3. huhtikuuta -15 / Liikaa pitsiä (Miika)

Jo aamupalalla me lyötiin Oscarin kanssa vetoa, kuinka nopeasti Jewell sekoaisi täysin. Kello oli vasta seitsemän ja Jewellin päivä alkaisi vasta viiden tunnin kuluttua (jonka aikana me saataisiin tutustua kylään), mutta se oli flippaamassa ihan pian. Se höpisi koko ajan Kiasta, söi hermostuksissaan varmaan kahdeksan paahtoleipää sekä vilkuili pahasti kaikkia, jotka heräsivät vasta seitsemän jälkeen. Kun Inkaa ja Jonnaa ei näkynyt vielä puoli kahdeksaltakaan aamupalapöydässä, käski nainen mennä herättämään kaksikon. Siitä lähti järjetön huutoäänestys, koska kenenkään lempihetkiin ei sisältynyt aamuinen Jonna. Ja tietenkin, tietenkin mä hävisin sen skaban.

Kiipesin pienen, motellimaisen hotellin portaat kolmanteen kerrokseen, jossa pysähdyin oikean huonenumeron kohdalle. Syvään hengähtäen koputin oveen topakasti. En kuullut ääntäkään huoneesta, joten toistin koputuksen. Vielä meni hetki, kunnes ovi avautui ja näin Jonnan uniset kasvot.

Nainen ei selvästi ollut ollut hereillä, koska siniset silmät olivat vielä unihiekassa ja vaaleat, aina lantiolle ylettyvät hiukset olivat takussa päälaelta. Paljain varpain seistessään se näytti vielä lyhyemmältä kuin tavallisesti ja vaikka nukkumisen jäljiltä olikin hieman hölmistyneen oloinen, oli kasvoille ilmestynyt jo perinteinen ilme. Toinen kulma oli noussut koholle eikä huulien asentoa voinut sanoa millään tapaa iloiseksi. Siinä se sitten nojaili oveen, odottaen mitä mulla oli asiaa. Vaikka mun suu oli auki, sieltä ei kuulunut mitään. Selkeä artikulaatio tuntui vähän liian hankalalta. Ja syy oli yksinkertainen: vaikka Jonnan hiukset muistuttivat variksenpesää ja ilme kysyi selvästi "mitä vittua sä täällä teet", olin mä sentään mies, joten mun puhetta häiritsi huomattavasti fakta, että Jonnan päällä oli vain iso t-paita. Ei housuja, edes shortseja. Vain paita, joka ylettyi juuri ja juuri reiteen peittäen kaikkein kriittisimmät alueet, mutta jättäen paljaaksi paljon, paljon jalkoja. Se valui toiselta olkapäältä alas ja oli selvästi jonkun rockbändin mainospaita.

Joten mä tuijotin, tuijotin tuijottamistani. Lopulta Jonna asetti toisen kätensä lanteille ja mä heräsin pienestä transsistani.

"Öö Jewell on ihan friikkinä ja käski tulla herättämään. Mis Inka on?" kysyin saaden ääneen tavallista itsevarmuutta, vaikka mä en ymmärtänytkään mistään mitään. Jonna kääntyi ympäri huoneeseen kurottaen nostamaan mustia farkkuja lattialta (ja mä näin vähän liikaa pitsiä apua) ja näytti yrittävän kovasti heräämistä lopullisesti.

"Se on vessassa puhumassa Valtterin kanssa", Jonna mutisi sylkien sanansa suustaan kuten aamuisin usein teki. Se veti farkut ylös ja napitti, alkaen selvästi etsiä paitaa. Mä notkuin ovensuussa katsellen sen paidan metsästystä. Ei ollut uusi tieto, ettei Jonna ollut myöskään kovin siisti ja näin jo kaukaa, kumpi huoneen sängyistä oli Jonnan ja kumpi Inkan. Blondi kaivoi isosta urheilukassista jonkun topin, hetken pysähtyen paikoilleen. Se mutristi huuliaan ja kääntyi muhun päin. "Meinaatko jäädä katsomaan siihen vai pistätkö sen helvetin oven kiinni?"

Mä älähdin, vedin oven melkein pelottavan nopeasti kiinni jääden tuijottamaan nyt sitä. Seisoin siinä varmaan viisi minuuttia, kunnes muistin kuinka jalat toimivat.

Alhaalla Jewell söi kymmenettä paahtoleipää.