Diksin hoitis

Ensimmäinen kerta, kun tapaisin uuden kaverini Diksin. Olin löytänyt kiinnostavan ilmoituksen nuoresta ex-ravuripojasta, josta saisi taatusti kivan maastakäsittely- ja köpöttelykaverin. Toisaalta, olin saanut myös tietooni, että kaveri osasi toisinaan olla melko hankala. Mutta mikäs siinä. Rentoa tekemistä haastavan hevosen kanssa. Haasteellisuus ei haitannut sitten ollenkaan, kun ei tarvinnut ratsastaa.

Tallille saapuessani huomasin heti rennon tunnelman. Hetken aikaa pyörittyäni löysinkin Jewellin. Suunnistin saman tien reippaan oloisen naisen luokse.
"Moikka! Mä tulin nyt hoitamaan Diksiä", totesin innostuneena. Tallin rento ja lämminhenkinen tunnelma oli selvästi mieleeni ja olin enemmän innoissani, kuin olisin osannut edes kuvitella. Pihaa lakaiseva Jewell vaikutti aluksi vähän säikähtäneeltä, liekö sitten unohtanut tuloni. Nainen kuitenkin muisti nopeasti, mistä oli kyse ja sysäsi luudan sivuun.
"Moi! Kiva, että tulit. Mutta me voitaisiin vaikkapa heti lähteä hakemaan Diksiä tarhasta", Jewell alkoi heti papattaa innostuneena. Hän ohjasi minut iloisen höpötyksen säestämänä tarhoille, jossa kultapoika Diksi odottelikin. Ikävä kyllä puolet Jewellin puheista meni täysin ohi korvien, kun odotin Diksin näkemistä niin kovasti.
Nappasin tarhan edustalta riimunnarun. Avasin tarhan portin vähän jännittyneenä. Kun lähestyin Diksiä, se kääntyi tehokkaasti poispäin. Odotin hetken, ennen kuin lähestyin ruunaa uudelleen. Tällä kertaa se pysyi rauhallisena, joten rapsutin sen pehmeää kaulaa ja napsautin riimunnarun kiinni sen riimuun.

Tallissa Jewell esitteli pikaisesti paikat, kun olimme saaneet Diksin karsinaan. Se ei ollut toistaiseksi tehnyt mitään pahaa, paitsi koittanut ryysätä karsinaansa ja tallannut varpaani.
Jewell näytti Diksin harjat, rehu- ja satulahuoneet, vessan ja toimiston. Sen jälkeen Jewellin täytyi kumminkin jatkaa omia puuhiaan ja minä jäin puunaamaan Diksiä. Jewell toivotti vielä onnea ja ohjeisti viemään Diksin takaisin tarhaan, kun olisin valmis.

Taputtelin ja rapsuttelin rennon oloista Diksiä hetken. Kun sitten otin harjan käteeni, se irvisti ärtyneenä. Tyynenrauhallisena kumminkin jatkoin harjailua. Diksin käytös ei huolettanut lainkaan. Olinhan ollut aiemminkin tekemisissä vähän omalaatuisten hevosten kanssa.
Tarhassa kuraantuneet jalat olivat... huomattavan likaiset. Olin selvästi ärsyttävä Diksin mielestä, kun kyykin Hänen Korkeutensa jaloissa, joten ruuna sitten päätti alkaa kuopimaan. Se ei ollut ollenkaan yllättävä reaktio vielä melko nuorelta (ja temperamenttiselta) hevoselta. En edes jaksanut välittää noinkin lapsellisesta käytöksestä ja jatkoin harjailua ihan rauhassa. Kun sain jalat harjailtua ja Diksikin oli melko lailla rauhoittunut, nousin taputtamaan ruunaa. Diksi alkoikin näyttää jo melko puhtaalta, joten vein harjat paikoilleen ja kiinnitin riimunnarun riimuun.

Hetken ajan taluttelin Diksiä pihapiirissä. Käytiin katselemassa vähän joka paikassa. Diksi oli tosi asiallisesti, mitä nyt vähän reippaana ja joka suuntaan menossa. Lopuksi vielä tein muutaman peruutus- ja pysähdysharjoituksen. Pysähdys oli Diksille vielä vähän hankalaa, mutta sujui lopulta hyvin. Peruutuskin oli hieman hakusessa, mutta ei Diksi mahdoton ole!
Harjoituksien jälkeen veinkin Diksin onnellisena tarhaan ja hetken tarhan luona haaveiltuani lähdin kotia kohti.

(Pahoittelut tönköstä tekstistä!)

/ Mitään tönkköä ollut. ; )

Ihanaa, että Diksikin osaa olla joskus nätisti! Sillä kun välillä taluttaessa on tapana pomppia vähän pystyynkin, vaikkei kovin korkealle... Pirkulan kopukka, kuten Emil sanoi joskus. Emil on muutenkin käynyt ratsastelemassa Diksiä vähän koulutukseksi, mutta muuten sen liikutuksen hoitaa Netta, mäkin harvoin. Tonikin on selässä käynyt, mutta molemmilla tuntuu menevän hermo toiseen niin nopeasti, ettei siinä ollut kummemmin järkeä koko menossa...

13 pistettä tästä! : )

- Jewell

Kun saavuin tallille, säntäsin suoraan Diksin karsinalle. Rivakoin ottein tartuinkin talikkoon ja aloin siivoilemaan karsinaa. Iltapäivällä tiedossa olisi pieni ajolenkki Inkan kanssa ja sitä ennen tahdoin tehdä Diksille perusteellisen harjauksen.
Luojan kiitos Diksi ei ollut sotkenut karsinaansa järkyttävään kuntoon, vaan se oli suhteellisen siisti ja helppo siivota. Lannan lappaminen oli toki rentouttavaa, mutta mielummin olisin toki jo harjaillut Diksiä ja tehnyt kaikkea mukavaa sen kanssa.
Kärrätessäni puoliksi täysiä kottikärryjä lantalalle, törmäsinkin Eliakseen. Yllätyksekseni tämä pysäytti minut ja toivotti tervetulleeksi Leijonalaaksoon. Elias alkoi kertoilla tallista, hevosista ja henkilökunnasta sellaista vauhtia, että ainakin puolet menivät väkisinkin ohi. Sitten Eliaksen suusta syöksyi liuta kysymyksiä, joihin oli erittäin hankalaa vastata, koska ne esitettiin niin nopeasti. Kun olin sopertanut hieman siitä, miten eksyin tallille ja löysin Diksin, Elias tarjoutui ottamaan kottikärryni. Olin siitä yllättynyt, sillä olin kuullut Eliaksen olevan mukavuudenhaluinen. Mutta olihan siinäkin joku koira haudattuna...
"Lähdetkö muuten maastolenkille joku päivä? Voisin kävellä loppukäynnit maastossa", Elias ehdotti vielä. Vastattuani myöntävästi olin jo hyvin hämmentynyt. Pienessä sekavuustilassa lähdin kumminkin noutamaan Diksiä tarhastansa.

Kun sain saalistettua Diksin tarhasta, olin jo vähän ärtynyt. Diksi oli keksinyt pakoilla minua ihan urakalla, evätkä ympärillä pörräävät tarhakaverit ainakaan edesauttaneet hevosen kiinni ottamista. Lopulta olin luojan kiitos saanut hevosen kiinni ja talutin sen tallin pihalle. Olin tuonut harjat sinne jo valmiiksi ja sidoin Diksin suoraan löyhästi puomiin. Ajattelin, että talvikarvaansa vaihtavaa hevosta olisi huomattavasti helpompi harjata pihalla.
Diksi oli todella rennon oloinen. Se oli vähän liiankin kummallista. Eikä kauaakaan, kun ruuna alkoi pomppia narun päässä. Vetosolmu aukesi ja nappasin riimunnarun käteeni. Pyrin pysymään rauhallisena ruunan pomppiessa pitkin tallin pihaa. Kun sirkusesitys oli viimein ohi, talutin ruunan takaisin puomille, sidoin sen kiinni ja jatkoin taistoani talvikarvaa vastaan.

"Huh, viimein valmista", mutisin itsekseni, kun olin setvinyt vielä harjankin siististi. Taputin Diksin pehmeää kaulaa, irrotin narun puomista ja taluttelin ruunaa hetken pitkin pihaa. Kävelin päämäärättömästi pitkin poikin ja lopuksi tein muutamia pysähdyksiä, ennen kuin talutin ruunan hetkeksi karsinaansa. Vein harjapakin pois ja samassa tapasinkin jo Inkan, joka tervehti minua iloisesti.
"No, lähdetäänkö?" Inka kysyi. Nyökkäsin innokkaana ja hain Diksin pihalle. Inka nouti kärryt ja muut tarpeelliset ja minä valjastin Diksin. Olin tehnyt sitä ennenkin, mutta ajolla olin ihan uuno. Onneksi Inka oli mukana ja valmis opettamaan minua.
Kärrylenkki alkoi leppoisasti. Huomasin, että Diksi oli selkeästi omassa elementissään kärryjen edessä. Se oli rauhallinen, mutta reippaana menossa eteenpäin. Kun Inka oli hetken aikaa ohjastanut Diksiä pitkin hiekkatietä ja selostanut ajamisesta jonkin verran, oli minun vuoroni. Se sujui ihan hyvin. Olin nähnyt paljon hevosia ajolla ja seurannut ravi-ihmisiäkin, joten tiesin, miten homma suunnilleen toimii. Diksi oli hyvin herkkä ääniavuille ja niiden avulla se olikin helppo siirtää ravista käyntiin ja käynnistä raviin. Tykkäsin ajaa Diksillä hurjasti ja odotin jo seuraavaa oppituntia. Vaikken ikinä voisikaan ratsastaa Diksillä kunnolla, voisin aina ajaa sillä. Ajaminen ei ollut hurjan vaikeaa ja saadessani muutaman oppitunnin lisää, voisin jo alkaa kokeilemaan ajaa vähän yksikseni. Lähinnä ehkä tallin alueella ja jos saisin jonkun mukaani, ehkä hiekkateilläkin. Kehittyessäni toki liikkumismahdollisuutenikin kasvaisivat, mutta siihen nyt oli vielä aikaa.
Ajoimme vielä pienen lenkin Satulasaarella. Silta oli melko kapea ja jouduinkin ensin tekemään pienen ympyrän, että sain tähdättyä kärryt sinne. Se meni kumminkin ihan hyvin. Diksi oli melko reipas, kun huomasi kaverit metsätarhassa, mutta sain sen rauhoittumaan äänellä. Inka kehuikin taitoani pysyä rauhallisena, vaikka olinkin jännittynyt.
Ajolenkki meni kyllä mahtavasti ja olin hyvin tyytyväinen itseeni. Riisuin Diksin, kiitin Inkaa,, vein kärryt pois ja jäin vielä hetkeksi taluttelemaan Diksiä kentälle. Tein pysähdyksiä ja peruutuksia. Aluksi Diksi oli melko vastahankainen ja sain olla topakkana. Ilmeisesti se oli vähän kiihtynyt ajolenkistä. Muutaman hyvän toiston jälkeen palasin tallin pihalle ja lähdin noutamaan harjoja.

Kun palasin, Diksi seisoi onnellisena keskitallin oviaukossa vastassa. Säikähdin vähän, mutta olin kumminkin kiitollinen, että se oli pysynyt sentään tallin alueella. Ei ollut ehkä viisain temppu jättää puolituttu hevonen keskenään. Ja tässäpä seuraava tavoitteemme: opetella pysymään irti ja odottamaan. Paljon töitä, mutta myös paljon tahtoa.
Harjasin Diksin huolellisesti ja setvin sen hännän. Talvikarvaa lähti vielä, muttei enää niin pahasti. Olinkin tyytyväinen itseeni, kun sain hevosen suhteellisen siistiksi. Tarkistin jalat ja selän huolellisesti. Samalla katsoin Diksin kaviot. Ne olivat likaiset, joten putsasin ne hyvin. Samalla havaitsin, että Diksin vasemman etujalan kenkä oli vähän löyhästi kiinni. Siitä pitäisi ilmoittaa Jewellille.

Vein Diksin takaisin tarhaan ja lähdin tallituvalle. Koska Jewell ei avannut ovea eikä ilmeisesti ollut kotona, jätin tallituvalle lapun:
"Jewell! Diksin vej kenkä hieman huonolla kiinnityksellä. Ei mikään kiireellinen, mutta hoidettava kengittäjälle.
- Painajainen
Ps. tuletko vaikkapa parin viikon päästä katsomaan kun ajan Diksillä, jotta saan luvan alkaa ajaa yksinkin?"

Tämän jälkeen lähdinkin hyvillä mielin kotia kohti.

/ Oikun kiva ja pitkä tarina! : ) Hyvä että kakarakin käyttäytyi noin hyvin. Voit toki kokeilla ohjasajoakin joskus jos haluat (tai uskallat, itse en tiedä kuinka mielellään kykin kyseisen hevosen takana...).

Tottakai onnistuu tuo, sanot vaan millon haluat mut katsomaan.

15 pistettä!

- Jewell