitse edes puhua! Hymyilemään sai vasta rakennearvostelun ensimmäinen palkinto, joka toi täydet kymmenen pistettä. Sijoitus kilpailuissa oli keskikastia, joten finaaliin ei olisi asiaa.

Unski tosin toisti Roudan perässä. Vaikka ikäryhmäkilpailut eivät menneetkään nappiin, kävi Unski haalimassa itselleen KTK-II -palkinnon! Näin ylpeitä omstajia ei tässä kuussa ole varmasti paljoa.

Vein vanhan ja kärsineen mukin tiskipöydälle. Pyykkikone oli käynyt, joten hain limevihreän pyykkikorin lastaten sen täyteen. Pyykit kuivuisivat ulkona auringossa nopeasti. Nojasin pyykkikoria lanteisiin pitäen siitä vain toisella kädellä kiinni, kun avasin asunnon oven. Päästin niin Takun kuin Neronkin pihalle, ne alkoivat heti juosta ympyrää mun ympäri vauhdikkaasti. Pyykkiteline oli aivan omenatarhan ja mun talon nurkalla, monta pitkää narua kiinnitettyinä korkeiden tolppien päähän. Nostin ensimmäisen vaatteen, ravistin sen ja nostin narulle.

Myös Kia oli osallistunut kantakirjaukseen. Mukanaan se oli tuonut kolmannen palkinnon, mikä oli ihan hyvä. Mä mietin vähän, kokeilisinko joskus sen korottamista. Pistesaldoa oli nimittäin saatu 69 pistettä, eli yhden verran alle kakkospalkinnon! Kia oli ollut kyllä aika sählä ja jyränä kirjauksessa sekä yleensäkin näyttelyissä, joten en tiennyt, lähtisinkö sen kanssa enää ikinä mihinkään, missä olisi rakennearvostelu, kuin pakosta.


Minttua ei haittaa edes pieni sade
Ja sitten oli tietenkin suomenhevosvarsojen arvioinnit. Mukana oli ollut Oona, joka oli pitänyt viimeksi saadun SV-II -arvonsa. 2-vuotiaita mulla oli ollut mukana Helinä ja Minttu - varsinainen kaksikko! Helinä ei ollut pärjännyt käytöskokeessa kovinkaan hyvin, joten vaikka saikin muuten varsin kohtuulliset pisteet, jäi palkinnotta. Tamma oli ollut pörräävä ampiainen, ei varonut lainkaan ketä jätti alleen ja pelkäsi kaikkea ja kaikkia. Ihmekös tuo siis, ettei blondi ollut saanut kovinkaan hyviä prosentteja. Minttu taas oli ollut oma, ihastuttava itsensä. Se oli ollut rauhallinen, hieman utelias ja luottanut muhun selvästi ihan täysillä. Miten siinä sitten kävikään? Mä soitin pienen itkupuhelun Mintun emän omistajalle Miia-Marialle, meidän Minttu on SV-I. Kai siihen piti tottua, että nää eläimet oli vaan niin hienoja.

Miia-Marialle tuli muuten soitettua kerran aikaisemminkin kuukauden sisällä... Romeo pääsi vihdoin kantakirjaukseensa 25. huhtikuuta, ja arvatkaapa mitä? KTK-I! 86 pistettä! Mun teki mieli kaatua maahan onnellisena. Tiedättepähän sitten, meillä on tallissa ykköspalkinnon poni!

Ripustin viimeisen vaatekappaleen ja lähdin koiriani huudellen takaisin sisälle. Minkälaisia hevosia omistinkaan! Hymy oli ollut herkässä jo pitemmän aikaa.

_________________
THERE ARE FAR, FAR BETTER THINGS AHEAD THAN ANY WE LEAVE BEHIND
C.S. Lewis


avatar © Daniela S. Nassetti CC BY-NC-ND 2.0 (flickr.com)
avatar
Jewell
Tallin omistaja
Tallin omistaja

Viestien lukumäärä : 561
Join date : 04.02.2013
Ikä : 29
Paikkakunta : Räpäkkö

Näytä käyttäjän tiedot http://leijis.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa