Gracen hoitis

Olin tutustunut netissä hoitajaa etsivään poniin, jota kutsuttiin nimella Grace. Menin sitten kyseiselle tallile katsomaan, mutta Grace oli juuri maastotunnilla, enkä siis nähnyt sitä. Kyselin ponista rohkeasti muilta, mutta kaikki varoittelivat, että "nyt on päässyt piru irti", "sitä ponia pitäisi varoa" ja että "hulluhan sinä olet". Ihmettelin vähän muiden käytöstä, sillä nettiin oli kirjoitettu ponin olevan vain hankala ja äksy. No, minun piti lähteä kotiin enkä voinut jäädä odottelemaan maastotunnin loppumista. Istuin autossa matkalla kotiin, ja meitä vastaan käveli letka poneja ja hevosia. Näin jonossa pomppivan, riekkuvan ja sähläävän ponin, ja ajattelin, että tuon on pakko olla Grace.

Seuraavana aamuna laitoin isälleni aamupalaa ja huusin hänet syömään, toin hänelle lehden ja lenkitin koiran aamulenkin hänen puolestaan. Sitten hän alkoi ihmetellä omituista käytöstäni, ja kerroin, että olisin kyytiä vailla, voisitko? Katsoin häntä koiranpentuilmeellä, ja isäni nappasi takin naulasta ja meni autolle. Minä tietenkin hihkuin perässä. Ajoimme tallille, matka kesti melkein vartin. Kiitin isääni kyydistä ja kipitin talliin. Siellä oli hiljaista, vain yksi punapäinen nainen putsasi karsinoita. Menin rohkeasti hänen luokseen. "Moikka, mä oon Carelina, se Gracen uus hoitaja." esittäydyin ja hymyilin. "Joo, tervetuloa, mä olen muuten Jewell. Niin sä et oo nähny Gracee viel kertaakaan? Mä pyydänkin Nettaa hakeen sen sulle." nainen vastasi. "Hei Netta, tuos Grace sisälle, tohon pesuboksiin!" Jewell ohjeisti tallityttöä. Netta irvisti, ravisti itseään, nappasi riimunnarun ja lähti pelokkaan päättäväisenä tarhaa kohti. Jewell näytti minulle, mistä löydän ponitamman varusteet, missä tämän karsina sijaitsee, ja vei minut sitten pesarille. Sitten talliin kopsutteli ruunikko ponitamma naru suussa, taluttajansa mahdollisimman kaukana. Selässäni kulkivat kylmät väreet, kun minulle lyötiin pölyharja käteen ja minut tuupattiin lähemmäksi ponin irvistäviä hampaita ja heiluvia takajalkoja. Otin vastahakoisesti pari askelta tammaa kohti, ja aloin harjata tätä voimakkain vedoin. Tamman korvat olivat ja pysyivät tiukasti liimattuina niskaa vasten, ja sen hampaat louskuttelivat välillä vähän pelottavankin lähellä. Neiti hyöri ja pyöri koko ajan, se huitoi minu hännällään ja luulen että se oikein yritti astua varpailleni. En tehnyt mitään, vaan harjasin kylmästi ponineitiä kyjestä. Tamma piti minua varpaillani koko ajan, ja viimeinen niitti olikin, kun se lyttäsi minut kylkensä ja seinän väliin. Siinä kohtaa hermoni kiristyivät, ja menetin malttini. "Nyt '@?!#* poni pysypäs paikoillasi ja ole nätisti!" huusin, ja sain osakseni säikähtäneitä ja hämmästyneitä katseita Jewelliltä ja Netalta. Hymyilin varovaisesti tämän jälkeen. Huomasin ponin seisovan hämmissään paikoillaan, ja hymyilin voitontahtoisesti. Harjasin ponin tämän kyljen, ja kuljin rohkeasti toiselle puolelle.Tamman olemus muuttui taas kiusaavaksi, ja se alkoi taas temppuilla. "Grace!" korotin ääntäni, ja tamma seisoi taas paikoillaan, ja katsoi minua hämmästyksestä suurilla silmillään. Naurahdin, ja harjasin tamman loppuun. Jewell näytti siltä, kuin hän pidättäisi vieläkin hengitystään. Nojasin tammaa kaulalle, ja kehuskelin katselijoille, että eihän tässä ponissa ole mitään ongelmaa, helppo nakki. Yhtäkkiä tunnen hampaat kyljessäni ja huudan kivusta. Paitani meni rikki, ja paitani muuttui verenpunaiseksi. Grace näytti hymyilevän ilkeästi, kun menimme satulahuoneeseen, ja näytin sille nyrpeänä kieltäni. Laitoimme haavaan monta laastaria. Livahdin ulos satulahuoneesta ja menin ponin luokse. Kyykistyin tämän eteen, ja katsoin sitä suoraan silmiin. Se uimisti korviaan, mutta puhuin sille rauhallisella äänellä: "Ai, no nyt mä tiedän mistä ne muut varoittelivat. Sekin pikkupiru. Kyl mä sut vielä kesytän! No, ei se mitään, tiedän että oot oikeesti tosi kiltti ja ihana, se pitää vaan löytää, eiksje?" hymyilin ponille. Houmasin, ettei se enää luimistellut, vaan katsoi minua korvat hörössä ja suurin silmin. Oltuamme siinä hetekn niin, poni painoi taas korvat luimuun, ja potkaisi minut etukaviollaan kumoon. Nyt Jewell tuli pesarille, ja kysäisin, mihin poni vietäisiin. Lähdin taluttamaan Gracea omistajan perässä tarhalle. Näin sivusilmälläni, että tamma ei kulkenut luimistellen, mutta aina kun katsoin sitä kohti, se veti korvat luimuun ja yritti näykätä. Kun poni oli tarhattu, menin vielä siivoamaan jälkeni, moikkasin omistajalle, ja menin odottelemaan isäni kyytiä parkkikselle. Isäni katsoi kauhuissaan kylkeäni, muttei saanut sanotuksi mitään. "Ei täs mitään, pikku ruhje vaan, mennää nyt." sanoin isälleni, ja lähdimme kotiin.

Kotona putsasin haavan, ja menin suihkun kautta nukkumaan. En saanut unta, kun mietin Gracea. Joku sillä ponilla on, ei se oikeesti oo paha. Hymyilin, naurahdin ja nukahdin. Yöllä näin unta siitä, että laukkamme Gracen kanssa auringonlaskuun ja se on maailman kiltein poni. Ei vaineskaan, en muista mitä unta näin.

Että tällästä olisi sitten olla tuon ponin hoitaja? Ei se mitään, mä en luovuta!


- Karo

/ Oi vitsi kuin nopeesti kirjotit! Aika räväkästi (Gracen tyyliin!) aloititte tän yhteisen taipaleen... ; ) Kirjoitusneuvoa voisin sanoa, että kappalejakoja vois treenata. Saat 12 pistettä tarinastasi. (Ps. Jossen ole saanut tunteja toimimaan vielä hetkeen, niin kirjoita tarina siitä, kuinka seurasin ratsastustasi Gracella. Käy hyvin tutustumistunnista! : ))

- Jewell

Jewell oli onnistunut houkuttelemaan minut ratsastamaan omien hevosteni lisäksi myös Gracella, joka ensisilmäyksellä oli vaikuttanut varsin näpsäkältä menopeliltä. Karsinaan mennessäkin sain tammalta osakseni silmien pyörittelyä ja iloisen hymyn, kun tamma tuijotti minua hampaat irvessä. Varustaminen sujui kuitenkin ilman sen suurempia ongelmia, mitä Grace nyt vähän huitoi jaloillaan. Todistettavasti olimme molemmat kuitenkin elossa, kun saavuimme kisapaikalle kaikki neljä kaviota enemmän tai vähemmän maata koskevina.

Itse skabat sujuivat meiltä kuten arvata saattaa: väsynyt ratsastaja, tuntematon, vähän vähemmän väsynyt poni ja melkein metriset esteet = tiedossa erittäin hyvää viihdettä kisojen yleisölle. Grace nakkeli niskojaan eikä olisi millään malttanut seisoa paikoillaan. Naurahdin itsekseni, sillä tamma muistutti hieman äksympää versiota Väinöstä. Sillä samaisella hetkellä Grace sai tarpeekseen seisoskelusta, kiljahti ja hypähti takajalkojensa varassa ilmaan. Palauduin takaisin ajatuksistani maan pinnalle, ja yritin keskittyä pitämään Gracen aisoissa vielä edes hetkisen.

Esteradalla tuli kyllä harvinaisen selväksi, miksi Grace on suosittu estetunneilla. Se oli nopea, ketterä ja hyppäsi äärimmäisen hyvällä tekniikalla. Ikävä kyllä puomit kolisivat jo toisella esteellä, mistä tamma tuntui tulistuvan toden teolla. Se vetäisi esteiden välissä kunnon rodeot ja tuntui vain lisäävän vauhtiaan kohti seuraavia esteitä. Lopuista pääsimme yli varsin mallikelpoisesti, mutta tamman ilme oli varsin hapan radan lopussa.
''Äläs nyt mökötä, poni. Aina ei voi voittaa!'', sanoin ja taputin Gracea kaulalle. Se pyöritteli korviaan ja nakkeli niskojaan, mutta ilmeisesti tyytyi lohdutteluuni. Olin kuitenkin ylpeä ratsastuksestani ja tästä varsin hienosta esteponista, jota tulisin varmasti lainaamaan myös tulevaisuudessa!

/ Hieno tarina!

★★★★

Harmi, että Grace taas näytti "parasta puoltaan" ennen rataanne. Se osaa kyllä olla sellainen tapaus, ettei ponista uskoisi. Onnistuit kuitenkin pitemään tamman hyvin kontrollissa. Esterata sujui todella hyvin, harmi ettei puomit pysyneet kannattimillaan.

Tarina oli taas sujuva ja pirteänsävyinen. Jatka samaan malliin!

- Jewell