28. helmikuuta -15 / Mörköblues

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

28. helmikuuta -15 / Mörköblues

Viesti  Jewell lähetetty La Helmi 28, 2015 1:06 pm

28. helmikuuta -15 / Mörköblues
"Ollaaks jo perillä?" kysyi Jonna haukotellen takapenkiltä. Inka pyöritteli pelkääjänpaikalla silmiään.

"Ei Jonna, ei olla", naureskelin. Miika nukkui (luojan kiitos) pää kylmää ikkunaa vasten. Mun koko citymaasturi oli täynnä jengiä: meidän neljän lisäksi oli vielä Anette, joka oli valittanut jo vartin pissahätää. Mä olin pakannut koko köörin autoon heti, kun karsinat oli siivottu. Helmi jäi hoitamaan tuntilaisia, Tinka tallia ja Hely sekä Konsta oritallia. Päämäärä odotti meitä Helsingissä, jossa pieni talli piti Ranskasta tuotuja myyntihevosia. Myynti-ilmoitus oli osunut mun silmään vasta pari päivää sitten, mutta juteltuani asiallisen omistajan kanssa, me oltiin nyt jo matkalla katsomaan norjanvuonohevosruunaa.

Viimeinen vuonohevonen Hessu oli ollut varsin omalaatuinen tapaus, mutta menehtynyt viime syksynä. Siitä saakka oli tallissa ollut vuonohevosen kokoinen aukko, jota nyt lähdettiin täyttämään. Ruunaa oltiin kuvailtu rauhalliseksi ja sympaattiseksi otukseksi, joka oli kiltimpi kuin naapurintyttö. Sellaista tässä kaivattiinkin.

Jonna istui keskipenkillä ja huojui kuin levoton pikkutyttö. Sellainen se oli ollut koko matkan, suuret kuulokkeet korvilla ja välillä aina kyseli missä mennään. Helsinkiin oli kuitenkin vielä yli tunti matkaa ja vaikein homma oli vielä edessä - suunnistaa siellä pirun omituisessa ja sekavassa paikassa!

Kello vieri eteenpäin julmasti ja pian me jo kaahattiin kehä ykköstä pitkin. Miika oli herätetty ja Inka navigoi iPhonellaan meitä eteenpäin.

"Käänny tonne rampille! Eikun älä! Vast seuraavalle!" sain neuvoja naiselta, kaikki yhtä sekavia.

"Antakaa mulle se puhelin, että päästään joskus perillekkin", Miika kärtti, kuten oli tehnyt jo pitkän aikaa.

"Älkää vaan antako tolle!" kiekui Jonna.

Siis ihan loistava matka. Kun me vihdoin päästiin oikeasta rampista oikealle tielle ja sitä kautta kymmenelle uudelle oikealle tielle, kaartui eteen ei-niin-pieni talli. Tai ei siellä ollut karsinoita edes kymmentä, mutta se oli ruhtinaallisen näköinen vanha kivitalli, jossa oli käytetty paljon valuurautaa. Majesteettinen linnake oltaisiin myös voitu pakata traikkuun, jos olisi mahtunut ja mainitsin siitä Inkalle. Se oli samaa mieltä.

Kun me saatiin auto parkkiin kätevästi keskelle, ettei kukaan päässyt liikkumaan mihinkään, juoksi ovista ulos päivettynyt nainen. Kyseessä ei siis ollut hevosen omistaja, vaan ystävä, joka myi hevosta Suomessa eteenpäin.

"Te tulitte varmaan katsomaan Morria? Hyvä! Mä olen Marja, tänne päin", nainen selitti tomerasti ja lähti ohjaamaan meitä talliin sisälle. Se oli yhtä hieno sieltäkin. Yhdestä karsinasta meitä tuijotti maailman söpöin naama. Vuonohevosen pää ylettyi juuri ja juuri katsomaan meitä ja sen silmät tuikkivat iloisesti. Karsinan oveen riipustettuun liitutauluun oli kirjoitettu "Morrison".


© AK

"Mörkö!" Jonna huudahti.

"Eikä ole kun vuonohevonen", vastasi Miika.

"Turvat umpeen", sanoi Anette.

"Se on ihana!" huudahdin. Enkä edes tiennyt, oliko kyseessä jokin tappajaeläin. Marja viittoi lähemmäs karsinaa, joten mä menin. Annoin ponin haistella ensin kättä, kunnes avasin karsinan oven ja livahdin sisälle. Se katseli mua nappisilmillään.

"Morri onkin maailman kiltein otus, ole hyvä vaan! Voit harjata rauhassa, mä haen sen kamat", Marja höpötti ja katosi. Niinpä otin karsinan vieressä olevasta ämpäristä vaaleansinisen harjan ja aloin käydä hevosta läpi. Se tuntui lähinnä nuokkuvan koko ajan, eikä sitä kiinnostanut mikään mitä touhusin. Jalat nostettiin aluksi vähän laiskasti, mutta kun vähän kannustin, niin johan koipi nousi. Varustin ponin, eikä mitään ongelmaa ilmennyt. Kun viimein olin valmis, tuuppasin ohjat Jonnalle, joka katsoi niitä kuin ei olisi sellaisia ikinä nähnytkään.

"Sä koeratsastat", mä tokaisin ykskantaan ja lykkäsin kypäränkin sille. Jonna katsoi automaattisesti jalkojaan, joissa olivat vain converset.

"Morrilla on kyllä kumpparit jalustimissa", tokaisi Marjakin. Jonna katsoi meitä molempia kuin oltaisiin jotenkin tyhmiä, mutta länttäsi kypärän päähänsä. (Tosin unohti, että oli pistänyt korkean ponnarin, joten joutui ottamaan sen pois, kiinnittämään hiukset uudestaan ja taas mentiin.)

Morrilla ei ollut kovinkaan paljon vauhtia, kun kävelimme kentälle. Jonna sai repiä sitä perässään ja Marja ryntäsi sisälle vielä hakemaan raippaa. Varsinainen koeratsastus kun kamatkin piti antaa! Jonna näytti hieman nyrpeältä noustessaan Morrin selkään.

"No niin Mörkö, nyt mennään", nainen tokaisi, mutta Morri oli toista mieltä. Sen mielestä ei tosiaan menty. Se kökötti vain paikallaan, kunnes sai pienen hipaisun raipasta kylkeensä.

Kaikin puolin ruuna näytti kyllä kivalta. Se osasi liikkua pienestä kehoituksesta ja Marja kertoi, että se osasi kyllä Helpon B:n asiat sekä hyppäsi 70 senttimetriä. Osaisi kuulemma enemmänkin, jos joku opettaisi. Myös vaativa valjakko sujui, joka oli ehdottomasti bonusta. Morri oli ruunattu vasta vähän aikaa sitten myynnin helpottamiseksi, mutta oli aina ollut yhtä rauhallinen ja sen pystyi tarhaamaan muiden hevosten kanssa huoletta.

Jonna osasi kyllä ratsastaa, se täytyi myös myöntää. Nainen sai hevosen liikkumaan hyvin eteen, mitä Marjakin vähän ihmetteli kunnes kasasi pienen esteen kentälle. Se ylittyi helposti, mutta varsin vetelästi. Marja kuitenkin nosti esteen heti perään hevosen maksimiin, eli 70 senttimetriin, jolle poni lähestyi aika laiskasti. Jonna pamautti sitä esteen edessä raipalla takamukselle, mutta ratsukko ylitti esteen silti niukin naukin.

"Voi Mörkö, taidatkin olla varsinainen laiskimus", se höpötti selässä ravatessaan meidän luokse. Se pysäytti hevosen ja katsoi estettä hetken. Marja huuteli jotain jostain "että sehän hyppäsi parempi kuin tavallisesti". Lopulta Jonna kääntyi katsomaan meitä ja siristi silmiään Miikan kohdalla vähän liian vaarallisesti.

"Miika, selkään! Nyt!" se kiekaisi ja hyppäsi alas. Ennen kuin Miika tajusikaan mitään, sillä oli jo kypärä päässään. Pitkä mies näytti varsin hölmöltä vuonohevosen selässä. Jonna toimi kuin kone pidentäessään jalustimia. "Kokeile ja katotaan ootko samaa mieltä kun mä."

Miika sai ruunan vähän parempaan laukkaan ja este tuntui ylittyvän helposti. Marja hihkui innosta, kun Miika vuorostaan ravasi meidän luokse.

"Raskas, eikö?" Jonna kysyi heti. Miika nyökkäsi ja blondi jatkoi, "Just ennen estettä siitä jotenkin katoaa kaikki tuntuma, se kyllä tykkää hypätä muttei jaksaisi."

"Jep. Sillä on vähän asenneongelmia."

"Varsinainen Mörköblues onkin."

Mä olin kärsimätön enkä voinut enää odottaa.

"No otetaanko?"

Tuli hiljaista, kun kaksikko katsoi toisiaan ja Miika kohautti harteitaan. "Miksei?"

Illalla Hely oli kuolla, kun näki pienen vuonohevosen tulevan trailerista.

_________________
THERE ARE FAR, FAR BETTER THINGS AHEAD THAN ANY WE LEAVE BEHIND
C.S. Lewis


avatar © Daniela S. Nassetti CC BY-NC-ND 2.0 (flickr.com)
avatar
Jewell
Tallin omistaja
Tallin omistaja

Viestien lukumäärä : 561
Join date : 04.02.2013
Ikä : 28
Paikkakunta : Räpäkkö

Näytä käyttäjän tiedot http://leijis.palstani.com

Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa