24. tammikuuta -15 / Sä oot mun solarium keskellä tammikuuta (Hely)

Warnings: Kasmir-mania. En oo mikää fani, mutta muotoonlaitot saattaa sekoittaa pään.

Konsta oli kipeä. Se ei ollut kovin hyvä juttu, vaikka kaksi hevosta oritallista olivatkin tekemässä keväisiä duunejaan oriasemilla. Kahdeksan hevosta oli vähän liikaa hoidettavaksi JA ratsastettavaksi. Varsinkin kun joukossa oli yksi vielä ratsutusvaiheessa oleva Unski. Inka oli siis tullut auttamaan mua tallitöiden kanssa, joten mä sain keskittyä ratsastamiseen. Jewell oli hälyttänyt ratsastuskoulun puolelle apua, en tiedä vielä kenet, mutta sillä oli uuden työntekijän haku vielä kesken, joten kaikki joutuisivat tekemään enemmän hommia kuin normaalisti. Jewell tosin oli luvannut suuren palkkion kaikille, jos näistä parista päivästä selvittäisiin!

"Mä haluun ajaa niinku Ryan Gosling, renkailla polttaa sun nimesi asfalttiin!" raikaisi Inkan laulu Aprin karsinasta, kun satuloin Eeliä. Virnuilin ja Eeli tuijotti korvat hörössä mitä ihmettä tuo nainen kiekuu. Oli varsin ihanaa tehdä tallia Inkan kanssa, koska kerrankin mulla oli joku, joka ymmärsi mun musiikkimakua. Me molemmat oltiin suuren luokan Kasmir-hulluja eli oltiin hoilattu yhdessä koko päivä sen biisejä. Mun iPhone oli liitetty rämiin kaiuttimiin tallin perälle. Me oltiin vaadittu Konstan kanssa lupaa kuunnella musiikkia, koska oritallissa ei usein käynyt muita kuin henkilökunta. Kun oltiin saatu ylemmältä taholta (=Jewelliltä) lupa, oli selvinnyt ettei me kuunneltu lainkaan samanlaista musaa. Konstan omituinen emoangst ei oikein kiehtonut mua, eikä mun pikkupissismusa (näin jätkä sitä kuvaili) kiinnostanut sitä. Oli ihan ekstaasia puhua myös jonkun kanssa, joka ymmärsi esimerkiksi tekokynsistä ja -ripsistä.

Talutin Eelin pihalle ja nousin selkään. Kävelimme pellolle, jossa hankea oli jo polviin asti. Se oli sellaista höttöä, jossa olisi hyvä leikkiä lumisotaa tai tehdä lumiukkoja. Annoin orin kävellä pitkin ohjin kymmenen minuuttia ympäri peltoa, luotin siihen kuin harmaaseen kiveen. Kun aloin kerätä ohjia, se oli heti kuulolla ja odotti apuja. Syy, miksi rakastin tätä hevosta!

Vaikka Eeli olikin estehevonen, se omisti loistavan kokoamiskyvyn ja koska se teki kaiken täydellä sydämellä, rakastin kikkailla kunnon koulutreenin aina kerran viikossa. Mä olin vielä pari vuotta sitten kilpaillut suomenhevosilla suuria luokkia, parhaimmilla hevosilla mitä rodusta löytyi. Vaikka sitä rakastinkin, mun hermot olivat pettäneet vähän liian monta kertaa. Ratsuttamisesta löytyi paljon enemmän asioita mulle ja rakastin tuntea, kuinka hevoset edistyivät mun ansiostani. Eelin ravi oli elastista, kantavaa ja se pärisi aina välillä kuin mikäkin mopo. Sen askel oli niinä parhaimpina hetkinä niin ihana, että katosin siihen kokonaan.

"Meidän Helinä-keijuhan on ihan liekeissä! Miten tuosta tankkerista saa ton näkösen, voitko paljastaa salaisuutes?"

Se hetki meni sitten siinä. Romahdin ihan täysin, Eeli mukanani ja punastuin järjettömästi. Miika virnuili pellon reunassa ärsyttävästi slaavikyykyssä. Inka mojautti sitä avokämmenellä takaraivoon niin, että tummat hiukset pöllähtivät. Jonna pyöritti taustalla sormeaan ohimollaan, selvästi viestien "sekopää".

"Sitä vaan, että ootko kohta valmis? Jewell kutsu kaikki syömään, se on ihan puhki. Olisit nähny millä vauhdilla se huhki tallissa menemään!" Jonna kysyi ja katsoin hevoseni harjaa. Sen kaula oli hionnut. Sanoin ravaavani vielä hieman ja käveleväni. Suoristin hieman loimea Eelin selässä ja siirryin raviin.

Tallista kuului naurua ja musiikkia. Vein Eelin karsinaan ja riisuin sen nopeasti varusteista. Se saisi jäädä lämmittelemään loimi päällä sisälle. Kun olin valmis lähtemään, menin sen ihmisrykelmän luokse tallin ovensuuhun. Miika virnisteli taas, vinosti, samalla tavalla kuin kaikki pahat pojat TV-sarjoissa (kuten esimerkiksi joku Damon Salvatore ja Dean Winchester).

"Sä oot mun solarium keskellä tammikuuta", se lauloi pelottavan hyvällä äänellä ja iski mulle silmää.