Leijonalaakson foorumi
Would you like to react to this message? Create an account in a few clicks or log in to continue.

Killerin hoitopäiväkirja

2 posters

Siirry alas

Killerin hoitopäiväkirja Empty Killerin hoitopäiväkirja

Viesti  Jewell Ma Huhti 06, 2015 10:09 am

KILL THE TERROR HILL!
suomalainen puoliveriruuna "Killeri"
hoitaja Marcus


Killerin hoitopäiväkirja Killeri1-1
Jewell
Jewell
Tallin omistaja
Tallin omistaja

Viestien lukumäärä : 561
Join date : 04.02.2013
Ikä : 35
Paikkakunta : Räpäkkö

https://leijis.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Killerin hoitopäiväkirja Empty Vs: Killerin hoitopäiväkirja

Viesti  Marcus L. Ti Huhti 07, 2015 9:58 am

Pst, pientä kiroilua, älä lue jos häiritsee

Mikä hiton Leijis?

Laitoin juoksukengät jalkaani ja nappasin autonavaimet eteisen tasolta. Hetkonen nyt, siis juoksukengät ja autonavaimet. Kuka lähtee autolla lenkille? No, minä. Sen verran kyllästytti tuo viereinen metsänpoikanen, niin oli pakko lähteä ajelemaan johonkin hiukan kauemmaksi. Olin ajatellut meneväni Räpäkköön juoksemaan. Jo paikan nimi oli sellainen, että ei varmasti näkyisi tuttuja, joiden kanssa sitten jäisi suusta kiinni. Eli oikein hyvä minulle. Avasin ulko-oven ja kävelin valkoiselle Audilleni. En ikinä voinut käsittää, miten vanhempani olivat ostaneet minulle lahjaksi näinkin hienon auton, tuntien hurjapäisen luonteeni. Naurahdin. En minä ainakaan uskaltaisi. Istahdin autoon, laitoin avaimet virtalukkoon ja käänsin. Moottori hurahti nätisti käyntiin ja nappasin hiukan vettä vesipullostani. Jees, eiköhän mennä.

Päästyäni Räpäkköön, aloin etsiä paikkaa autolleni. Onneksi isommalta tieltä lähti pienehkö metsätie ja löysinkin sieltä leveämmän kohdan tiessä, johon auton uskalsin jättää. Toivon mukaan ei ikkunalasit olisi sisäpuolella kun palaisin juoksemasta. Nousin autosta ja puin juoksutakkini päälle. Lukitsin auton ja hypin muutamaan otteeseen, jonka jälkeen laitoin kännykän navigaattorin päälle ja lähdin juoksemaan metsäpolkua pitkin. Luojan kiitos polut olivat kohtuullisen sulia, ettei tarvinnut sen kummempia varoa. Aurinko paistoi ja linnut lauloi muuten hiljaisessa metsässä, no johan on kliseistä menoa.

Olin juossut noin puolisen tuntia johonkin suuntaan, kun kuulin hevosen hirnahduksen. Mitä perkelettä. No jaa, ehkä joku on ratsastelemassa täällä hevonperseessä. Päätin lähteä äänen suuntaan ja pian näinkin edessäni tarhan, missä kökötteli pieni päistärikkö shetlanninponi ja ja rautias islanninhevonen. Mitä, onko täällä talli? Ehei, ei voi olla, pakko olla vain jonkun pikkutytön harrasteratsut. Jäin hetkeksi katselemaan pienten rakkauspakkauksien möllöttelyä ja jossain välissä havahduin hevosten kavioiden kopinaan, ja nimenomaan vielä tieltä kuuluviin.
"Öö... hei?" kuulin jonkun sanovan ja tämä hidasti hieman vauhtia. Hätkähdin ja käännyin. Näin nuoren, luultavasti noin samanikäisen kuin minä, ruskeahiuksisen kauniin naisen komean suomenhevosorin kanssa.
"Aa moi! Mä olin tässä vaan ohikulkumatkalla, enkä tiennyt, että täällä edes on talli!" hämmennyin ja selitin.
"Joo, Leijonalaakso. Ootko sä hevosmiehiä?" nainen kysyi lyhyesti. Nyökkäsin ja sanoin:
"Kyllä tässä on hevosten kanssa pyöritty jo kauan, melkein 20 vuotta. Huh, onpas kauan!"
"Vautsi! Hei viittitkö avata tarhan niin heitän tän epelin sinne", nainen hymyili ja toi orin lähemmäksi. Avasin tarhan ja katselin pientä kaksikkoa, ettei sieltä rynnätty kohti heiniä tai metsää. Nainen laittoi suomenhevosen tarhaan ja suljin portin.
"Kiitos! Haluatko sä tulla tutustuun talliin?" nainen kysyi ystävällisesti. Jaahas, täällä sumeilematta pestataan uusi tallipoikia. Hymähdin ja sanoin:
"Tottakai, mikäs tässä! Oon muuten Marcus."
"Anette", nainen hymyili ja lähti kävelemään kohti tallia. Kävelin hänen vieressään ja kyselin tallista tarkemmin, perustamisvuodesta hevosmäärään. Anette vastaili ystävällisesti kaikkiin kysymyksiini, mihin suinkin vain osasi.

Pääsimme keskimmäiseen tallirakennukseen, tai ainakin päättelin niin, ja Anette sanoi:
"Mun pitää nyt valitettavasti jatkaa hommia, vähän hektisempi aamu, mutta kuten tuossa tullessa hiukan näytin, niin mee ihmeessä katteleen ympäriinsä."
"Hei kiitti, ja ehkä me täs vielä nähdään!" hymyilin ilkikurisesti ja lähdin kävelemään käytävää eteenpäin. Tämä talli oli vielä täynnä hevosia, ja katselinkin niiden nimiä.
"Grace, Sessa, Eve, Flora, Killeri... Killeri, no johan on nimi", mumisin ja naurahdin Killerin kohdalla.  Näin Aneten nappaavan Gracen ja lähti viemään sitä ulos. Killeri tuijotti minua karsinastaan vihaisen ja tulisen oloisena.
"Mikäs sun ongelma on?" kysyin ruunalta. Hevonen käänsi takalistonsa minua kohti ja söi heinänrippeensä. Murahdin ja jatkoin hevosten katselemista. Käytävän päässä käännyin ja palasin takaisin Killerin karsinalle. Olipas siinä komea hevonen ja temperamentti huokui kyllä toisellekin puolelle tallia. Ruunan kanssa siinä hiukan tuijotuskisaakin mentiin ja kuulin Aneten naurahtavan ujosti.
"Teillä näyttää olevan hauskaa. Killeri on tosi temperamenttinen ja villi otus, joten sen kanssa kannattaa olla varovainen. Et uskaltais viedä sitä tonne tarhaan joka on tossa kulmilla? Vai uskallankohan mä antaa sulle sellasen vapauden. Täs on niin älytön kiire..." Anette selitti ja keskeytin sanomalla:
"Kyllä mä tuon kanssa pärjään, otetaan miehestä mittaa. Oon kuitenkin ihan lapsesta asti pyörinyt hevosten kanssa ja ollut sellasta tallaajaa elämässä mukana, että huhhuh. En usko, että tämä ois mikään niin vaikea tapaus."
"Kuule, älä aliarvioi Killeriä... Se on nimensä mukainen!" nainen sanoi hiljaa ja jatkoi: "Jos oot aivan varma, että se sulla pysyy aisoissa, niin ole hyvä, maista vähän Leijiksen meininkiä. Saat viedä vaikka toisenkin, jos jaksat ja se menee hyvin."
"Jos nyt edes tämän tapauksen saisi tarhaan", nauroin ja nappasin ruunan riimun karsinan oven koukusta. Avasin oven ja ensimmäisenä minua oli vastassa Killeri turpavärkki, joka ohitti kasvoni todella läheltä. Otin askeleen taaksepäin, hengähdin ja otin asenteen, joka kertoi minun olevan pomo. Ruuna näytti olevan ihan kiltisti kun aloin laittaa riimua sille päähän ja kehuinkin sitä.
"Pärjäätkö aivan varmasti?" Anette kysyi vielä ja nyökkäsin. Laitoin riimun kunnolla ja napsautin riimunarun siihen kiinni. Avasin karsinan oven rauhallisesti ja lähdin suunnistamaan oikealle tarhalle päin.

Killeri kulki tallissa oikein hyvin, vaikka yrittikin hamuta käytävälle tippuneita heinän korsia. Pidin kuitenkin pintani, enkä antanut ruunan ottaa heiniä, vaan jatkoin eteenpäin reippaalla tahdilla katsoen eteenpäin. Ulos päästessämme ongelmat vasta alkoivatkin. Tallikissa päätti tulla kulman takaa ja ruuna hätkähti ottaen sivuaskeleen. Siitä se sitten lähtikin. Ruuna oikkuili koko matkan tarhalle, vaikka se olikin vain muutaman metrin. Silti sen taluttaminen kävi raskaaksi ja tarhalle päästessämme, Killeri ryntäsi suoraan tarhaan, roiskauttaen mutaa housuilleni.
"Voi..." aloitin, mutta kuulin Aneten äänen takanani:
"Mähän sanoin, et se on tollanen idiootti."
Laitoin tarhan kiinni ja Killeri jäi tuijottelemaan meitä.
"No, ei tuossa mitään varmaan olisi ollutkaan, mutta kun perkeleen kissa päätti hypäyttää tuota ja siinä sitten mentiikin vauhdilla ja vempuillen tarhalle", kerroin.
"Osaa se olla kyllä ihana kullanmurukin, mutta enimmäkseen siinä on kyllä haastetta", Anette sanoi, kun kävelimme talliin.
"Juuri sopiva siis minulle", sanoin puolivitsillä.
"No ota se hoitsuksi!" Anette innosti ja hymähdin, en juuksi enkä jaaksi. Nappasimme Tarun ja Magpien tallista ja lähdimme taluttamaan niitä tarhalle. Niin, miksipäs ei... Kyllä sitä hoitohevonen olisi ihan sairaan mahtava lisä näin pitkästä aikaa.
Siinä se päätös sitten olikin tehty. Tervetuloa Killeri mun elämään!

/ Tervetuloa Leijonalaaksoon!

Kuten jo aiemminkin sanottu, olet kyllä tehnyt mielenkiintoisimman saapumisen tallille tähän mennessä! Mukavaa, että olet kuitenkin meille päätynyt, vaikka vähän erilaista kautta. Smile Odotan innolla seuraavaa tarinaa.

Tekstissä ei ollut kovinkaan paljoa touhuamista hoitohevosesi kanssa (tietenkään, eihän sitä vielä aluksi ollutkaan), joka laskee aivan hitusen pisteitä. Kirjoitus oli kuitenkin sujuva sekä osoitti todellista mielikuvitusta. Vaikka tarina ei näin ollen olisikaan kovin kuvaileva mitä hoitotoimenpiteisiin tulee, saa siitä multa aina pisteitä.

Saat siis 10 pistettä. Smile

- Jewell
Marcus L.
Marcus L.
Jylhäkallion kuningas

Viestien lukumäärä : 60
Join date : 06.04.2015
Ikä : 31

Takaisin alkuun Siirry alas

Killerin hoitopäiväkirja Empty Vs: Killerin hoitopäiväkirja

Viesti  Marcus L. Ma Huhti 20, 2015 5:25 am

Ehkä tää onkin ihan helppo nakki
1. (varsinainen) hoitokerta

"Ei perkele!" kirosin, kun löin pikkuvarpaani pöydänjalkaan. Sisareni katsoi minua kummaksuen ja kysyikin:
"Mikäs sulle oikein tuli?"
"Pöytä käveli tielle, niin kuin yleensäkin täällä", murahdin ja rojahdin sohvalle.
"Eikö täällä tarjoilla mitään?" Dimma melkein huutaa korvaani ja hätkähdän kauemmaksi.
"Ei, oon lähössä ajelemaan tallille tänään. Pakkohan sielläkin on mennä näyttäytyyn, jos nyt enää pääsen edes kävelemään", kerroin.
"Älä oo noin ylidramaattinen. Mut hetkonen hetkonen, mille hiton tallille?"
"Leijikseen."
"Minne?"
"Leijonalaaksoon."
Nousin sohvalta ja kävelin keittiöön.
"Jaa siis sinne ihan kuuseen?" Dimma naurahti ja murahdin hänelle vastaukseksi.
"Siis ei siinä mitään, mutta miten sä sinne oikein eksyit?" sisareni jatkoi kyselyään.
"Ajattelin mennä lenkille ja sitten tupsahdinkin sinne. Kuulin hevosen hirnahduksen ja päätin mennä sinne päin. Menin sitten tutustumaan ja sieltähän se pitkään kaivattu hoitohevonen löytyikin", selitin.
"Millanen se pikku poni on?" Dimma kiusoitteli.
"Se on ihan hirvee!" nauroin ja jatkoin: "Killeri, suomenpuoliveriruuna. Se on tosi komee, mutta eihän sitä ehdi ihailla, kun ruuna joko karkaa tai pyörii mudassa... Tai ainakin näin oon kuullu."
"Kuulostaa ihan sulta", Dimma nauroi ja katsoin häntä pahasti. Kaadoin kahvia kahteen kuppiin ja siirryin takasin sohvalle tarjoten toisen kupin naiselle. Istuin sohvalle ja otin hörpyn kahvista. Hmm... Juuri sopivaa.
"Mun pitää tos ihan justiinsa alkaa lähteen..." sanoin ja korjasin asentoani.
"Nyt jo? Vastahan mä tulin?!" Dimma älähti. Katsahdin kahvikuppiani.
"Nii... No tulithan sä jo melkein kaks tuntia sitte. Ja kyl mun on pakko käydä näyttäytymässä siellä. Siellä oli muuten talkoot sillon kun laitoit viestiä siitä juomisesta. Oltiin just lämmittämässä saunaa", kerroin.  
"Ai jaahas, siellä oltiin tyttöjä iskemässä vai", nainen vinkkasi silmää ja tökkäsi minua kyynärpäällään.
"Lopeta!" naurahdin ja melkein läikytin kahvia uudelle sohvalleni.

No johan oli alku tälle päivälle... Istahdin autoon ja lähdin ajamaan kohti Leijistä. Varpaani oli vielä hiukan kipeä, mutta ei siihen mitään sota-arpia jäisi, hädin tuskin edes huomasi, että jotain siihen oli sattunut.
Pienen ajomatkan jälkeen käännyin Leijiksen pihaan ja pysäköin autoni päärakennuksen kupeessa olevalle pienelle parkkipaikalle. Nappasin tavarani pelkääjän paikalta ja nousin autosta. Lähdin kävelemään kohti aittaa ja päärakennuksen ohi päästyäni, minua vastaan tuli Jewell.
"Ai moikka Marcus! Kai oot päässy meidän menoon mukaan?" nainen kysyi ystävällisen kuuloisena.
"Terve! Kyllähän tässä pikkuhiljaa. Talkoopäivänä tuli tutustuttua aika hyvin näin alkuun ja ehkä tä tästä", naurahdin ja jatkoin: "Onko täällä näkyny ketään muita tänään?"
"Muistaakseni näin ainakin Suvin ja Mirjamin tässä joku aika sitten", Jewell vastasi. Kiitin naista, toivotin tälle hyvät päivänjatkot ja jatkoin matkaani aitalle. Vein tavarani omaan kaappiini tyhjään ja hiljaiseen aittaan. Liiankin hiljaiseen. Tuntui siltä, että joku hyökkäisi kohta sohvan takaa tyynysotaan ja tarkistinkin sohvantakusen hyvin tarkkaan. Ei ketään. Hymähdin ja lähdin hakemaan Killeriä tarhasta.

"Killeri huhuu", huhuilin omissa oloissaan olevalle ruunalle, joka nosti päänsä uteliaana ja käänsi korvansa ääntäni kohti. Pujahdin tarhaan ja ruuna tuli kummallisen kiltisti luokseni. Sain laitettua herralle riimun päähän, melkein, kun se jo ampaisi tarhan toiseen nurkkaan. Ei, ei tätä, ei nyt. Kävelin Killerin luokse rauhallisesti ja pääsinkin hevosen luo ilman mitään sen kummempia ongelmia. Sain jopa hörähdyksen vähän myöhäiseksi tervehdykseksi. Nyt sain riimun laitettua herran päähän ongelmitta, taputin sitä kaulalle ja lähdin taluttamaan ruunaa ulos tarhasta kohti tallia. Aluksi ruuna kulki ihan mukavasti, toki se otti muutamia sivuaskelia, mutta tallin nurkalle pääsessämme, herra päätti, että se lähtee nyt uimaan. Killeri pyrki koko ajan lähtemään saunalle päin, mutta pidin pintani ja käskin ruunaa olemaan kunnolla. Eihän herra minua kuunnellut, mutta pääsimme vaikeuksien jälkeen lopulta sisälle talliin, jossa hevonen alkoi olla taas rauhallisempi kaveri. Karsinaan päästessämme taputin oria kaulalle ja sidoin sen kiinni. Hain Killerin varustepakin satulahuoneesta ja palasin karsinalle ruunan töllöttäessä innokkaana käytävälle.
"Sori kaveri, tänään et pääse hyppäämään tai mitään muutakaan sellasta. Tänään vietetään kahdenkeskistä laatuaikaa", nauroin laskiessani harjapakin käytävälle ja napatessani sieltä harjan. Astuin karsinaan, ruuna yritti ottaa sivuaskelta.
"Oonko mä noin pelottava?" kysyin ruunalta ja laskin harjan sen selälle. Killeri katsoi puuhiani tarkkaavaisesti, eikä sen katse värähtänytkään, edes käytävällä kulkeneen tallilaisen suuntaan. Jutustelin hevoselle harjatessani tätä rennoin, mutta voimakkain vedoin. Varsinkin herran jaloissa oli työstämistä, aivan kuin se olisi kahlannut mudassa kolme viikkoa. Kun vihdoin sain kaikki neljä jalkaa puhtaaksi, ruunan yrittäessä steppailla, huokaisin ja vaihdoin harjan kaviokoukkuun. Jos noi kaviot näyttää samalta kun jalat, niin tulee ruumiita. Käskin ruunaa nostamaan ensimmäisen jalan. Kyllähän se jalkansa nosti, mutta niin kovalla vauhdilla, etten saanut pidettyä sitä ja kavio kopsahti takaisin lattiaan. Katsoin ruunaa, joka näytti hivenen huvittuneelta.
Putsatessani viimeistä kaviota, Jewell ilmestyi karsinalle ja kysyi:
"Miten menee? Kai Killeri on ollu kiltisti?"
"Itse asiassa paljon kiltimmin, kuin kuvittelin!" vastasin ja huomasin naisen olevan yllättynyt.
"No, onhan tuosta kuoriutunut kiltimpikin puoli. Oota vaan sitä kun pääset ruunan selkään", Jewell naurahti. Virnistin.  
"Eiköhän me tulla toimeen, kun vaan näyttää, että mä olen pomo."


(Taas ehkä vähän tällainen.... ankeampi? tarina, mutta kelvatkoon. Vähän ajatus katkeili, niin kuin nettikin tällä hetkellä, huoh, mutta sentään ajoissa sain valmiiksi. Meinasi unohtua roolaamisen lomassa Very Happy)

// Mukavaa, että pääsit taas käymään!

Eihän tämä ollut lainkaan ankea. Smile Aika erikoista, ettei aitalla ollutkaan ketään - musta tuntuu, että nykyään siellä notkuu koko ajan joku! Varsinkin Miika töitään pakenemassa... Jossei ole tupakalla.

Hyvä, että Killeri on käyttäytynyt asiallisesti. Siitä on kyllä vuosien varrella tullut paljon viisaampi, kuin ennen. Kyllä mä muistan ne ajat kun on itsekkin tullut roikuttua sen perässä ympäri tallipihaa... Tulihan koko hevonen juuri ruunattuna suoraan kisaradoilta, onneksi se on vähän kasvanut sisäisesti tämän aikana. Very Happy Onneksi ei sentään ulkoisesti, on se jo valmiiksi tarpeeksi jätti.

Tuntuu, että hoen useissa kommenteissa samoja asioita, mutta kun olette kaikki niin hyviä kirjoittamaan! Tässäkin tarinassa sävy oli taas ihana eikä varmasti jätä ketään kylmäksi. En blokannut ainakaan huomattavia virheitä ja tarina eteni mukavasti. Tarinoissasi on aina jotain hieman erilaista. Toivottavasti varvas paranee pian.

Läjäytetäänpä tästä 12 pistettä!

- Jewell
Marcus L.
Marcus L.
Jylhäkallion kuningas

Viestien lukumäärä : 60
Join date : 06.04.2015
Ikä : 31

Takaisin alkuun Siirry alas

Killerin hoitopäiväkirja Empty Vs: Killerin hoitopäiväkirja

Viesti  Marcus L. To Toukokuu 28, 2015 11:09 am

Huom. Sisältää (hieman) kiroilua. Älä lue jos et tykkää.

Terve taas!
2. hoitokerta


"Anteeks anteeks taas on ollut taukoa, perkele", mumisin pahasti katsovalle Jewellille parkkipaikalla. Nainen oli salamana ollut Audini vieressä, kun oli huomannut tuloni. Luojan kiitos nainen vain räjähti nauramaan ja sanoi:
"Pelästytinkö?"
Naurahdin hämmentyneenä. Ei tällaista herkkää lasta saisi pelotella. Jewell kuitenkin jatkoi:
"Tietty voisit vähän nyt ryhdistäytyä, ettei sua tarvis potkia pellolle. Olishan se hirveetä haaskausta."
Nyökkäsin sanoen:
"Kyllä mä oon nyt aatellu, että kävisin vähän useemmin. Tässä on vaan ollut pari muuttujaa viime aikoina."
"Naishuolia?" nainen virnisti, suljin takaluukun ja lähdimme kävelemään kohti talleja.
"Nääh... Eipä oikeestaan. Töiden kanssa vähän sumplimista ja pitäis sitä kai muuttaakin isompaan kämppään, että koira mahtuis", kerroin ja huomasin miten nainen alkoi olla paljon uteliaampi.
"Koira?" tämä kysyi.
"Juu. En oo vielä aivan varma minkä karvakaverin otan, mutta tilaa pitäis olla vähän enemmän", selitin ja jatkoin: "Toivon mukaan se on sit sellanen, mitä vois tallillakin käyttää."
"No niinpä! Mielenkiintosta, tuo ihmeessä näytille kun koira saapuu taloon! Mun pitää nyt mennä jatkaan hommia, kai sitä pitäis kohta mennä heppakerhoakin vetämään", Jewell huokaisi ja jatkoin aitalle.

Jo pitkältä kuuli naisten kirkumisen. Päästessäni sisälle, näin Mirjamin ja Suvin sohvalla lyömässä toisiaan tyynyillä. Pääsin kävelemään portaille asti, naikkosten huomaamatta, mutta kun astuin ensimmäiselle askelmalle, minut vihdoin huomioitiin.
"Ai kato terve!" Suvi naurahti tyynyjen välistä.
"Teillä näyttää olevan hauskaa. Pitäiskö mun jättää teidät rauhaan?" virnistin.
"Nääh mitä turhia, mukaan vaan!" Mirjam nauroi ja löi Suvia tyynyllä mahaan. Hymähdin ja sanoin:
"Ehkä mä meen hoitaan eka nä pakolliset hommat, kattoo sitten uudestaan."
Astelin portaita ylös, enkä kuullut enää tyynysodan ääniä, vaan jompikumpi naisista käveli jääkaapille ja avasi sen. Mitähän lie sieltä sitten hakikaan. Kävelin kaapilleni ja avasin sen. Laitoin tavarani sinne, mutta nappasin toiset kengät vaihtaakseni ne. Eihän näitä jalassani olevia voinut liata, tuurillani astuisin jättimäiseen lantakasaan ja sinne menisivät kengät. Vaihdoin kengät nopeasti ja lähdin kohti tarhoja keskitallin kautta.

Tarhalle päästyäni huikkasin Killerille. Ruuna katsoi minua lähes halveksivasti.
"Joo joo, tiedetään. Sori. Nyt kuitenki oon täällä, joten jos mentäis?"
Hevonen hörähti pienesti ja asteli tarhan reunalle. Napsautin riimunarun Killerin riimuun, menin tarhaan ja sähelsin riimun ruunan päähän. Poissaolostani huolimatta Killeri tuli oikein nätisti karsinaansa asti, eikä se tuntunut olevan katkera, luojan kiitos. Tässä ei nyt olisi tarvittukaan mitään Killerin jahtausta pitkin maita ja mantuja. Sidoin ruunan kiinni, jottei se saisi mitään pyörimiskohtausta tai päättäisi karata heinille hakiessani harjoja.
Onneksi herra ei ollut päässyt irti, eikä se siis seikkaillut villinä ja vapaana pitkin miljöötä. Harjaus sun muut hommat menivät oikein sujuvasti, eikä ruuna temppuillut lähes yhtään. Vähän kavioiden kanssa tapeltiin, mutta ei kauaa. Tallissa oli hiljaista, kukaan ei ollut hoitamassa armaita hevosiaan. Ehkä ihan hyvä, sillä saatoinhan minä hiukan jutella Killerille, vaikkei se yleensä ollut tapaistani.

Mitä tuo miekkonen oikein ajatteli? Hylkäs mut ja nyt vihdoin tuli takas. Mitähän tästäkin ajattelisi. Eihän tämä peli vain voinut vedellä. Kai sitä tulisi olla nätisti, ettei mua taas hylätä. Nääh, kyllä kai sitä pientä jäynää voisi tehdä? Hörh, harjakori olis tuossa sopivasti, jospa piilottaisin harjan. Yh, en yltä, perkeleen naru. Saisinkohan potkaistua korin kumoon. Jes! Siinäs sit kiroot, opitpahan ehkä jotain. Hörh.

"Killeri! Mitä helvettiä sä duunaat?" kirosin ja keräilin ruunan potkaisemat harjat takaisin koriin. Tästä lähtien kori pidettäisiin kokonaan karsinan ulkopuolella. Hevonen hörähti ylimielisesti ja katsoin sitä pahasti. Eihän tämä peli vedellyt. Mitähän sitä keksisi kostoksi. Mutakylpy? Ei, saisin itse muuten pestä hevosen putipuhtaaksi. No, ehkä olin ansainnut tämän. Tänään olisi vielä pelkkää taluttelua, mutta ensi kerralla päästäisiin jo selkäänkin, tutustumistunnin merkeissä!

Hyvin alkanut päivä ei jatkunutkaan samalla tavalla. Mennessämme pikkukentälle, ruuna päätti, että nyt mennäänkin aivan toiseen suuntaan, mennään saunaan ja siitä uimaan! Siinä saikin sitten roikkua oikein kunnolla ja käskeä, että nyt mennään sinne mihin minä haluan, eikä suinkaan sinne, mihin Killeri olisi halunnut. Pettynyt ruuna alistui kohtaloonsa ja pääsimme läheiselle kentälle oikein mukavasti. Vaikka hevonen meinasikin alkaa ravailemaan. Miten pystyykään tekemään näin paljon näin hurjan lyhyellä matkalla?

Mä haluun uimaan. Mennään mennään! Se voi olla jo lämmintäki. Nyt hop hop mennään! Mä mihinkään tylsälle talutuskierrokselle kentälle halua mennä, varsinki jos mut on huijattu johonkin talutusratsastukseen, yök! Mun kanssa mennään eikä meinata ja sen saa kaikki, uudet ja vanhat, oppia kantapään kautta. Perkele on toi poitsukka aika kova pala sekin. Jos nyt tämän kerran, vaikken tästä kyllä nauti. Juoksutus olis ollu enemmän mun mieleen tänään, pöh. No ei voi mitään kun ei nä idiootit ihmiset vaan tajua.
Siis vihdoin kentällä, miks tänne piti kävellä? Jos kerran niin paljon juuri tänne haluaa mennä, niin miksei sitten edes juostu? Huoh. Ja niinpä tietty, me kävellään. Siis perkele kävellään. Nyt sit vauhtia tähän hommaan! Katos, pääsin irti! Mihis sit mennään seikkaileen? Jiihaa! Olisko ilkee,vai eikö olis. Karkoittaako, vai eikö, tuo outo heppu, jonka kanssa ei edes mennä lujaa. Toisaalta, vaihto tekis hyvää.Nääh, jos nyt yksi mahdollisuus vielä annetaan.Terve taas, en mä vielä mihinkään lähde!


Kirosin, taas. Olisi taas pitänyt keskittyä tarkkaan Killerin tekemisiin. Luojan kiitos ruuna ei lähtenyt kentältä, ei yli, eikä läpi, vaan tuli kiusoitellen takaisin luokseni muutaman kierroksen jälkeen. Hevosen hämmästykseksi sain napattua sen kiinni ja virnistin tälle. Toivon mukaan kukaan ei nähnyt episodia. Eipä tietty niin... Kuulin Oscarin äänen takaani:
"Sellanen päivä tänään vai?"
Miehenalku oli ilmeisesti seurannut jo hetken kentän tapahtumia ja hymähdin:
"Jep... Kuitenkin onni onnettomuudessa, ettei tä lähteny lipettiin."
"No joo, hei tota sattuu kaikille, ainakin ton riiviön kanssa", Oscar naurahti rennosti. Virnistin.Tietenkin jonkun oli tämä episodi nähtävä.
"Mut hei, törmäillään! Pakko käydä hoitaan duunit", Oscar moikkasi. No johan oli lyhyitä juttutuokioita. Kaikilla tuntui olevan kovin kiire. Tosin eipä ollut itselläni varaa valittaa, ei sitten yhtään.

Killerin kanssa oli ihan mukava tehdä tällaistakin treeniä, vaikka hevonen tuntui olevan hieman kärsimätön. Se paloi varmasti halusta päästä juoksemaan kunnolla, mutta itse en ollut ollenkaan juoksutustuulella tänään. Saatika ratsastusfiiliksellä. Toki odotin tutustumistuntia innolla, saisi Killeri sellaisen oppitunnin, että oksat pois. Silloin mentäisiin minun säännöilläni, ei Killerin. Huhhuh, että kentällä tulikin hiki. Aurinko porotti ja auringossa oltiin varmasti jo helteen puolella. Tuulenvirettäkään ei ollut, joten sekään ei tietenkään viilentänyt tunnelmaa. Killerissä tuntui olevan vielä energiaa, joten jaksoin juosta vielä noin viisi minuuttia hevosen kanssa. Johan se olikin rankkaa puuhaa, vaikka hyvä kunto onkin. Teki mieli mennä uimaan, mutta vesi ei todellakaan ollut tarpeeksi lämmintä sellaiseen, ei edes minulle, vaikka kylmää kestinkin.
"Eiköhän lopetella?" kysäisin Killeriltä. Tosin se ei ollut tarkoitettu kysymykseksi, nythän lopetettiin, kun sanoin niin.

Täääh, ei kai me vielä lopeteta? Idiootti. Olis niin pitäny vaan lähtee karkuun, vähän seikkailemaan metsään. Ja uimaan! Huhhuh kun on kuuma. Ja kärpäsiä, hyi jestas. En mä vielä halua talliin, kai mä pääsen vielä ulos? Pliiiis, oo niin kiva. Aurinkokin on vielä noin korkeella. Oi jes, Diksi ja Väinö, täältä tullaan!
Marcus L.
Marcus L.
Jylhäkallion kuningas

Viestien lukumäärä : 60
Join date : 06.04.2015
Ikä : 31

Takaisin alkuun Siirry alas

Killerin hoitopäiväkirja Empty Vs: Killerin hoitopäiväkirja

Viesti  Sponsored content


Sponsored content


Takaisin alkuun Siirry alas

Takaisin alkuun

- Similar topics

 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa