1.-3. toukokuuta -15 / Vappukinkerit (viikonloppuleiri)

Simaa, munkkeja, serpentiinejä, hevosia... Mitä muuta voikaan ihminen toivoa?


Nyt, tytöt ja pojat, on se vaihe, kun jätetään se vapun kylillä juhliminen väliin ja lähdetään heppaleirille! Talli-ilma ja varsinkin perinteinen, aromikas haju kun on jokaisen heppaihmisen lempparijuttuja, joten miksi sitä tekisikään mitään muuta? Pakatkaa siis tavaranne ja tuokaa kimpsunne Leijonalaaksoon 1.-3. toukokuuta Vappukinkereihin, joista tulee varmasti ikimuistoiset.

Mikäpä näistä sitten tekee ikimuistoiset? No tietenkin se, että leirille saavat osallistua jellonatiimin lisäksi myös susarilaiset. Nyt on siis mahdollisuus päästä tutustumaan myös hoitajiin toiselta tallilta, joten kerätään mahdollisimman iso porukka kasaan. Ehkäpä syntyy aivan uusia ystävyyssuhteita, ehkä enemmänkin - tai kenties vihamiehiä? (Tietenkin se on sanomattakin selvää, että pojat muistaa käyttäytyä, vaikka talli tulvisikin uusia tyttöjä. Muuten lukitaan heinävintille ilman ruokaa ja juomaa loppupäiväksi.)

Leirin päävastuu lankeaa tietenkin mulle, joten kysymykset osoitetaan mieluiten tähän osoitteeseen. Kaikki henkilökunnasta ovat leiriläisten käytettävissä jos jokin tallissa askarruttaa, mutta varsinkin Anette sekä Inka on pestattu avustamaan leirillä.

Eli lyhyesti...
Vastuuhenkilö: Jewell
PVM: 1.-3. toukokuuta 2015
VIP: 29. huhtikuuta kello 21:00

Avoinna vain Leijonalaakson ja Susikallion tallilaisille.

Jokainen leiriläinen saa vastuuhevosen, jonka hoidosta huolehtii leirin ajan. Vastuuhevosen hoitoon kuuluu sen karsinan siivous, varusteiden huolto, siisteydestä huolehtiminen sekä tarhaus aamuin-illoin. Ennen ja jälkeen tunteja hevosten haku sisälle ja vieminen ulos on ratsastajan vastuulla.

Leirin suorittaminen onnistuu ohjelman yhteydessä lukevilla suorituksilla. Leirin suorittamiseen tarvitaan viisi suoritettua ohjelmanumeroa!

Ohjelma:
Tarkempi ohjelma VIP:in sulkeuduttua!

Ratsastustunnit kestävät noin 60 minuuttia.
Ruokailut järjestetään päärakennuksen keittiössä.

Ensimmäinen päivä
09:00 Saapuminen, tavaroiden purkaminen
10:00 Jewellin tervetulopuhe aitalla sekä infoa viikonlopusta
10:45 Kiertokävely Leijonalaaksossa
11:00 Lounas
12:00 Ratsastustunti, ryhmä 1.
13:00 Ratsastustunti, ryhmä 2.
14:30 Vastuuhevoset
15:30 Vapaa-aikaa
16:30 Päivällinen
18:00 Ratsastustunti, ryhmä 2.
19:00 Ratsastustunti, ryhmä 1.
21:00 Iltapala

Toinen päivä
08:00 Aamupala
09:00 Ratsastustunti, ryhmä 1.
10:00 Ratsastustunti, ryhmä 2.
11:30 Lounas
12:00 Vastuuhevoset
13:30 Vapaa-aikaa
14:00 Kärryajelua Surkulla ja Tarulla
16:30 Päivällinen
18:00 Estetunti, ryhmä 2.
19:00 Estetunti, ryhmä 1.
21:00 Iltapala

Kolmas päivä
08:00 Aamupala
09:00 Ratsastustunti, ryhmä 1.
10:00 Ratsastustunti, ryhmä 2.
11:30 Lounas
12:00 Vastuuhevoset
13:30 Vappunäyttely vastuuhevosilla! Kellä onkaan hullunkurisin asu?
15:30 Päivällinen
17:00 Estetunti, ryhmä 2.
18:00 Estetunti, ryhmä 1.
20:00 Kotiinlähtö

Tallilaisille:
Hoitajat saavat pisteitä leiristä suoritusten mukaan, mutta ilmoittautumisesta  saa jo itsestään 5 pistettä. Lisäksi hoitajat saavat "Vappukinkerit 2015" merkin.

Hevosten omistajat saavat leiristä sille osallistuessaan tarinoista pisteitä niiden mukaan, mutta jo pelkästä osallistumisesta sekä suoritusten tekemisestä 3 lisätähteä.



Susikalliolaisten ansiot tapahtumasta jäänevät Vionan kontolle.

Osallistuminen:
Osallistu seuraavalla kaavalla alle tai sähköpostiin leijonalaakso@luukku.com (otsikko "Vappukinkerit 2015"):

Nimi:
Ikä:

Vastuuhevostoive:
Toivon tunneilla ratsastavani ainakin: (Millä hevosilla haluaisit ratsastaa?)
Tasoni ratsastajana/hevosen käsittelijänä:

Luonteeni kuvailtuna viidellä adjektiivilla: (Tämä vain tarinoiden helpottamiseksi.)

Osallistuneet:
Oscar
Mirjam
Suvi
Ireth
Helena
Saika

Viona
Pera
Anni
Maiju
Milja
Onttu
Benjamin
Anssi

Nimi: Saika Pihkala
Ikä: 25

Vastuuhevostoive: kirpuista kirpuin Maissi!
Toivon tunneilla ratsastavani ainakin: Ringa, Diksi, Eve ja tietenkin Maissi.
Tasoni ratsastajana: Vaativa B, esteitä en mielellään yli 70cm hyppää.

Luonteeni kuvailtuna viidellä adjektiivillä: hauska, mukava, ujo, reipas ja tarkka.

Nimi: Oscar Grén
Ikä: 20

Vastuuhevostoive: Sessani mun
Toivon tunneilla ratsastavani ainakin: (Millä hevosilla haluaisit ratsastaa?) Sessa, Leksi, Flora
Tasoni ratsastajana/hevosten käsittelijänä: VaB, päälle metriä hypännyt

Luonteeni kuvailtuna viidellä adjektiivilla: (Tämä vain tarinoiden helpottamiseksi.)
Pirteä, hyväntuulinen, ahkera, sosiaalinen, ihana ... eeh

Nimi: Mirjam Westerlund
Ikä: 22v.

Vastuuhevostoive: Riku, mutta ei sillä niin väliä
Toivon tunneilla ratsastavani ainakin: Flora, Juuli, Tara
Tasoni ratsastajana/hevosen käsittelijänä: Helppo A, esteillä vähän kokemusta ja aika onneton

Luonteeni kuvailtuna viidellä adjektiivilla:
hitaasti lämpeävä, nirso, kohtelias, huumorintajuinen, ööööö huoliteltu?

Nimi: Suvi Kesälä
Ikä: 19

Vastuuhevostoive: Ketku
Toivon tunneilla ratsastavani ainakin: Ketku, Grace, Leksi
Tasoni ratsastajana/hevosen käsittelijänä: He A / 100cm,

Luonteeni kuvailtuna viidellä adjektiivilla: puhelias, kärsivällinen, luotettava, spontaani, hulvattoman hauska (    )

Nimi: Ireth Eklund
Ikä: 33v (ikäloppu...)

Vastuuhevostoive: Miska
Toivon tunneilla ratsastavani ainakin: Taru, Flora, Ringa
Tasoni ratsastajana/hevosen käsittelijänä: taitoa löytyy enemmän kuin rohkeutta, omalla puksulla menee vaativa B ja 90cm, vierailla hevosilla etenkin esteillä paljonpaljon vähemmän

Luonteeni kuvailtuna viidellä adjektiivilla:
rauhallinen, syrjäänvetäytyvä, huumorintajuinen, kärsivällinen, huomaavainen

Tässä meidän poppoo, leijonat varokaa, sudet tulee!

Nimi: Viona
Ikä: 31v
Vastuuhevostoive: söppänä issukkainen Niko
Toivon tunneilla ratsastavani ainakin: Sevve (heh, kai mäkin pers... takapuoleni parille tunnille raahaan!)
Tasoni ratsastajana/hevosen käsittelijänä: kenttää painelen, vaativa A/140 menee vielä ilman kyyneleitä, käsittelen mitä vain joka ei syö minua elävältä ja sylje tulta (toki olen kisannut isompiakin luokkia, mutta ne ei ihan hikoilematta mene...)
Luonteeni kuvailtuna viidellä adjektiivilla: pirteä, sähäkkä, kujeileva, positiivinen, huumorintajuinen

Nimi: Pera
Ikä: 21v
Vastuuhevostoive: eipä niin väliä
Toivon tunneilla ratsastavani ainakin: joku suomalainen vaikka
Tasoni ratsastajana/hevosen käsittelijänä: enemmän oon ravimiehiä...
Luonteeni kuvailtuna viidellä adjektiivilla: ystävällinen, naistenmies (HEH), kiusoitteleva, tulen juttuun kaikkien kanssa, ilkikurinen

Nimi: Anni
Ikä: 20v.
Vastuuhevostoive: Grace
Toivon tunneilla ratsastavani ainakin: Grace, Diksi, Juuli, Eve
Tasoni ratsastajana/hevosen käsittelijänä: Vahva heA, rataesteillä metri menee vielä helposti ja siitä korkeammat päivästä ja ratsusta riippuen. Olen rohkea, vähän kuumempiin hevosiin mieltynyt ratsastaja ja hevosten kästelijä.
Luonteeni kuvailtuna viidellä adjektiivilla: Sosiaalinen, järkevä, huumorintajuinen, pirteä, äänekäs (ainakin vauhtiin päästessään)

Nimi: Maiju
Ikä: 23v
Vastuuhevostoive: Tara
Toivon tunneilla ratsastavani ainakin: Tara, Juuli, Flora, Killeri
Tasoni ratsastajana/hevosten käsittelijänä: HeA/120cm ja tavoitteena nostaa tasoa vielä ylemmäs. Hevosten käsittelijänä olen määrätietoinen ja rauhallinen, käsittely onnistuu melkein minkä tahansa otuksen kanssa, kunhan se ei yritä tehdä minusta päivällistä.
Luonteeni kuvailtuna viidellä adjektiivilla: lämminhenkinen, aurinkoinen, sosiaalinen, huumorintajuinen, rauhallinen


Nimi: Milja
Ikä: 24v
Vastuuhevostoive: Surku, rakastuin ja pahasti!
Toivon tunneilla ratsastavani ainakin: Surku, Magpie, Lexi, Taru ja Flora
Tasoni ratsastajana/hevosen käsittelijänä: Äkkiä arvioituna heA/110cm, riippuu tosin omasta päivästäni ja hevosesta todella paljon. Käsittelen hevosia määrätietoisesti, mutta rauhallisesti. Ne alkeistuntien vetonaulat ovat ainaisia suosikkejani, mutta vähän menevämmätkin tapaukset käsiteltävinä onnistuu.
Luonteeni kuvailtuna viidellä adjektiivilla: vieraille ujo, tutuille puhelias, huumorintajuinen, rauhallinen, pessimisti

Nimi: Onttu
Ikä: 22v
Vastuuhevostoive: Juuli
Toivon tunneilla ratsastavani ainakin: Grace, Diksi, Flora, Killeri
Tasoni ratsastajana/hevosen käsittelijänä: HeA, 120cm. Hevosten käsittelijänä olen rauhallinen ja määrätietoinen.
Luonteeni kuvailtuna viidellä adjektiivilla: ystävällinen, tarkka, rehellinen, hymyilevä, huumorintajuinen

Nimi: Benjamin
Ikä: 22
Vastuuhevostoive: kaikki käy
Toivon tunneilla ratsastavani ainakin: -
Tasoni ratsastajana/hevosen käsittelijänä: vahva heA/130/115
Luonteeni kuvailtuna viidellä adjektiivilla: huumorimiehiä, läppä lentää, uhkarohkea, "ammu ensin kysy vasta sitte"-tyyppiä, pikkuisen anarkisti

Nimi: Anssi
Ikä: 26v
Vastuuhevostoive: Killeri
Toivon tunneilla ratsastavani ainakin: Killeri, Taru, Tara
Tasoni ratsastajana/hevosen käsittelijänä: vaB/140cm. Hevosten käsittelijänä oon rauhallinen, määrätietoinen ja osaava.
Luonteeni kuvailtuna viidellä adjektiivilla: Rauhallinen, pilke silmäkulmassa, hiljainen, ystävällinen ja avulias

Nimi: Helena Nokkonen
Ikä: 23v.

Vastuuhevostoive: Ressu
Toivon tunneilla ratsastavani ainakin: Ressu, Flora, Juuli
Tasoni ratsastajana/hevosten käsittelijänä: Vaativa A/100cm

Luonteeni kuvailtuna viidellä adjektiivilla: kärsivällinen, tyyni, tuntemattomille aluksi hieman pidättyväinen, huumorintajuinen, rento

Ensimmäinen päivä
09:00 Saapuminen, tavaroiden purkaminen (ei suoritusta)
Inka ja Anette ohjaavat kaikki nukkumaan aitalle makuuhuoneisiin.

Tsekkaa pohjapiirrokset!

10:00 Jewellin tervetulopuhe aitalla sekä infoa viikonlopusta | 8 pistettä, 3 tähteä
Suoritetaan  tarinalla.

”Tervetuloa Leijonalaaksoon koko konkkaronkka! Osa teistä onkin tuttuja naamoja – Suvi ja Mirjam, lopettakaa se supattelu – ja osa mulle ihan uusia. Uskon kuitenkin, että me tullaan kaikki hyvin toimeen keskenämme seuraavan viikonlopun. Tehdään siitä siis kaikille ikimuistoinen.”

”No jo on mahtipontista.”

”Hiljaa, Miika. Ohjelma teille on luultavammin selitetty jo ennestään, mutta ne käydään silti aamupalalla aina läpi, tänään poikkeuksellisesti nyt. Sitä ennen kuitenkin pari sääntöä: muistattehan käyttäytyä tallissa pitäen sitä hevosten kotina. Ei juoksua, huutoa, kirkumista tai kuhertelua karsinoissa. Tupakkapaikka löytyy parkkipaikan vierestä, kuten myös tuhkakuppi. Kaikki ovat varmasti tarpeeksi viisaita ymmärtämään tuhkakupin tarkoituksen, joten ketään ei tarvitse käskeä keräämään tumppeja ympäri pihaa.

Virallista hiljaisuutta tällä leirillä ei ole kaikkien täysi-ikäisyyden varjolla, mutta muistattehan kunnioittaa muitakin ettekä remua enää puolen yön aikaan makuuhuoneissa. Poikia on tällä kertaa normaalia enemmän, joten kaikki neljä sijoitetaan aitan yläkertaan pienempään huoneeseen, josta tyhjiä hoitajien kaappeja on tiivistetty ja sinne on raahattu kaksi sänkyä lisää sekä yksi kahden käytettävä kaappi.

Ruokailut järjestetään päärakennuksen keittiössä. Huomenna on ainoa poikkeus, jolloin iltapala järjestetään nuotiolla Satulasaarella. Paistamme makkaraa sekä vaahtokarkkeja ja nautitaan vaan illasta.

Kaikkien toiveet on otettu huomioon vastuuhevosia jaettaessa. Vastuuhevoset ovat täysin teidän vastuullanne nämä kolme päivää tästä eteenpäin. Huolehditte niin karsinan siisteydestä, tarhauksesta kuin varusteista ja hevosen hoidosta. Yksinkertaista ja kaikille tämän leirin osallistujille varmasti tuttua.

Seuraavaksi alkavalla kiertokävelyllä teille esitellään vastuuhevoset tarkemmin.

Kiertämään lähdette te kaikki katsomaan Leijiksen paikat läpi Inkan ja Anetten - ”

”Eikun mun kanssa!”

”Sä et tosiaan Miika lähde.”

”Lähdenpäs. Sovittiin jo, meen Anetten sijasta.”

”Voi apua... Mutta tosiaan, lähdette siis kiertelemään paikkoja Inkan ja Miikan kanssa, niin tulee paikat tutuksi. Onhan täällä aika paljon kaikkea... Heti kiertokävelyn jälkeen on lounas. Ensimmäinen tunti on kahdeltatoista varsin pian lounaan jälkeen ja hevoset jakaa opettajanne. Ratsastusryhmät ovat seuraavat:

Ryhmä 1.
Oscar, Viona, Saika, Maiju, Anni, Suvi ja Anssi.

Ryhmä 2.
Milja, Onttu, Mirjam, Ireth, Pera, Helena ja Benjamin.

Ryhmä 1 ratsastaa ensimmäisenä, illalla taas Ryhmä 2. Tuntien jälkeen on varattu jonkin aikaa vastuuhevosille. Puoli neljältä saatte hetken levähtää haluamallanne tavalla, joko tutustua paikkoihin lisää tai vain rentoutua. Puoli viideltä on päivällinen. Kuudelta on toisten ratsastustuntien vuoro.

Iltapalaa saa tänään yhdeksältä. Nyt voitte hetken esittää kysymyksiä askarruttavista asioista. Ei Miika, sulle ei anneta puheenvuoroa.”

10:45 Kiertokävely Leijonalaaksossa | 8 pistettä, 3 tähteä
Vetäjinä Inka ja poikkeuksellisesti Miika omasta päätöksestään.
Suoritetaan tarinalla.

Inkan näkökulmasta:

Susarin porukka vaikutti ihan mukavalta ja rennolta. Kun kaikki kysymykset oli käyty läpi, Jewell nyökkäsi mulle.

”Okei, eli mä olen Inka ja esittelen tän Miikan kanssa teille nyt paikkoja. Samalla käydään läpi kaikkien vastuuhevoset, niiden karsinat ja muu tärkeä. Seuratkaa siis mua niin lähdetään”, kajautin kovaan ääneen, jotta kaikki varmasti kuulivat. Kaikki päät kääntyivät mua kohti ja pystyin vain ajattelemaan oliko mun ripset huonosti. Sanokaa pinnalliseksi vain, mutta olisivat voineet määrätä jonkun muun tähän!

Miika tosin näytti riemastuneelta onnistuessaan vaihtaa paikkaa Anetten kanssa. Anette itse oli kadonnut muiden mukana talliin karsinoiden pariin, kun me kierrätettäisiin kaikkia ympäri pihaa. Leijisläiset näyttivät jokseenkin valmiilta uppoamaan maan alle, kyllähän ne nyt tiesivät joka ikisen kolkan tästä paikasta. Kaikkien oli kuitenkin kierrettävä vastuuhevosten vuoksi.

Ensimmäisenä ovesta ulos astuessa oli tietenkin pikkukenttä, mutta suunnitelma oli aloittaa järjestelmällisesti Satulasaarelta koko ajan siirtyen lähemmäs Koivukujaa. Satulasaarella esittelin kaikille grillikatoksen sekä nuotion. Sillan ylittäessämme aloin jo viittomaan uimarantaan päin ja osoitin saunaa.

Hevoset olivat jo tarhoissaan, joten pikkutalli oli tyhjä. Esittelin kuitenkin satulahuoneen sekä luettelin kaikki karsinat. Nikon kohdalla pysähdyin hetkeksi miettimään ja kaivoin softshell-takin taskusta pienen, rypistyneen paperinpalan. Oioin sen.


+ Saika ja Maissi

”Jollain oli Niko vastuuhevosena... Aa, Vionalla!” hihkaisin ja etsin katseellani Susikallion tallinomistajan pieneen tilaan ahtautuneesta porukasta. Vionan kasvot olivat ainoat, jotka vieraasta porukasta tunsin. Tavoittaessani ne, käänsin katseeni takaisin tyhjään karsinaan. ”Joo, olit vissiin toivonut Nikoa? Se asuu tässä, mutta tarhaa toisella puolella aluetta. Muista siis tää karsina! Oot ainoa, kenen vastuuhevonen on pikkutallissa.”

Seuraavaksi esittelin ensimmäisten kahden tarhan hevoset. Mörkö, Ketku ja Mahfouz näyttivät siltä, että miettivät taas porukan päänmenoksi jotain. Mahfouz näytti musta yhä hullunkuriselta upeana arabina kahden vuonohevosen kanssa. Severi ja Miska taas olivat ihan toista maata, kuolleemman näköisiä hevosia sai etsiä kaukaa. Molemmat roikottivat päätään, vaikka Severi meidän ilmestyessä portille hieman nosti päätään ja käänsi korviaan kuunnellakseen.

”Näistä vain Mörkö ja Severi on opetushevosia, mutta Miskaa sekä Ketkua tullaan kyllä näkemään leirillä. Ne ovat siis Irethin ja Suvin hevosia, jotka ovat myös heidän vastuuhevosensa.”

”Rukoilkaa, ettei teidän tarvitse juosta Ketkun perässä kertaakaan tän leirin aikana...” mutisi Miika lisäyksensä, vaikka olikin ollut kummallisen hiljaa koko ajan. Suvi irvisti.

Esittelin pikkumaneesin nopeasti, eihän siinä ollut mitään kummallista. Sen takana olevissa neljässä tarhassa sen sijaan meni aikaa.

Pyysin porukasta hieman eteenpäin Onttua ja Maijua, joista ensimmäisestä mulla oli aivan hitusen muistikuvaa. Susikallion toisena omistajana olisihan kasvot pitänyt muistaa täysin, mutta ehkä mulla oli vain huono muisti.

”Eli ekassa tarhassa, tai siis kolmannessa, meillä on Tara ja Juuli, ne ovat tuo rautias ja merkitön, melkein musta tamma. Viimeinen, musta piirtopäinen hevonen on Flora. Tara ja Juuli on molemmat mukavia, vaikkakin vähän löytyy säpinää. Tammojahan ne on, se niissä lähinnä näkyy.”

”Tossa vastapäätä olevassa nelostarhassa Diksi, Killeri ja Väinö. Killeri olikin Anssin vastuuhevonen ja Diksi Benjaminin”, mä selostin ja mulkaisin Miikaa, joka irvisteli. ”Onks Miikalla jotain sanomista?”

”No ei mitään muuta kuin että oikee lottovoitto jätkät”, tummatukkainen sanoi reippaasti ja nosti peukut pystyyn. Mä pyörittelin silmiäni ja olin jatkamassa, mutta Miika ei sittenkään ollut valmis. ”Eikä vaan, Killeri on nykyään ihan asiallinen tyyppi. Vauhdikas ja temperamenttinen, mutta ei se enää hölmöile ihan niin paljon kuin ennen. Diksi on varsinainen kiukkupylly karsinassa, vaikka onkin nätisti taluttaessa.”

Mä kerroin vielä Väinön olevan yksityishevonen.

”Vitostarhassa on Anna, Riina, Lexi, Routa ja Nala. Riina ja Routa on Jewellin omia sekä Nala myös yksityinen. Mirjam, sä sait tällä kertaa vaihteeksi Lexi Rikun sijaan. Tiiätkin jo siitä jonkin verran, herkkä ja säikky, mutta pärjäät varmasti sen kanssa.”

Esittelin vielä kutostarhan Gracen Annille (”Varo ettei se syö sua, kun oot tollai pieni ja suloinen” terveisin Miika, älähtäen antamastani tukkapöllystä), kunnes siirryimme tarhoilta. Miika esitteli auliisti kaikille mun puutarhan, vaikka koetin ohittaa sen vauhdilla.

Esittely jatkui tasaisesti: pikkukenttä, kymppitarha, iso maneesi, keskitalli, iso kenttä sekä päätalli. Päätallista löytyivät lähes kaikki työntekijätkin, jotka esittäytyivät itse. Anette näytti vähän pelästyneeltä koko joukosta.

”Öö mä oon Anette. Oon teidän toinen leiriavustaja, joten nähdään varmaan vielä paljon jatkossakin.”

Mä kysyin Anetelta vielä Jonnan olinpaikkaa, kun Miika jo puhkesikin huutoon.

”Ja tässä, naiset ja herrat, on koko tallin kiukkuisin tamma!” Miika kuulutti ja levitteli molempia käsiään Ankan karsinan suuntaan, jossa Jonna nojaili talikkoon silmiään pyöritellen. ”Hengenvaarallinen, tähän pitää pitää välimatkaa sitten reilusti. Varsinkin jos sillä on talikko.”

”Tai porkkana”, mutisi Anette.

”Sanoo tallin epätoivoisin siitosori. Tytöt, kannattaa vähän varoa, toi ei oo sitten kovin tarkka minkä päälle hyppää”, Jonna hymähti takaisin ja virnisteli Miikan järkyttyneelle ilmeelle. Mun teki mieli teipata kummankin suut umpeen ennen kuin kaikki Susikalliosta saapuneet kääntyisivät ympäri ja marssisivat tiehensä pelästyneinä. Toisaalta Mirjam ja Suvi nauroivat kovaa, eikä tilannetta voinut ottaa kovin vakavissaan (vaikka Jonnan viimeinen virke olikin tosi).

Yllättävää tai ei, Miika ajoi meidät kaikki tallista ulos.

Me näytettiin vielä Peralle Taru yhdeksännestä tarhasta sekä 11. tarhan Niko ja Surku Vionalle sekä Miljalle. Heti perään olikin aika lounaalle!

11:00 Lounas (ei suoritusta)
Makkarakeitto

12:00 Ratsastustunnit | 5 pistettä, 2 tähteä
Toteutetaan lyhyellä tarinalla (100-200 sanaa). Tunnin opettaja on Helmi.

Ryhmä 1. 12:-13:00
Ryhmä 2. 13:-14:00


+ Saika ja Grace

Lähinnä tutustuttiin hevosiin ympyröillä ja siirtymisillä.

Tunneilla sattui ja tapahtui. Monille hevoset olivat aivan uusia eivätkä tehtävät sujuneet heti kuin rasvattu. Vaikka lopulta kaikki tuntuivat onnistuvan, mutta tie onnistumiseen oli mutkainen.

Kerro tunnista fiiliksesi. Oliko sinun hevosesi tunnin ainoa viilipytty? Kuka pukitti korkeimmalle?

14:30 Vastuuhevoset | 5 pistettä, 2 tähteä
Suoritetaan kysymyksillä. Googlaus sallittu, mutta kerrothan ensisijaisesti omilla sanoillasi.

Vastuuhevosaikana siivotaan vastuuhevosten karsinat, huolletaan varusteet ja halutessa myös yksinkertaisesti vietetään aikaa vastuuhevosten kanssa. Muistathan sunnuntain näyttelyn!

Leijonalaaksossa kaikki karsinat on kuivitettu turpeella ja karsinat käännetään. Mitä tämä tarkoittaa?

Mitä ovat seuraavat Leijonalaakson opetushevosilla käytettävän varusteet? Rengasmartingaali, hivutussuojat, pullback -turparemmi

Vastuuhevosesi nahkainen satulavyö on aivan valkoinen puolelta, joka asettuu vasten hevosta. Mitä tämä tarkoittaa? Mitä sille pitäisi tehdä?

15:30 Vapaa-aikaa | 5 pistettä, 2 tähteä
Suoritetaan lyhyellä tarinalla (100-200 sanaa).

Vapaata aikaa muiden kesken. Miten sinä käytit sen? Tutustuitko muihin paremmin, kävitkö kiertelemässä paikkoja? Vai rentouduitko omassa sängyssäsi?

16:30 Päivällinen (ei suoritusta)
Legendaarista Jewellin pizzaa.

18:00 Ratsastustunnit | 5 pistettä, 2 tähteä
Suoritetaan runolla. Tunnin opettaja on Helmi.

Ryhmä 2. 18:-19:00
Ryhmä 1. 19:-20:00


+ Saika ja Maissi

Teimme pohkeenväistöjä halkaisijalta uralle.

Kirjoita vapaamuotoinen runo tunnistasi.

21:00 Iltapala
Iltapalalla jokainen sai koota leipiä mielensä mukaan. Tarjolla myös hedelmiä.

22:00 Yömaasto ilman satuloita
Suoritetaan tarinalla.


+ Maijun ja Juulin sekä Annin ja Ankan välissä Saika ja Tara

Huomaatte varmasti, että joukossa on myös muitakin kuin tuntihevosia! Vauhdikas Kia, varma Oona, säikkymätön, pirteä Ankka sekä tallin kuningatar Mari osallistuvat poikkeuksellisesti maastoon.

Jewellin näkökulmasta:

Varpu oli taas varsinainen tuuliviiri pyöriessään pikkukentällä. Se ei ollut koskaan ollut kovinkaan hyvä seisomaan pitkiä aikoja paikoillaan ja muiden punttaillessa toisiaan selkään sekä mun itseni laskiessa porukkaa, sen jalat kävivät koko ajan ympyrää. Mä olin niin tottunut siihen, etten enää edes huomannut koko asiaa, mutta osa muusta porukasta katseli meitä vähän pelokkain ilmein.

Mua hymyilytti nähdä mun omaa priimakalustoa mukana. Mari, Kia, Ankka ja Oona olivat saaneet kunnian toimia tänään maastoratsuina. En halunnut ottaa mukaan kovin pieniä poneja taikka kovinkaan hölmöjä hevosia, joten opetuskalusto oli jäänyt pieneksi. Onneksi omistin maailman ihanimpia suomenhevosia! Ainoa epäilyttävä hevonen rivistössä oli Grace, mutta eiköhän Helena hoitaisi tilanteen. Nainen oli hieman pitkä Gracen selkään ja jalat roikkuivat mahan alla. No, eipä olisi pitkä matka pudota.

”Muista sitten Anssi sen Oonan kanssa, että se on vasta kolme!” huikkasin vielä viimeiset sanani, kunnes käskin jonon järjestyä perässä. Lähdin Varpun kanssa liikkeelle ja pian meidän takana olikin metkan pituinen letka.

”Kai te sitten tiedätte, että Jewellin maastossa mennään pirun kovaa?” Oscar huusi Mörön selästä.

”Yeah right, sitä otusta ei edes saa menemään kovaa”, huusin takaisin virnistellen. Varpu pärski tavalla, joka selvästi viesti ”joo kovaa”.

”Oliks toi haaste?”

En vastannut, hymyilin vain kärjessä. Annoin rautiaan tammani kävellä pitkin ohjin rentoa käyntiä.

”Mitä me oikeesti tehdään? Käydäänkö kaikki askellajit läpi?” Pera kysyi mun takaa Tarun selästä. Käännyin katsomaan nuorta miestä.

”Ihan miten porukka tahtoo. Taru on niin hyvä maastomopo, ettei sulla oo kyllä mitään hätää. Olisin itse sen selässä, jollei sitä olis niin hyvä antaa muille sen varmuuden vuoksi”, vastasin ystävälliseen sävyyn. Niin perusmeitsi. Aina ystävällinen.

”Entäs tämä sitten?” nauroi Vionan helakka ääni, Kia tuntui vähän väliä ottavan pari raviaskelta. Hevosen silmät oikein loistivat onnesta. Olihan se Vionan oma kasvattikin, jonka selkään nainen ei vielä tähän päivään mennessä ollut päässyt. Nyt oli sekin pois alta.

”Kia on ihan tiikeri, se vaan tykkää maastoilusta. Luulee varmaan pääsevänsä hyppäämään”, hymähdin tammalle. Se ei ollut enää edes erityisen nuori, mutta jaksoi vain.

Jatkoimme järven reunaa pitkin rauhallisesti. Vartin kävelyn jälkeen käänsin Varpun, muiden seuratessa perässä aivan umpimetsään. (”Nää on taas niin näitä Jewellin juttuja, jupisi Mirjam väistellessään oksia). Olin kuitenkin aivan perillä meidän sijainnista ja edessä mutkitteli metsäpolku, jota pitkin oli hyvä kävellä.

Oli varsin pimeää, mutta näkyvyys oli silti ihan kohtalainen. Olin varoiksi kiinnittänyt kypärään otsalampun, vaikka nyt näytti siltä, ettei sitä tarvittaisi. Kuulin jostain huutoa ja kiljuntaa: nuoret olivat juhlimassa vappua.

Metsäpolku päättyi metsätien reunaan. Metsätielle loikkasimme pienen ojan yli – tai Niko, Magpie, Mörkö ja Ringa lähinnä rämpivät. Kuulin Helenan pienen vinkaisun, mutta Severin takapuoli oli varsin käyttökelpoinen muuri kelle tahansa. Niinpä taakse vilkaistessani Grace käveli taas nätisti Severin takana.

Kysyin kovaan ääneen haluavatko kaikki ravata. Kun Ontultakin kajahti perältä joo, siirsin Varpun raviin. Ravasimme pitkän tovin. Metsätie haarautui kahteen eri suuntaan ja otin koko konkkaronkalle taas askellajiksi käynnin.

”Haluutteko te laukata?” huusin kovaa. Kuulin kolmetoista joota, vaikka pari niistä olikin hieman epävarmoja. Annoin Varpulle laukka-avut ja se sinkaisi eteenpäin, olihan se varmasti toivonut koko ajan juuri tätä.

Okei, myönnetään. Oscarin sanoissa oli sen verran perää, että laukan tahti oli varsin ripeä. Varmistin kuitenkin, että kaikki pienimmätkin ponit pysyivät menossa mukana. Näin Helenan myös pysyvän loistavasti pukittavan Gracen kyydissä. Emme laukanneet kovinkaan kauaa, mutta siirtäessäni jonon takaisin käyntiin, kuulin iloisia hihkaisuja.

Saapuessamme hiekkatielle pellon reunaan ravasimme vielä hieman. Loppumatka oli varsinkin käyntien aikana paljon enempi täynnä puheensorinaa ja punaisia poskia. Tallille päästyämme ei kukaan enää voinut olla hymyilemättä.

Hohoo, pääsen spämmäämään ekana!

1.-3.5.2015 - varokaa leijonat, täältä tulee sudet!

Ensimmäinen leiripäivä: tallinomistajan loma?

Anssi oli herättänyt mut, niin kuin oli luvannutkin. Oli ollut outoa herätä jostain muualta, kuin omasta sängystään. Sitäkin oudompaa oli, kun kahvinkeitin porisi valmiina, ja nenään leijui aamiaisen tuoksut. Olin yhtä sädehtivää hymyä pakatessamme Susikallion pihamaalla kaksi autoa täyteen  matkalaukkuja ja matkustajia. Anni, Milja ja Benjamin näyttivät nukahtavan ennen kuin autot kaartaisivat pois Susikallion pihamaalta. Pera  oli jo aloittanut joka-aamuisen konserttonsa ja märmätti ties mistä. Anssin auto starttasi ensimmäisenä pihasta. Itse vielä vilkaisin Google Mapsia viimeisen kerran, ennen kuin heitin puhelimeni etupenkillä istuvan Ontun syliin.
"Olkaahan sitten kiltisti, lapsoset!" huikkasin pihalle jääville Sinnalle, Sissille, Haapalalle ja Essille. Kaisan ja Birgittan ilmeet olivat melko nyrpeitä, Lydde oli viime hetkellä perunut talliviikonloppunsa. "Odotan, että talli on pystyssä vielä sunnuntai-iltana."
Suljin autoni oven jäämättä kuuntelemaan närkästyneitä lohkaisuja.

"Hei yäk" Onttu älähti keskellä moottoritietä. Koko täyteen sullottu takapenkki hiljeni kuin taikaiskusta. Anni, Milja ja Benjamin olivat yhtä korvaa. "Jotain rajaa nyt."
"Täh?" Benjamin tiivisti koko auton ajatukset yhteen sanaan.
"Mulla on Vionan puhelin" Onttu hihitti. Huutokuoro käynnistyi sillä sekunnilla. "MITÄ!" "Kerro heti?" "Nyt Onttu kerrot, mitä siellä on!" "Onko siellä joku alaston kuva Anssista...?"
Viimeinen lohkaisu kuului Benjaminin suusta ja sai kaikki katsomaan poikaan.
"No ei oo" Onttu tuhahti. Nainen oli kuitenkin tahdikas, ja lopultakin sain säilyttää puhelimeni salat itselläni.

Kahden väärän liittymän ja yhden eksymisen jälkeen Susikallion tarroilla varustettu auto pysähtyi Leijonalaakson pihaan. Oli mukavaa vaihtelua viettää viikonloppu pienemmällä ratsastuskoululla, vaikka ajatus vastuuhevosesta ja pakollisesta yhteisohjelmasta hiukan latistikin omaa tunnelmaani. Seurasin muut susarilaiset vanavedessäni kahta leijonalaaksolaista majoitustiloihin. Valtasin yhden sängyn siinä missä muutkin tytöt. Ehdin hetkeksi rojahtaa sängylle petivaatteiden päälle, ja vilkaista sen kuuluisaksi muodostuneen tekstiviestin. Näytöllä luki koruttomasti Ikävä. Hymy kohosi huulilleni. Tytöt eivät enää jaksaneet välittää minusta, he keskustelivat kiivaasti Leijonalaakson hevosista ja talliporukasta. Yläkerrasta saattoi erottaa Peran kovan äänen kailottamassa huonekalujen kolinan seassa. Oli ihanaa vain maata hetki aloillaan. Kello oli puoli kymmenen. Normaalisti tähän aikaan olisin jo tehnyt useamman tunnin töitä, ja päivä olisi vasta alussa. Nyt suljin silmäni ja huokaisin tyytyväisenä.

* * *

En voinut olla kohottelematta kulmiani Jewelin puheen aikana, kun Miika-niminen poika oli aivan yli-innokas johtamaan esittelykierrosta. "Tuosta ei hyvää seuraa" puhahdin vieressäni seisovan Maijun korvaan. Nainen pudisti päätään. "Oikeen Pera 2" Onttukin haukotteli. "Niin nähtyä" Miljakin yhtyi kuiskausten kuoroon. Pian Inka otti vetäjän roolin haltuunsa ja lähti meitä susarilaisia ja kyllästyneen oloisia leijonalaaksolaisia juoksuttamaan ympäri maita ja mantuja. Olin itse käynyt Leijonalaaksossa aiemminkin, olihan tallin karsinarvistöissä peräti kaksi omaa kasvattiani. Tarhojen kohdilla tuttu hahmo lyöttäytyi seuraani. Käsi hipaisi katseilta piilossa vyötäröäni. Vilkaisin selkäni taakse ilmestynyttä miestä hymyillen.
"Miltä tuleva viikonloppu vaikuttaa?" hymyilin hapuillen Anssin kättä omaani. Olimme taka-alalla muusta porukasta, niin ettei kukaan kiinnittänyt meihin huomiota. Vielä. Leijonalaaksolaiset tuskin olivat sokeita.
"Sänkyjako harmittaa" Anssi virnisti. Naurahdin ja tönäisin hellästi tuon kylkeä.
"Kaksi yötä yksin" mutisin hiljaisemmalla äänellä, sillä joku oli kääntänyt katseensa meitä kohden. "Kai sä siitä selviät...?"
Anssi puhahti. Vapaa käsi kaivautui takkini helman alle ja huulet kääntyivät virneeseen. "Sinua mä tässä vaan mietin."
Naurunpyrskähdys karkasi huuliltani hiukan liian kovaa, sillä päitä kääntyili siellä sun täällä.
"Saat tulla viereen istumaan lounaalle", pistin takaisin. Puristin kuitenkin hetken hellästi miehen kättä.

Ja niinhän tallimestarini tulikin. Tai no, ei viereen, vaan koppasi minut syliinsä. Se siitä leijisläisten hiljaisuudesta. Saimme osaksemme niin paheksuvia kuin ihmetteleviäkin katseita, mutta suurin osa uteliaista silmäpareista ratkesi hymyyn. Miika, se Leijonalaakson Pera, ei osannut pitää suutaan kiinni. Ei edes ratsastustunnin aikana, jota poika oli tullut katselemaan kentän laidalle monen muun muassa. Ihan kuin Leijonalaaksolaiset haluaisivat tulla varmistuneiksi, että me susikalliolta tulleet landepellet osattiin myös ratsastaa. Tai edes pysytellä satuloissamme. Allani käyskenteli suloinen pikkuponi, Anna. Olin saanut huvittuneit katseita osakseni, kun talutin kentälle pienen ponin. Sen siitä saa, kun on lyhyt. Anna muistutti omaa kasvattiani, Daliaa, ulkonäöltään ja herkkyydeltään. Oscar-niminen leijisläinen olikin manannut, että lennän ponin selästä kuin leppäkeihäs ensimmäisen vartin aikana. Mitä leijonalaaksolaiset oikein ajattelivat...? Pohdin keräillessäni pikkutamman ohjia tuntumalle. Tämähän on kiva peli. Tiesin heti,  mistä naruista pitäisi vetää, ja mistä ei missään nimessä saanut häiritä.
"En mä ensimmäistä kertaa hevosen selässä ole" virnuilin Miikalle, jonka naamalla oli vähintään pettynyt ilme, kun sainkin villinä pidetyn ponin taipumaan kauniisti muotoon alleni pelkällä istunnalla, ohjat olivat yhä puolipitkät rautiaalla kaulalla. Tunnin aiheet liikkuivat ympyröiden ja siirtymien ympärillä, joten minulla oli hyvin aikaa testailla Annan vipuja ja kaasua. Poni ei helppoa B:tä enempää vääntänyt, mutta tasoonsa nähden siitä irtosi mukavan lennokkaat liikkeet, kun vähän jaksoi työstää kärsivällisesti.

Rapsuttelin vielä Annan säkää, kun Anssi ilmaantui talliin.
"Tuolla alkaa jo seuraava ohjelma" mies ilmoitti jääden nojailemaan ponin karsinan oveen. Kookas mies ei voinut vastustaa kiusausta: "Ponityttö."
"Hei!" kivahdin livahtaessani ulos Annan karsinasta. Suljin oven, ennen kuin käännyin kädet puuskassa miehen suuntaan. "En mä sille mitään voi, että olen vähän... Pieni."
"Noo... Älä nyt kiivastu", Anssi sanoi hiljaa ja kietoi kätensä ympärilleni. En vastustellut, kun mies veti minut itseään vasten. Lopulta hellyin kietomaan käteni tuon ympärille. Paksu sininen huppari miehen päällä tuntui lämpimältä poskea vasten. Kohotin katseeni miehen uteliaisiin silmiin.
"Pitäisi kai mennä sitten" mutisin, vaikka tosiasassa olisin mieluummin jäänyt tähän. Erkanin hitaasti miehen sylistä, ja etsin ison käden omaani.

Vastuuhevosten jakoon oli jo kerääntynyt iso porukka, kun me vasta saavuimme paikalle. Hymyilin Jewelin kysyvälle ilmeelle ja iskin silmää. Nainen vain pudisteli päätään. Lyhyen jaon jälkeen nainen jakoi jokaisen käteen lappusen, joka oli täynnä kysymyksiä. Oikea leirifiilis. Hymyilin itsekseni lukiessani kysymyksiä. Leijonalaakson omistaja julisti vapaa-ajan. Riemunkiljahdukset täyttivät tallin pihan. Heiluttelin paperinpalasta istuessani lähimmälle tuolille tallipihassa. Aurinko loimotti kasvoille, eikä minun tarvinnut huolehtia kuin yhden suloisen ponin hyvinvoinnista koko viikonlopun ajan. Pitkä huokaus karkasi huuliltani venytellessäni tuolilla. Suljin silmäni aurinkolasieni takana. Mitä luksusta! Tällainen hiljaisuus, oma rauha ja huolettomuus oli minulle aivan vierasta. 10-14 tunnin työpäiviin ja hektiseen yksinhuoltajan arkeen tottuneelle on käsittämätöntä lomaa, kun saa hetken aikaa istua ihan yksin silmät kiinni. Tosin harras yksinäisyyteni ei kauaa kestänyt. Vihreätukkainen Inka oli ensimmäinen, joka mulle tuli juttelemaan. Tyttö jaaritteli niitä näitä hevosista, mutta lopultakin häntä taisi eniten kiinnostaa ulkoinen habitukseni: Kuinka pieni, hauras nainen saattoi olla niin suuren ratsastuskoulun omistaja? Teinkö itse tallilla ollenkaan töitä, kun kynteni olivat punaiset ja sievissä mitoissa, tai kun kasvojani koristi kevyt meikki silmienrajauksineen? Ratsastinko koskaan, kun tukkani oli niin pitkä ja siisti? Mua moiset kysymykset vain nauratti. En vaivautunut kohottamaan aurinkolaseja kasvoiltani, tai edes katsomaan uteliaaseen tyttöön päin. Tuttu partaveden lehahdus sai hymyn kohoamaan huulilleni (ja kyllä, niissä oli vähän punaa).
"Kysy Anssilta" nauroin.
"Mikäs kyselytunti täällä on menossa?" paikalle pyllähti iso porukka - Milja, Suvi, Pera ja monta muuta, joita en kaikkia edes tunnistanut. Se siitä omasta rauhasta. Huoahtaen kohottauduin parempaan asentoon penkillä ja loin pitkän katseen tulijoihin.
"Kunhan nää Leijisläiset vaan ihmettelee meitä Susikalliolaisia" Anssi tokaisi ennen kuin ehdin edes suutani avaamaan.

* * *

Huokaisin pitkään, kun Jewel ilmoitti päivällisellä, että pian olisi seuraava ratsastustunti. Enkö edes lomalla saa olla hetkeä poissa satulasta, mutisin itsekseni. Ratsunani oli pieni hassuvärinen shetlanninponi. Pyöräytin silmiäni nostaessani satulan telineeseen karsinan ovelle. Tämä tästä vielä puuttuikin.
"Pidät sitten lomaa, kun päästään kotiin" ääni takaani sanoi hiljaa. Vilkaisin olkani taakse Anssiin, jonka kasvoilla oli hivenen huolestunut ilme. Mies näytti tuntevan minut jo paremmin kuin arvasinkaan. Hymyilin hänelle hellästi.
"Älä huolehdi." Hipaisin miehen käsivartta, joka piteli Susikalliossa asuvan hevosen emän satulaa. Mies oli jo jatkamassa matkaansa, kun nauroin perään: "Kotona...?"
Kerrankin se olin minä, joka sai kevyen punan toisen kasvoille kohoamaan.

Nipa paljastui todelliseksi työmyyräksi. Minua vain nauratti ponin selässä, se oli kuin toisinto meidän Marbsusta. Tunnin päätteeksi olisi pitänyt kirjoittaa runo päivän toisen tunnin tunnelmista. Anssin ilme oli näkemisen arvoinen, eikä Onttukaan kovin ilahtuneelta näyttänyt. Maiju oli jo tarttunut kynään, Diksi katsoi ihmeissään moista touhua suojat yhä jaloissaan. Pikkuruinen satula kädessäni nappasin paperin Anssin kädestä. Mies katsoi minuun hölmistyneenä, mutta minä vain iskin silmää. Lopulta Jewell sai käsiinsä kaksi samalla käsialalla kirjoitettua lappusta.

Makasin sängylläni silmät kiinni ja käsivarsi silmillä, kun tunsin töytäisyn kyljessäni. Hätkähdin.
"Mmh... Taisin nukahtaa" mutisin. Siirsin hitaasti käteni sivuun ja kohtasin sinisten silmien tuikkeen.
"Kuules nyt" Maiju virnuili. "Ei nyt oo aikaa nukkua. Yömaasto odottaa."
Ähkäisin.

Väsymys katosi silmistä, kun kuulin pääseväni vihdoin oman kasvattini satulaan. Kia oli melkoinen hätähousu, todellakin tullut emäänsä, Sambaan. En jaksanut korottaa ääntäni, pidin tamman kurissa olemuksellani (joka tosin tässä kohtaa päivää oli melko voipunut).
"Älä sitten nukahda ja mätkähdä alas sen selästä" Pera veisteli. "Anssikin on vasta pari hevosta sun takana, ei ehdi tulla hätiin pelastavana prinssinä."
Pudistelin päätäni. "Kai sitä tallinomistajakin saisi joskus pitää vapaata."
"Ehei saa!" joku Leijisläinen hihkaisi.

Laukkaaminen yön hämärässä piristi kummasti uupunutta mieltä. Huolet, murheet ja arkinen stressi karisivat öisen viileän ilman suhistessa kasvoille. Hiljaisuuden rikkoi vain satunnaiset naurun hihkaisut ja kavioiedn tasainen rummutus maata vasten. Kia todellakin oli kuin tiikeri, aivan kuten kasvattini omistaja oli sitä kuvaillut. Annoin tammalle ohjat, jotta se voisi venyttää kaulaansa ja taputin kevyesti hikoavaa kaulaa hymyillen. Miksen osannut nauttia tällä lailla kotona ratsastuksesta? Minulla olisi paljon opittavaa kotona.

Toinen päivä
08:00 Aamupala (ei suoritusta)
Leipää, muroja ja jogurttia.

09:00 Ratsastustunnit | 5 pistettä, 2 tähteä
Toteutetaan kysymyksillä.
Tunnin pitää Helmi.

Ryhmä 1. 09:-10:00
Ryhmä 2. 10:-11:00



Mitä hevosen kokoaminen teoriassa tarkoittaa?

Mikä takaosakäännös? Entä etuosakäännös?

Entä mitä teet tehdessäsi vastalaukkaa kaarevalla uralla?

11:30 Lounas (ei suoritusta)
Superhyvää hernekeittoa.

12:00 Vastuuhevoset | 10 pistettä, 4 tähteä
Vetäjä Jewell.
Suoritetaan tarinalla.

Tavallisten töiden lisäksi kokeilimme hevosen esittämistä huomista näyttelyä varten.

Jewellin näkökulmasta:

Kaikki olivat kokoontuneet isolle kentälle vastuuhevosineen. Meillä oli puoli tuntia aikaa vielä kokeilla, miltä hevosen esittäminen tuntuu. Varmasti usea oli siitä jo perillä, mutta joillekkin se saattoi olla vierasta. Vaikka huomisen näyttelyn pääosassa olivatkin hullunkuriset asut, oli tämäkin hyvä osata.

”Kuinka moni on esittänyt ennen hevosta?” aloitin ja varsin moni käsi nousi ylös. ”Esittäminen on aikamoinen taiteen laji, vaikka ei varsinaisesti olekkaan tähtitedettä. Jokaisen hevosen rakenne ja liikkeet ovat erilaiset, esittäjän tehtävä on saada ne näyttämään mahdollisimman edustavilta. Pera, lainaappa mulle sitä Tarua niin näytän perusjutut.”

Jatkoin selostamista koko ajan. Näytin ensin rakenteen esittämisen. Takajalat auki tuomariin päin, harjaton puoli esitetään. Hevonen pidetään täysin suorana sivuttain. Etujalat suorassa, samoin pää, tukka pois silmiltä. Lisäksi painotin etsimään hevosen rakennevirheet, joiden perusteella hevonen asetetaan esille. Virheiden näkyvyys täytyy minimoida. Esimerkiksi Tarulla oli lyhyt kaula, joten hevosen olisi edustavaa hieman venyttää sitä esitettäessä. Runko taas on pitkä, jonka vuoksi Tarua ei kannata esittää kovin pitkänä niin, että takajalat jäävät kauas taakse venyttäen koko rungon pidemmäksi.

Luovutin Tarun takaisin Peralle ja aloin seuraamaan harjoituksia. Kaikki tajusivat idean hyvin. Lexi oli usein vähän yliryhdikäs ja Niko taas näytti nukahtavan, mutta Mirjam sekä Viona paikkasivat ongelmat pian.

Lainaten Surkua näytin liikkeiden esittämisen kolmiolla.

”Jalat menevät etujalkojen liikkeen tahtiin, vasen vasemman jalan kanssa samaan aikaan ja oikea oikean”, sepustin, ”Käynnissä ohjat pidetään kahdessa kädessä, ravissa voi vaihtaa yhteen käteen, eli hevosen puolimmaiseen. Raippa aina vasemmassa.”

Vaikka mä olin esittänyt liikkeet kolmiolla, saivat leiriläiset treenata sitä uralla juosten, jottei tulisi turhia törmäyksiä. Ketku loikki kuin kenguru koko ajan, raviharjoituksessa Miska taas ei ollenkaan. Anssia kävi myös sääliksi, joka kerta kun mies siirtyi raviin sinkaisi Killeri täyttä laukkaa eteenpäin. Gracellakin oli ”mä en jaksa” -päivä ja välillä se tuntui olevan enemmän kahdella kuin neljällä jalalla. Anni sai ponin kuitenkin nopeasti ruotuun.

Suorittaaksesi tämän ohjelmanumeron sijoita tarinaasi vastaukset myös seuraaviin kysymyksiin.

Mitkä ovat sinun vastuuhevosesi suurimmat rakennevirheet?

Miten kuvailisit hevosesi käyntiliikkeitä? Entä raviliikkeitä?

Miten valmistelet hevosen näyttelyihin tai vaikkapa kantakirjaukseen?

13:30 Vapaa-aikaa (ei suoritusta)
Pieni breikki keskellä kiireistä päivää. Se kannattaa hyödyntää hyvin!

14:00 Kärryajelua Surkulla, Mörköllä ja Tarulla | 8 pistettä, 3 tähteä
Surku, Mörkö ja Taru on valjastettu!
Vetäjä Inka ja Jonna.

Jonnan näkökulmasta:

Surku vaikutti iloiselta päästessään taas vaihteluksi kärryjen eteen. Olihan se sentään kilpaillutkin valjakossa monta vuotta vaativalla tasolla ja nautti kärryttelystä. Mörkökin pärski näyttäen pirteämmältä kuin aikoihin. Tarukin näytti varsin onnelliselta seisoessaan massiivisten kärryjen edessä. Tarun kärryihin mahtuikin ainakin kahdeksan ihmistä kuskin lisäksi. Viime hetkellä Jewell oli taas päättänyt vähän muokata suunnitelmaa ja täten mun kärryjen edessä seisoi ei vain yksi, vaan kaksi otusta. Mä en saanut kertoa kellekkään, että parivaljakon ajaminen oli aika utopiaa ja olin tehnyt sitä ehkä kerran elämässäni ennen. Työ sujui kuitenkin loistavasti eikä mikään antanut merkkejä, etten olisi tehnyt sitä aikaisemmin. Ponikaksikon yhteistuumin saatiin niidenkin perässä vedettyä samanlaisia kuin Tarun.

Ehkei Surkusta ja Mörköstä saataisi kovin edustava parivaljakkoa niiden täysin erilaisten ulkonäköjen vuoksi, mutta tähän ne olivat aivan passelit. Ne tuntuivat pitävän toisistaan – tai ainakin sietävän – ja kokoeroa oli vain muutama sentti. Mun kyytiin kiipesikin iso lössi porukkaa, kun me lähdettiin pihalta pitkin Koivukujaa ja tutuille hiekkateille.

Taru käveli lunkisti kärjessä ilman suurta kiirettä, mutta silti ponit saivat pitää varsin ripeää tahtia pysyäkseen pitkä askelisen tamman perässä. Hymyilin innokkaalle kaksikolle. Puissa alkoi hiljaa näkyä vihreää, pieniä silmuja siellä täällä ja ruoho kasvaa. Kesä tulisi pian ja mä odotin jo innolla pitkiä, lämpimiä kesäöitä, joina voisi olla ulkona vuorokauden ympäri.

Me otettiin pieni pätkä ravia, joka sai hieman naurua aikaan. Pera ja Onttu olivat innoissaan ilmoittaneet jo aamupalalla odottavansa ajolenkkiä, mutta hämmästyneet nähdessään kunnon valjakkotamineet. Lupasin kuitenkin kummallekkin, että saisivat kokeilla parivaljakon ajamista halutessaan.

Aurinko paistoi, joten ajolenkki oli oikeaa terapiaa. Se toimi kuin maastoreissu, rauhoitti mielen ja vei kaiken surun pois mielestä. Pienet hiekkatiet vaihtuivat toisensa perään, kun olimme jo siirtyneet käyntiin. Peräti puolitoista tuntia kävelimme ja ravasimme pieniä pätkiä kevätilmassa, kunnes tallin piha ilmestyi taas eteen. Ohjasimme molemmat vielä ajokit pikkumaneesin ja tarhojen ohi Leijonalaakson laitumille, jossa halukkaat saivat kokeilla ajamista. Useimmat tyytyivät Taruun, mutta Pera ja Onttu todellakin kokeilivat parivaljakon ajamista. Molemmat suoriutuivat siitä hyvin.

Kun olimme takaisin tallilla ja me otettiin Inkan sekä Anetten kanssa hevoset hoidettavaksemme, jäi porukalle vielä puoli tuntia aikaa ennen päivällistä. Moni kulutti sen ajan tarhoilla katsellen hevosia, varsinkin omenatarhalla, jossa mummoryhmä seiskoli varsin lamautuneina.

16:30 Päivällinen (ei suoritusta)
Kanaa ja riisiä.

18:00 Estetunnit | 8 pistettä, 3 tähteä
Suoritetaan tarinalla.
Tunnin pitäjä on Adam.

Ryhmä 2. 18:-19:00
Ryhmä 1. 19:-20:00



Adamin näkökulmasta:

Molemmilla tunneilla tulisi olemaan seitsemän ratsastajaa, ja ensimmäiset saapuivat isolle kentälle kaartoon komeasti riviin. Kaikkien noustessa selkään ja ollessa valmiina menoon, esittelin itseni kovaan ääneen. Alkukäynnit sujuivat ongelmitta, vaikka Killerillä olikin taas vauhtia koko sakin edestä. Itse asiassa tämän ryhmän kaikki hevoset olivat varsin vauhdikkaita otuksia. Mutta mä olin ehdottomasti sitä mieltä, että estehevosen pitikin olla säpäkkä!

”Otetaanpa sitten niitä naruja käteen”, huusin kentällä. En koskaan käyttänyt mitään apuvälineitä, oli mulla omaakin volyymia ihan tarpeeksi. Annoin kaikkien verrytellä hevoset itsenäisesti tehden vain pieniä kommentteja sinne sun tänne.

Olin koonnut kentälle henkilökunnan suosiollisella avustuksella toiseen päätyyn ympyrän keskihalkaisijalle kavaletin sekä yhden ravilähestymisen vaativan ristikon halkaisijalle kulmasta kulmaan ja noin 70 senttimetrin pystyn pitkän sivun keskelle.

Aluksi pyysin ratsukkoja yksi kerrallaan tulemaan kavalettia ravissa, joka jo sekin tuntui sotkevan osan hevosten pasmat. Lexi, Killeri, Riku ja Diksi nostivat laukan kaikki jo aikaisin ennen kavalettia. Huusin ohjeita kylmän rauhallisesti, mutta nopeasti.

”Benjamin, istu alas, pidätteitä! Hevonen hallintaan ennen kuin tulet hyppyyn! Paljon parempi!”

”Älä anna sen Lexin mutkitella noin pidätteitä vastaan, Milja, ratsasta samalla eteenpäin! Loistavaa, hyvä hyppy, vaikka olikin hieman nopea! Uskalla antaa sille seuraavassa enemmän tilaa!”

”Helena, tee toinen ympyrä, et voi tulla noin kaahottavalla hevosella. Muista hengittää, syvälle satulaan! Pidä kiinni siitä, pidätteitä, pidätteitä! Hyvä hyppy, vaikka vähän lähtikin kaukaa, taputa.”

”Muista ryhti, Onttu! Nojaa taaksepäin, noin on hyvä. Ja sitten ne pidätteet läpi, älä anna sen suurentaa ympyrää omasta tahdostaan! Noin just! Ja heti takaisin hallintaan vielä esteen jälkeenkin!”

Kavaletti oli hyvää treeniä varsinkin kaikkein energisimmille hevosille. Pera, Ireth ja Mirjam suorittivat tehtävää kunnollisesti kerta toisensa jälkeen ja ratsastajat keskittyivät lähinnä hyviin ponnistuspaikkoihin. Kun pyysin kaikkia nostamaan laukan ja tulemaan edellisen tavoin yksi kerrallaan kavaletille sujuvassa tahdissa, kuului joitain huokauksia.

Ensimmäisenä tulivat Helena ja Killeri – vauhti oli päätä huimaava ja Killeri reagoi pidätteisiin lähinnä pomppimalla ylemmäs ja ylemmäs. Helena saikin oman harjoituksensa – joka kerta esteen ja puolen ympyrän jälkeen tehtävä oli pysäyttää kimo hevonen, peruuttaa neljä askelta ja nostaa uusi laukka. Joitakin pukkeja irtosi tästä harjoituksesta, mutta olin silti sitä mieltä, mitä olin ollut jo monta vuotta: Killeri oli kyllä tallin parhaita hyppääjiä. Sillä oli intohimoa näihin töihin.

Diksin ja Rikun suoritukset pystyi myös kuvailemaan sanoilla ”kovaa ja korkealta”, mutta olivat vielä kelvollisia. Milja tuntui löytäneen taas Lexin kanssa uuden tatsin. Lopulta tyytyväisenä hylkäsinkin kavaletin ja pyysin tulemaan ravilähestymistä. Siinäpä vasta pulma taas hetkeksi. Ristikon jälkeen askellajin oli ravista muututtava laukaksi.

Diksi varsinkin ex-ravurina tuntui nopeasti vetävän päänsä ylös, laskevan selkänsä napakasti alas ja jylistävän ristikolle ja sen edessä olevalle ravipuomille kuin Vermon loppusuoralla. Benjamin sai tehdä kovasti töitä rauhoittaakseen hevosen ja saadakseen sen kuulolle. Annoin luvan ratsastaa voltin vielä ennen estettä ravin rauhoittamiseksi, kunhan esteelle tulisi suora linja. Tekniikka toimi ja saimme aikaan pari hyvää hyppyä.

Killeri ei tässäkään suhteessa pettänyt ketään. Se ryntäsi jo esteen nähdessään laukalle niin kovalla vauhdilla välillä pukitellen, että Helena sai pitää kiinni tosissaan. Käskinkin kaksikon hetkeksi toiseen päätyyn ympyrälle harjoittamaan hallittua laukkaa. Helenan kasvot punoittivat tehdystä työstä, mutta kasvoilla oli napakka, päättäväinen ilme.

Onttukin oli päässyt perille Rikun käyttöohjeista ja onnistui heti ensimmäisellä hypyllä. Eve ja Mirjam sen sijaan olisivat saaneet tulla jo hieman pidempää askelta tikityksen sijaan. Pyysin Mirjamia ratsastamaan pientä tammaa reippaammin eteen, joka toi nopeasti hyviä tuloksia. Viimein Killerin ja Helenankin tehtyä onnistuneita hyppyjä lisäsin ristikon jälkeen kaarevan tien päädyn kautta pitkän sivun pystylle.

Näin kaukaa, kuinka Helenan suu mutristui naisen pidellessä vahvaa hevosta. Päättäväisyys tuotti tulosta, koska Killeri teki hyvän lähestymisen kummallekkin esteelle. Kehuin ratsukkoa pilvistä taivaisiin, kunnes seuraava hevonen teki jo tuloaan. Monet onnistuivat jo tässä vaiheessa tuntia, eikä kukaan voinut suhtautua kovin vakavasti edes Diksin pukkisarjaan pystyn jälkeen.

Jätin ratsukot loppuverryttelyyn odotellessani uusia ratsastajia. Pian maneesiin virtasikin uusi ryhmä, joiden hevoset näyttivät aivan erilaisilta. Seasta löytyivät Tara ja Grace, jotka usein kävivät tunneillani. Myös Annan tiesin olevan virkeämpi tapaus, mutta muut lienivät varsin rauhallisia tapauksia.

Alkuverryttelyn jälkeen aloitimme saman kavalettitehtävän. Ravissa ongelmia oli vain vähän, Anna nosti itsepäisesti laukan aina kavaletin päällä ja heitti useamman kerran iloisen pukin perään. Anni kuitenkin sai pukittelun kitkettyä pian pois. Magpie oli monesti hieman hidas kavaletille tullessaan ja Saika sai tosissaan tehdä töitä ponitamman aktivoimiseksi.

Myös Tara tuntui kuumuvan tehtävässä paljon ja tarjosi laukkaa Anssille joka lähestymisellä. Mies kuitenkin piti päänsä.

Grace teki tutun temppunsa ja jäi laukannostossa jumittamaan paikoilleen, pomppien vain aloillaan yhä korkeammalle ja korkeammalle. Käskin Suvin ratsastaa hevosta reippaasti eteenpäin ja näpäyttää raipalla, jos pohje ei mennyt läpi. Se toimi ja pian poni laukkasi hyvää tempoa ympyrälle.

Anna sen sijaan sinkaisi menemään sellaista vauhtia, ettei Anni selvästi ollut siihen varautunut. Pian tamma oli kuitenkin hallinnassa ja Anni selvitti tehtävän kiitettävän arvoisesti. Sen jälkeen meininki muuttui täysin: Magpie oli hitaampi kuin etana lähestyessään estettä. Saika ratsasti hevosta päättäväisesti eteenpäin ja lopulta antoi vauhtia raipallakin, kunnes vauhdista saatin edes hieman terävämpää. Sama toistui Mörkön ja Maijun kanssa, mutta Maiju tuntui käsittävän tilanteen kahden sekunnin sisällä laukannostosta. Mörkö näyttikin, ettei tiennyt mitä tapahtui, kun Maiju käski sitä eteenpäin. Vuonohevonen kuitenkin muuttui silmissä reippaammaksi ja nousi edestä kevyemmäksi. Kehuin hattaratukkaista naista.

Taru, Surku ja Tara tekivät kaikki varmat, hyvät suoritukset kerta toisensa jälkeen. Kehuin kaikkia kolmea useasti.

Ravilähestyminen sujui tältä porukalta kovin hyvin, vaikka Anna ensimmäiset pari kertaa kaahotti varsin kaaottista ravia ristikolle. Magpieta taas sai pyytää eteenpäin reippaasti, jotta minkäänlaista hyppyä edes syntyi. Saikan piti keskittyä omaan asentoonsa ja suoristautua selässä vielä paremmin.

Tara taas koetti nytkin nostaa laukkaa lähes jokaisella askeleella ja lopulta kolisteli puomit mukanaan. Käskin Anssin antaa sille enemmän tilaa edestä esteelle tultaessa, eikä seuraavalla kerralla ollutkaan ongelmaa.

Harjoitukseen lisättäessä pysty, sujui kaikilla jo varsin hyvin. Tara pärski onnellisena laukatessaan ja teki laadukkaita hyppyjä kerta toisensa jälkeen Anssin kanssa. Ratsastajan käsi oli paljon rauhallisempi ja pehmeämpi kuin alkutunnista ja uskoin sen tavallisesti muistuttavan viimeisintä variaatiota.

Grace näytti parasta itseään. En ollut pitkään aikaan nähnyt sen etenevän yhtä hyvässä temmossa, säpäkkänä ja ylväänä, kun tamma päätti tehdä taas niin sanotut gracet. Se imi pystylle, näin Suvin joutuvan hieman pidättelemään sitä, kunnes ennen estettä antoi Gracelle tilaa hypätä ja pum – poni pysähtyi aivan esteen juureen kalisutellen puomeja ja saaden Suvin melkein tipahtamaan. Kaulalle päätynyt Suvi näytti varsin hämmästyneeltä, mutta virnistellen kiipesin takaisin satulaan. Seuraavalla kerralla ratsukko ylitti esteen aivan ongelmitta.

Surku näytti heränneen oikein kunnolla ja Oscar virnuili sen selässä leveästi. Ravi oli tahdikasta ja Surku näytti jotenkin onnelliselta katsellessaan lähestyvää estettä. Laukka nousi helposti esteen päällä, kaarre sujui kauniissa pyörivässä laukassa. Pysty ylittyi helposti ja Oscar olikin pelkkää hymyä.

Myös pelkkiä vakuuttavia suorituksia tehneet Viona ja Taru selvisivät tehtävästi vailla ongelmia. Viona itse sanoi tamman olevan varsin vahva, mutta oli parantunut loppua kohden pysähtymisillä ja peruutuksilla. Tarun laukka oli niin paljon suurempi kuin muiden ryhmän hevosten, että vain Taran korkeaa laukkaa pystyi siihen ehkä vertaamaan. Tiesin tamman kuitenkin olevan loistava hyppääjä eikä siitä ollut Vionan suorituksen jälkeen epäilystäkään. Esteet toisensa perään ylittyivät varmasti.

Päästäessäni kaikki loppuverryttelemään hevosia, en voinut kuin hymyillä tyytyväisenä. Varsin hyvä treeni, vaikka itse sanonkin!

21:00 Iltapala | 10 pistettä, 4 tähteä
Iltapala on tänään notskilla Satulasaarella.

Miikan näkökulmasta:

Myhäilin aitan oven ulkopuolella, Hely mun vieressäni vaivaantuneempana kuin koskaan. Olin raahannut sen myönnettävästi väkipakolla mukaan, mutta pitihän Helinä-keijunkin tavata meidän vieraita eikä vain kököttää oritallissa! Varsinkin, kun tää ilta oli varmasti legendaaristen joukossa, ainakin jengiä löytyisi.

Avasin oven aitalle, yleisiin tiloihin ja kirmasin portaat ylös Helyä mukanani retuuttaen aina yläkertaan. Hoitajien kaapit olin mä käynyt miehenä raahaamassa kasaan nurkkaan, jotta kaikille jätkille saataisiin punkat tänne.

”Paidat päälle! Mulla on naishenkilö mukana”, kailotin portaiden alapäästä alkaen nousemaan niitä ylöspäin.

”Hely! Mitä sä täällä teet?” Oscar kysyi yllättyneenä heti naisen nähdessään. Hely mutristi huuliaan varsin suloisesti.

”Mä mietin ihan samaa”, se sanoi hennolla äänellään, vilkuillen arasti vieraaseen kolmikkoon.

”Nyt lähetään biitsille jätkät, nimittäin notskille”, ilmoitin reippaasti. Oscar tajusi heti mitä seuraavaksi tapahtuisi ja virnisti heittäen mulle yläfemmat. Hely risti kätensä silmiään pyöritellen.

Kun kaikki olivat valmiina lähtemään, aloin taas vetää huoneen ainoaa hameväen edustajaa perässäni yläkertojen väliselle ovelle. Koputin siihen kovaa ja huusin varoituksen. Olin mä sentään sen verran kiltti ja huomaavainen, etten suin päin rynnännyt huoneeseen! Tosin yläkertaa asutti vain kaksi ihmistä, tässä tapauksessa meidän uusimmat tulokkaat Helena ja Saika. Ne katsoi mun virnistelevää naamaa vähän pelokkain ilmein.

”Notskille!” kiekaisin ja marssin huoneen poikki portaille.

”Miika-varoitus!” Hely huusi mun käsivarresta, kun olin ehtinyt ensimmäiselle portaalle.

”Voi helvetti”, kuului Mirjamin kiroaminen alakerrasta.

”Muru, jos en tietäis paremmin niin jopa luulisin, ettet pidä mun näkemisestä”, hymähdin laskeutuessani portaita.

”Näkemisestä kyllä, mutta jos sut vaan sais äänettömälle”, Suvi nauroi istuessaan sängyllä. Mirjam osoitti Suvia sormipyssyllä tavalla, joka sanoi ”you said it, sis”.

”Ei mut nyt pitää tytöt lähtee notskille”, sanoin. ”Punapään käsky, paras noudattaa. Se on jostain syystä vähän äkänen, enkä oikein tiedä miksi...”

Hely irvisti tavalla, joka kieli sen kyllä tietävän.

Kun lopulta sain perääni koko 14 päisen lauman, marssin tyytyväisenä kohti pientä saaren tapaista. Jewell seisoi grillikatoksen edessä kädet puuskassa varsin pelottavan näköisenä. Ja tietenkin katsoi mua! Miksi se aina katsoi mua, kun sillä oli tuollainen ilme? Jonna naisen vieressä virnuili. Inka kantoi puita. Anettea ei näkynyt.

”Sähän näytät pirtsakalle”, lohkaisin pomolleni koettaen vähän saada sitä heltymään. Hei, kuka ei heltyis mulle?

”Joo ja mä uskon, että tää ilme vaan paranee pitkin yötä”, nauroi Jonna ja sai oman osansa murhaavasta katseesta.

Lopulta Jewell kääntyi katsomaan vieraita ja vähemmän-vieraita leiriläisiä.

”Lähinnä nyt on siis tarkoitus paistaa makkaraa, mutta tää ei luultavasti jää siihen. Haluun vaan sanoa, että en ota mitään vastuuta koko illasta”, nainen ilmoitti kovaan ääneen siirsi kädet rinnuksiltaan lanteille. Jonna pyöritteli silmiään ja virnisti.

"Joo joo”, blondi sanoi ja nosti lasipulloa kädessään. ”Who want some tequila?”

---

Ilta eteni iloisesti. Nuotio roihusi kaikkien kerääntyessä sen ympärille ja nauttien mitä ikinä nyt käsiinsä saivatkaan. Mirjamilla oli taas aika vauhti päällä – se kaateli shotteja pahvimukeihin sellaisella tahdilla, että Jonna taisi olla ainoa joka pysyi mukana. Viona tuntui myös vaihtaneen vapaalle, ainakin mitä tahdista pystyi sanomaan. Ja siitä, että koko illan se oli istunut sen jonkun susikalliolaisen miehen sylissä – Anssin? Inka piirsi hiekkaan kuvioita tekokynsillään Jewellin kanssa, kunnes Jonna tyrkkäsi kummallekkin mukin käteen aika vaativasti.

Anette oli löytynyt jostain ja aloittanut myös sellaisella tahdilla, että Oscar oli käynyt vähän rauhoittamassa sitä. Niistä kahdesta ei sitten voikkaan kertoa enempää, ihan vain lukijoiden vuoksi.

Makkarat oli vedelty naamariin jo aikoja sitten, kun Jonna ja Susikallion Maiju aloittivat jonkinlaisen shottikisan. Se päättyi kummankin naisen nauruun ja Maijun vaaleanpunaisessa tukassa oli maassa pyörimisen jälkeen oksia. Olisin saattanut kiinnittää siihen tukkaan ja niihin kasvoihin enemmänkin huomiota, jollei Jonna olisi taas saanut ideaa kiivetä johonkin katolle. Sillä naisella oli pirunmoinen pakkomielle kattoihin!

”Ehei, sä pysyt maassa!” Inka huusi Suvi kirkaistessa napatessaan grillikatoksen päälle kovasti kiipeävän Jonnan hupparista kiinni. Jonna murjotti ehkä sekunnin ja sitten kirmasi taas muualle kuin ylienerginen pikkupoika. Mirjam kaatoi yhä shottejaan.

Hely jutteli toisen tallin Benjaminin kanssa. Tai rehellisesti sanottuna Benjamin jutteli Helylle, joka punastui vähän enemmän joka sanan kohdalla ja vain aukoi suutaan sanomatta mitään. Pera ja Onttu kuhertelivat rannalla. Suvi, Anni ja Helena keskustelivat keskenään, samoin Milja, Saika ja Ireth. Ihan kuin oltaisiin jossain kotibileissä oltu.

”Miika, sä kaipaat tätä”, Mirjam liversi ja hymyillen ojensi mulle paperimukin.

”Vois melkein luulla, että yrität juottaa mut känniin”, virnistin. Mirjam nauroi ja kääntyi hakemaan pulloaan, jonka Jonna tosin oli juuri varastanut. Se alkoi taas taikoa niitä ihmeitään, mutta taisi pistää kaikkeen vähän enemmän alkoholia mitä useissa resepteissä luki.

Mitäköhän tästäkin illasta tulisi?

(Tai paremmin, kenenköhän vierestä aamulla heräisin?)

PÄIVÄ 1
Aitalla kävi kuhina, kun kaikki tungeksivat päästäkseen istumaan lähelle Jewelliä kuullakseen paremmin. Minä ängin takalistoni väkivaltaisesti sängylle Mirjamin ja Miikan väliin ja mittailin Susarilaisia katseellani.

”Ihanaa, lisää silmänruokaa meille nunnillekin” kuiskasin Mirjamille ja katselin merkitsevästi Benjaminiin päin.

”Muista sitten lupauksemme…!!” vastasi Mirjam ja iski silmää.

Hymyilimme viattomasti, kun Jewell jyrähti ja käski meidän olla hiljaa. Kuuntelimme korvat tarkkana, mitä viikonlopun aikana tulisi tapahtumaan.

”…ei kuhertelua karsinoissa..”

”Niin, Anette!” huudahti Inka. Anette vastasi näyttämällä kieltä.

Jewell puhui puheensa loppuun, jonka jälkeen lähdimme kiertämään tiloja Inkan ja Miikan kanssa.

-

Susarilaiset yrittivät painaa mieleensä kaikki paikat, Leijisläiset laahasivat perässä silmiään pyöritellen. Kiersimme järjestelmällisesti jokaisen nurkan. Tarhoille päästessämme vastuuhevosia jaettiin ripeään tahtiin. Minun vastuuhevoseni oli luonnollisesti Ketku, ja katselin sitä hellästi tarhan kohdalle saapuessamme. Inka esitteli tarhassa olevat hevoset, ja Miika heitti typerää läppää Ketkun karkailutottumuksista.

”Minä sentään juoksen oikean orin perässä, samaa ei voi sanoa sinun perässäsi juoksevista tytöistä” letkautin takaisin, ja kummasti Miika hiljeni.

Kun vastuuhevoset oli jaettu ja esitelty, siirryimme tutustumaan muihin tiloihin. Päätallista löytyi iso kasa työntekijöitä, jotka heittivät keskenään huulta. Toivottavasti Susarilaiset eivät meitä vallan hulluina pitäneet. Esittelykierroksen aikana oli ehtinyt jo tulla hiukan nälkä, onneksi seuraavana vuorossa oli lounas!

-

Ensimmäisellä ratsastustunnilla sain alleni Rikun. Mirjam oli kertonut ponista paljon, ja odotin tuntia pienellä jännityksellä. Ruuna oli kuulemma melkoinen energiapakkaus, ja minä olin tottunut Ketkun laahustamiseen. Selkään noustessa selvisi, että Mirjam puhui täysin totta. Tuskin takalistoni ehti satulaa koskettaa, kun ruuna jo lähti liikkeelle. Tunnin aiheena olivat ympyrät ja siirtymiset, ja olin pudota satulasta hämmästyksestä, kun Riku oli alusta asti notkea. Muoto löytyi helposti ja vähällä ratsastamisella.

Muutaman kerran siirtymisissä nappasin pohkeella liian tujusti, ja silloin mentiin reippaasti pukkien säestyksellä eteenpäin. Pysyin kyydissä kuitenkin (juuri ja juuri). Reippaampaan menoon oli kyllä tottumista, mutta vaihtelu virkisti. Oli mukavaa kerrankin antaa jalkalihasten hieman levätä ja ratsastaa herkemmällä otuksella.

PÄIVÄ 1

10:00 Jewellin tervetulopuhe aitalla sekä infoa viikonlopusta

Olin päättänyt hetken mielijohteesta ilmoittautua Leijonalaakson ja Susikallion yhteiselle leirille ja tässä sitä nyt oltiin, aamukymmeneltä vappupäivänä Leijiksen aitalla ties kuinka monen muun ihmisen kanssa. Osa oli tallilta jo tuttuja, mutta yllättävän iso osa ei. Jewellillä oli kova tohotus päällä alusta pitäen - yllätys - ja tekstiä tuli vaikka millä mitalla. Suurin osa jutuista oli ihan peruskauraa: miten tallissa käyttäydytään, hiljaisuus ja mikä tärkeintä, tupakkapaikka ja sen sijainti, mitkä tietenkin minulla olivat varsin hyvin tiedossa. Jäin ihan ajatuksiini pohtimaan tupakoinnin lopettamista, kun Jewell ja Miika vänkäsivät lähtisikö Miika mukaan esittelykierrokselle vai ei. Hymyilytti kyllä suuresti näiden kahden käymä vuoropuhelu, juuri loistavan porukan vuoksi Leijiksessä ei kyllä koskaan tule tylsää.

Jewell kävi vielä läpi ratsastusryhmät ja yritin kovasti painaa mieleeni kuuluvani ryhmään kaksi ja yritin myös vilkuilla ympärilleni tunnistaisinko ketään muuta samasta ryhmästä. Muutama nimi ja naama muistuikin mieleeni, joten huokaisin helpotuksesta. Siitä on aivan liian pitkä aika kun olen vieraiden ihmisten kanssa ratsastanut samassa ryhmässä ja vielä pidempi aika on siitä, kun olen kiivennyt jonkun muun kuin Miskan selkään. Kieltämättä vähän toi perhosia vatsaan kun aloin pohtia millaisilla hevosilla päätyisin leirin aikana ratsastamaan ja pian sainkin huomauttaa itselleni, että olen aikuinen ja täysin järkevä ihminen, eikä minulla ole mitään syytä stressata koko asiaa. Pikkuhiljaa aloin kaivata tupakkaa ja pohdin missä vaiheessa voisin tupakanmittaiseksi ajaksi liueta pois ryhmästä, mutta ainakaan hetkeen siihen ei näyttänyt tulevan tilaisuutta. "Ei auta kuin tyytyä kohtalooni", ajattelin ja yritin taas keskittyä Jewellin selitykseen ja lakata käyttäytymästä kuin teinityttö.

12:00 Ratsastustunnit

Ringa sai kunnian olla ensimmäinen vieras hevonen, jonka selkään kiipesin kolmen vuoden tauon jälkeen. Olin kireä kuin viulunkieli, mutta päästessäni ihastuttavan tupsujalan leveään selkään alkoi jännitys hälvetä. Tamma vaikutti kaikin puolin fiksulta kaverilta ja alkuverryttelyissä sain siihen mukavan tuntuman - sillä oli joitain hyvin samantapaisia maneereita kuin Miskalla, joten muutos ei ollut liian iso edes tällaiselle kaavoihinsa kangistuneelle muinaisjäänteelle.

Tehtävät olivat juuri sopivan helppoja, eikä mitään yllättävää sattunut, mistä olin varsin iloinen. Ringa otti rauhallisesti myös sen, kun toisen ratsastajan hevonen päätti ottaa hetkeksi ritolat ja lähes törmäsi meihin. Tykästyin tammaan kyllä kovasti ja tunnin lopuksi se saikin minulta isot kiitokset ja paljon rapsutuksia, enkä voinut vastustaa kiusausta ja syötin sille salaa pari palaa leipää.

14:30 Vastuuhevoset

Leijonalaaksossa kaikki karsinat on kuivitettu turpeella ja karsinat käännetään. Mitä tämä tarkoittaa?
- Karsinoihin ei muodosteta patjaa, vaan kuivike myllätään päivittäin ympäri (tai vähän soveltaen esim. erityisen siistit yksilöt, jolloin ei ole tarvetta aina kääntää koko karsinaa).

Mitä ovat seuraavat Leijonalaakson opetushevosilla käytettävän varusteet? Rengasmartingaali, hivutussuojat, pullback -turparemmi
- Rengasmartingaali eli liukumartingaali on kevyt apuohja, joka johtaa ohjasotteen alaviistoon, jolloin kuolain vaikuttaa edelleen hammaslomaan, mikäli hevonen nostaa päätään. Käytetään erityisesti esteillä.
- Hivutussuojat suojaavat jalkoja mikäli hevosen etu- tai takajalat osuvat toisiinsa sen liikkuessa (hivuttaminen) ja ne on tämän vuoksi vahvistettu jalan sisäsyrjältä. Käytetään myös esim. esteillä tai maastossa, jolloin riski jalkojen kolisuttamiseen kasvaa.
- Pullback-turparemmi on leveä ja yleensä varsin hyvin pehmustettu turparemmi, joka on omanlaisen kiinnitysmekanismin vuoksi helppo kiristää. Leveytensä vuoksi se aiheuttaa hevosen turpaan isomman paineen ratsastaessa kuin kapeampi turparemmi, vaikka toisin voisi luulla. Kiinnitysmekanismin vuoksi myös erittäin helppo laittaa liian kireälle.

Vastuuhevosesi nahkainen satulavyö on aivan valkoinen puolelta, joka asettuu vasten hevosta. Mitä tämä tarkoittaa? Mitä sille pitäisi tehdä?
- Nahka on mennyt huonoon kuntoon hien ja lian vuoksi ja nahka on ehtinyt jo rappeutua. Ensimmäiseksi kannattaa puhdistaa vyö kostealla sienellä ja sen jälkeen pestä se esimerkiksi ruotsalaisella TIB-nahkasaippualla, joka palauttaa nahan joustavuuden. Lopuksi kannattaa käyttää jotakin nahan suoja-ainetta tai esimerkiksi mehiläisvahaa (joka tosin jättää tahmean tuntuman vyöhön). [ei sitten niin mitään hajua, mutta vastaava toimenpide toimii koirien nahkapannoissa ja -hihnoissa]

15:30 Vapaa-aikaa

"Huhhuh", huokaisin kun koitti päivän ainoa rauhallinen hetki. Siitä olikin aikaa kun viimeksi olen viettänyt tallilla aikaa enemmän kuin muutaman tunnin, nyt oli mennyt jo melkein työpäivän mittainen aika. Juttelin hetken muutaman muun leiriläisen kanssa - susarilaisia suurin osa - mutta pian vetäydyin hieman syrjempään ja kävin rapsuttamassa Miskaa ja toteamassa, että sen harjaaminen ennen illan ratsastustuntia tulisi olemaan jumalaton operaatio, ruuna oli yltäpäältä kurassa.

Kun vapaa-aikaa oli jäljellä vajaa tunti päätin siirtyä omaan punkkaani lepäämään hetkeksi. Tarkoitukseni oli lukea kirjaa, mutta olin nukahtanut ennen kuin pääsin ensimmäistäkään sivua loppuun ja heräsin siihen, kun jostain kuului puheensorinaa ja askelten ääniä. Vilkaisin kelloa ja totesin, että minulel tulee kiire jos aion ehtiä talliin samaan syssyyn muiden kanssa. Päiväunet tulivat selvästi tarpeeseen. Tai sitten olen tullut vanhaksi.

18:00 Ratsastustunnit

Kun Miskalle valkeni
mitä kavalaa tapahtuukaan
se aivan kalpeni

Oli tehtävää ja hommaa
siis kaameeta rääkkiä
mikä kauhistuttaa hummaa

Pohkeenväistöt hirvittää
ja kaikenlaiset hyppelyt
nyt ruunan sekoittaa

Eikä siihen lopu kauheus
kun karvakasaa kiusataan
eikä auta edes kauneus

Koko tunti puurrettiin
oikein voimiemme takaa
kunnes juomat huurrettiin

Tunnin loputtua päästiin
omaan rauhaan lepäämään
Miska karsinaansa siistiin

22:00 Yömaasto ilman satuloita

Olin aivan puhkipoikki jo ennen yömaastoa, mutta urheasti vääntäydyin mukaan, vaikka vatsassani olikin muutama ylimääräinen perhonen, sillä en päässytkään tutun ja turvallisen Miskan selkään, vaan ratsukseni oli merkitty ruunani tarhakaveri, suomenhevosjunttura Severi. Kuulemma mukava maastomopo, joka ei tosin aina malttaisi kuunnella ratsastajaa. Olimme ruunan kanssa jonon alkupäässä, edellämme meni vain kaksi ratsukkoa ja Jewell johtohevosella.

Alkumatkaa säesti aavistuksen jännittynyt jutustelu milloin kenenkin välillä, itsekin aina välillä jotain kuittasin sopivaan väliin, mutta lähinnä keskityin saamaan tuntumaa ratsuuni. Severi vaikutti yllättävän hauskalta otukselta, varmalta ja luotettavalta, vaikkei ainakaan aluksi järin vastaanottavaiselta. Matkan varrelle osui myös pieni oja, jonka yli hevoset hyppäsivät ja tämän jälkeen sattui pieni välikohtaus, kun Helenan ratsu Grace yritti lähteä kiihdyttelemään turhankin paljon. Heidän matkansa kuitenkin katkesi varsin pian Severin takapuoleen, enkä voinut kuin nauraa, niin koomiselta koko tilanne tuntui. Severikin vilkaisi taakseen että mitä kummaa siellä tapahtui, mutta tyytyi sitten vain puhahtamaan.

Metsärämpimisen jälkeen siirryimme ravaamaan ja ihme kyllä jopa minulla oli varsin luottavainen olo ratsuni selässä. "Kyllä tällaista arkajalkaa nyt koetellaan", hymähdyn itsekseni antaessani ruunalle luvan siirtyä raviin. Se liikkui pitkällä, rennolla askeleella ja nautti selvästi päästessään oikomaan kinttujaan maastoon. Uskaltauduin antamaan Severille jopa hieman pidempää ohjaa, jotta se saisi venyttää myös kaulaansa, eikä maailmanloppu siltikään tullut. "Eihän tämä olekaan niin kamalaa", hämmästelin itsekseni ja rapsutin Severin kaulaa, mistä se selvästi piti. Melko pitkän ravipätkän jälkeen hidastimme käyntiin ja Jewell varmisti kaikilta halukkuuden laukata. Hieman epävarmasti itsekin huikkasin "joo" ja taisin valahtaa kalpeaksi, sillä Jewell vilkaisi minua hieman epäröiden kääntyessään katsomaan taakseen.

Severin laukka oli melko matalaa, mutta se ei minua lainkaan haitannut, olipahan vain helpompi istua kyydissä. Kovasti minulle tuli Severin käytöksestä mieleen yksi edellisistä hevosistani, jotka myin eron myötä. Sekin oli suomenhevonen, tosin tamma, mutta samanlainen luottopuksu, joka olisi tarponut vaikka maailman tappiin asti. Kovin kauaa emme laukanneet ja ratsuni sai isot kiitokset hyvin sujuneesta vauhtipätkästä. Oma epävarmuuteni vieraampien hevosten kanssa alkoi karista hurjaa vauhtia jo leirin ensimmäisenä päivänä, joten ei tainnut olla yhtään hullumpi veto ilmoittautua mukaan.

Loppumatkalla minunkin tuli höpistyä enemmän, kun enää en pelännyt ratsuni sinkoavan maata kiertävälle radalle. Tiedetään, ei kovin todennäköistä ottaen huomioon ratsuni luonteenlaadun, mutta minkäs teet. Kiittelin Jewelliä kovasti ratsuvalinnasta, Severi oli tuntunut oikein kivalta tuttavuudelta. Pikkuhiljaa saattaisin taas uskaltautua vähän vähemmän pystyynkuolleidenkin ratsujen selkään. Ehkä.

Kolmas päivä venähtänee nyt sittenkin vielä huomiselle, koska nyt pakko mennä nukkumaan ja jättää tuntitarina kesken. Pahoittelen viivästystä!

Kolmas päivä
08:00 Aamupala (ei suoritusta)
Leipää, muroja ja jogurttia.

09:00 Ratsastustunnit | 8 pistettä, 3 tähteä
Suoritetaan tarinalla
Pitäjä Jewell.

Ryhmä 1. 09:-10:00
Ryhmä 2. 10:-11:00

Jonna sen oikeastaan keksi, mutta ei siihen tarvittu kuin se yksi ajatus, että innostuin taas. Suunnitelmiin tulikin sitä kautta suuri muutos ja ennen kuin moni ehti kissaa sanoa oli mulla pakettiauto täynnä susia että leijonia.

”Mikset vie noita leiriläisiä oritallille, jos Helyllä kerran on liikutusongelmia? Eikö noi kaikki ole ihan hyviä ratsastajia?”

Kaikkien suut loksahti auki, kun selitin suunnitelman autossa. Ulkona näytti hieman sateiselle, mutta onneksi vielä ei satanut. Oritallilla kun oli vain kenttä ja vaikkakin se oli erikoisesti katettu, toivoin sateen pysyvän kauempana.

Tallirakennuksessa Hely, Inka ja Anette auttoivat kaikkia löytämään ratsunsa sekä kertoivat niistä hieman. Saikan ilme oli aika hämmentynyt naisen katsellessa metristä Romeota, jonka tuikkivat, tummat silmät tapittivat karsinasta.

Ensimmäisen ryhmän kurvatessa kentälle olin siellä jo valmiiksi. Hevoset asettuivat kaartoon, välimatkat hyvin huomioon ottaen – oltiinhan nyt orien kanssa tekemisissä. Kaikki alkoivat lämmitellä hevosiaan, aluksi kävellen pitkin ohjin ja aloitellen hevosia pyöritellen ympyröillä. Aloin alusta asti neuvoa hevosten kanssa, joiden selässä vietin itsekkin paljon aikaa.

Raviin siirtyessä kaikki tekivät päätyihin ympyrät sekä pitkän sivun keskelle siirtymisen käyntiin. Julius näytti vahvalta, kuten usein tavallisestikkin, ja Vionalla oli vaikeuksia saada ori käyntiin. Käskin olla topakka alusta asti, Julius oli varsinainen tapaus jos pääsi helpolla alusta asti.

”Pidä ylävartalo suorana, kun pidätät! Koko kroppa jäntevänä!” huusin naiselle, joka korjasi välittömästi.

Saikallakin oli pitelemistä kovaa vilistävän shetlanninponin selässä. Romeo oli kipakka kaveri, vaikka olikin pieni. Sen jalat tikittivät kuin ompelukone mennessään. Kauhea pörinäkin siitä kuului, kuin jostain moottorista.

Anssi ja Miro taas sopivat hyvin yhteen. Rauhallinen mies toi sählälle oriille ihan uusia ulottuvuuksia eikä Mirosta voinut uskoa, ettei se aina tiennyt mihin jalkansa pistäisi. Myös Annilla ja Vilholla sujui hyvin, olihan Vilho nöyrä ja energinen hevonen. Se nautti haasteista ja työnteosta.

Maiju handlasi nuoren Unskin hyvin. Unski näytti reippaalta ja välillä hieman hämmentyneeltä, mutta Maiju teki hyviä, selviä apuja. Tarmolla ja Aprilla oli kummallakin vauhtia kuin raketeilla. Kaikista hevosista ja ratsastajista huomasi kyllä, ettei nyt oltu enää ratsastuskoulun opetushevosten selässä, vaan aitojen kisahevosten, joita oli koko elämän ratsastettu osaavasti eivätkä ne enää sulattaneet aivan jokaista virhettä. Näin tehneeni silti hyvän päätöksen, koska tällä tunnilla kaikki varmasti oppisivat.

Tunti sujui erilaisten siirtymien, temmonvaihteluiden sekä pohkeenväistön parissa. Kaikki tuntuivat joutuvan tekemään töitä hikipäissään, vaikka ilma oli viileä. Olin heti alkulämmittelyjen jälkeen käskenyt kaikkien nostaa jalustimet kaulalle. Kukaan ei ollut valittanut, mutta tuskaisia ilmeitä näkyi vähän väliä. Pystyin samaistumaan Anssin irvistykseen, Mirolla oli suuret liikkeet eikä ravin lisäyksessä ollut kovin helppoa pysyä satulassa. Romeon tikitys taas sai Saikan nauramaan niin pahasti, että nainen joutui pysäyttämään ponin moneksi minuutiksi kerätäkseen itsensä. Romeo tosin oli ainoa, joka sai harjoituksen tulla askeleen pidennyksenä, mutta muut hevoset osasivat lisätyn ravin. Musta se oli hyvä liike osata, vaikkei muuten Vaativan B:n tasolle potentiaali yltäisikään.

Katsoin tarkalla silmällä Oscarin ja Aprin ravin lisäystä halkaisijalla, näin kuinka mies koetti hengittää ensin kooten ravia hieman kulmassa ja lähtien sitten kohti vastakkaista kulmaa antaen Aprille luvan venyttää askelta pitkäksi.

”Anna vähän enemmän ohjaa, muista vartalo, jalat pitkinä kylkiä pitkin”, huusin kovaan ääneen.

Heti Oscarin ollessa toisessa kulmassa, perässä tuli jo Viona Juliuksen kanssa. Julius teki taas perinteisesti ja vaihtoi laukalle nopeasti pukittaen, mutta Viona kiroillen kovaan ääneen pysyi selässä. Virnistelin vähän, en voinut ottaa koko Juliusta enää kovin vakavissani. Mä olisin jo haudassa, jos olisin!

”Älä välitä, noin käy kaikille joskus. Pysyit sentään selässä!” naureskelin, ajatellen Helyä. Säkkärätukkainen nainen oli tullut heti ensimmäisellä kerralla alas rymisten.

Suvi ja Tarmo tulivat kovaa. Huomautin Suville, että kokoamisen täytyisi seuraavalla kerralla olla paljon huolellisempi. Nainen näytti ottavan opikseen ja näin kaukaa, kuinka kulmat kurtistuivat keskittymisen mukana.

Unski vetäisi meille näytille sellaiset pohkeenväistöt, että melkein pyörrytti. Se oli niin hyvä ratsu ikäisekseen, nyt pidettiin peukkuja Ikäryhmäkilpailuita varten. Hely tuntui nyt jo hermoilevan koko ajatusta niin paljon, että ehkä palkkaisin Maijun kuskiksi. Hely oli toki taitava ja kilpaillut paljon, mutta mulla oli tapana ratsastaa hevoset tälläisissä tilaisuuksissa. Katselin Unskin ilmavaa askelta ja Maijun täysin luonnollista, pehmeää ratsastustapaa ja saatoin hieman hymyillä. Unski oli löytänyt kiinnostuskiikarinsa. (Tää vaan niin sopi tähän! Lue tämä josset ymmärtänyt.)

Vilho taas olisi niin paljon mieluummin mennyt suoraan. Käskin Annin muistaa tarkemmat avut, jalkaa saisi tosissaan käyttää jos pieni painallus ei riittänyt.

”Nyt napautat jo reilusti sen takapäänkin hereille”, huusin naiselle, joka totteli. Pian Vilhokin taas tajusi tavoitteen ja tehtävä sujui ongelmitta.

Muiden aloittaessan loppuverryttelyn alkoi kentän laidalle ilmestyä uusia ratsastajia ratsuineen Anetten luotsaamana. Neljä hevosista tekisi kaksoistunnit, mutta eivät meidän kenttähevoset siitä niin välittäneet. Niille teki ihan hyvää työnteko! Logan tuijotteli paksun otsatukkansa alta vähän kyllästyneen oloisesti, harja oli letitetty kauniisti espanjalaiselle letille.

Piru alkoi stepata jo Benjaminin noustessa selkään. Se oli ehdottomasti kaikista oreista kuumin, muistutti melkein puoliveristä. Piru nousikin helpommin ylöspäin kuin jyräsi eteen, kuten suomenhevoset yleensä. Benjamin kuitenkin nousi hevosen selkään nopeasti ja vaivattomasti.

Aloitimme tunnin samalla tavalla kuin edellisenkin. Milja tuntui olevan vähän hämmentynyt jyhkeän shetlanninponin selässä, mutta käskin topakasti ratsastaa sitä kuin mitä tahansa hevosta. Sääntö numero 1 oritallissa: älä koskaan aliarvioi shetlanninponeja. Pian pieni poni alkoikin näyttää parastaan.

Eeli näytti vähän hitaalta pohkeelle, joten käskin Peraa ratsastamaan sitä aktiivisesti eteenpäin. Annoin vähän järkyttyneelle pojalle kouluraipan käteen. Eeli oli aina iloinen päästessään töihin, mutta vähän hölmö tyyppi. Se ei aina tajunnut mitä siltä toivottiin, jolloin muuttui tahmaiseksi.

Treeni sujui samoissa kuvioissa muutenkin, eli kaikki ottivat siirtymisiä ja lopulta harjoittelimme lisätyn ravin tekemistä. Piru koetti rikkoi laukalle kerrasta toiseen, se ei lainkaan ymmärtänyt, miksi sen pitäisi venyttää askeltaan kun paljon hauskempikin askellaji oli olemassa. Lisäksi se protestoi pienillä pukeilla, napakoilla potkuilla taaksepäin takajaloillaan. Benjamin pysyi selässä ryhdikkäänä ja keskittyneenä, tehden pidempiä kokoamisharjoituksia kerta toisensa jälkeen.

”Anna sille tilaa edestä, pohkeella silti eteen!” huusin maneesin laidalla kaksikkoa katsellen. ”Et sä voi pitää ja silti toivoa siltä puhdasta lisäystä. Muista pitää kuitenkin ylävartalon ryhti, olkapäät takana! Loistava!”

Pirun viimeinen ravilisäys oli upea ja käskin kiittää oria runsaasti. Sen kanssa harjoiteltiin tämän tapaisia tehtäviä liian vähän, eihän se mikään kouluratsu oikeasti ollut.

Logankin sai pienen helpotuksen tehtävään, koska se ei kyennyt täydelliseen ravin lisäykseen. Hieman se kuitenkin sai koottua itseään lyhyiksi ajoiksi, joten vaadin sitä ennen askeleen pidennystä maksimeihinsa. Milja näytti purevan hampaita tiukasti kiinni liidellessään pienen ja tuhdin ponin kanssa menemään. Käskin seuraavalla kerralla vielä myödätä enemmän liikkeen mukana istunnalla, mutta suoritus oli silti hyvä.

Kenttis-Vilho muuttui hetkeksi tuuppari-Vilhoksi Mirjamin alla, kun kaksikko teki vahvan lisäyksen. Paljain silminkin pystyi näkemään, kuinka Vilho keräsi ensimmäiseen askeleesensa voimaa, ponnistaen takajaloillaan.

Tunti ei tainnut ihan olla Peran alaa, koska Eeli näytti puksuttavan enemmänkin keskiravia kuin lisäten. Käskin pyytää oria seuraavaksi enemmän eteen, mutta mun oli pakko hymyillä. Eeli näytti niin onnelliselle, pieni hevonen suorastaan pörisi innostuksesta.

Miron ja Irethin väistöt olivat kiireisiä eikä Miro tuntunut aivan ymmärtävän mihin jalkansa pistäisi. Käskin Irethin olla tarkka avuissaan, koska nyt alla ei ollut anteeksiantavainen Miska vaan hevonen, joka tulkitsisi jokaisen liikahduksen jollain tavalla, vaikka sitten väärällä. Nyt piti olla topakka!

Helena näytti hieman orvolta pitkine jalkoineen pienen hevosen selässä. Apri taas vaikutti täysin tyytyväiseltä ja teki ihan hyvät väistöt. Helenalle annoin käskyn ratsastaa reippaammin hevosta eteen ja kerta kerralta väistöt olivat parempia. Apri kulki kauniisti pyöreänä tehden koko tunnin hyviä suorituksia.

Onttu ja Tarmo tulivat vauhdilla, suorittaen väistöharjoituksen varmasti ennätysvauhtia. Ontun ilmekkin kertoi, ettei se ollut suunnitelmissa enkä mä voinut kuin naurahdella hämmästyneelle ilmeelle. Justhan me alotettiin tää? Käskin seuraavalla kerralla tehdä enemmän pidätteitä ja ratsastaa Tarmoa ylös edestä. Kolmas kerta toden sanoo, tässäkin asiassa.

Kun viimein kaikki olivat tehneet tyydyttävät suoritukset niin mun kuin ratsastajankin mielestä kummassakin harjoituksessa, oli aika aloittaa loppuverryttely. Kaikki antoivat hevosille hieman enemmän ohjaa ja nostivat jalustimet takaisin alas kaulalta.

Hyvät tunnit, vaikka itse sanonkin!

11:30 Lounas (ei suoritusta)
Jauhelihakeittoa

12:00 Vastuuhevoset (ei suoritusta)
Viime hetken valmisteluja... Karsinoiden putsaus, varusteiden huolto ja muut työt hoituvat tavallista hiljaisemmissa merkeissä, kun kaikki odottavat päivän näyttelyitä. Salamyhkäisyyttä on ilmassa!


13:30 Vappunäyttely vastuuhevosilla! | 5 pistettä, 2 tähteä
Suoritustapoja monia.
Tuomarit Jewell ja Maria.

Keillä onkaan parhaat asut? Piirrä, runoile tai tarinoi asustasi!

Vinkki: Voit esimerkiksi piirtää asusi jonkin vastuuhevosesi kuvan päälle.

15:30 Päivällinen (ei suoritusta)
Spagetti ja jauhelihakastike.

17:00 Estetunnit | 6 pistettä, 3 tähteä
Suoritetaan piirroksella.
Pitäjä Adam.

Ryhmä 2. 17:-18:00
Ryhmä 1. 18:-19:00

Piirrä kuva tunnistasi, toteutustapa vapaa.

20:00 Kotiinlähtö | 5 pistettä, 2 tähteä
Suoritetaan runolla.

On aika jättää hyvästit uusille ystäville. Runoile mietteesi tässä hetkessä: onko olosi haikea vai vain onnellinen päästessäsi vihdoin oman kodin rauhaan?

Ensimmäinen ratsastustunti / Flora

Kaippa sitä aina sai vähän jännittää, vaikkei ehkä olisi tarpeen? Listassa luki Flora, se olisi se upeen näköne suuri tamma, tai ainakin suurempi kuin Sessani. Floran kuntoon laittaminen ei kauaa kestänyt, se oli varsin hyvätapainen tamma ja seisoskeli suurimman osan ajasta paikoillaan katsellen käytävän tapahtumia. Itse tunti sujui ihan hyvin, olihan se suuri muutos Sessan selästä Floran selkään. Ja vertailinkin sitä mielessäni. Flora oli paljon tarkempi avuille, ja sitä oli siisti ratsatsaa, ehdottomasti toisen kerran arvoinen neiti! Parit pukit sain kokea, mutta ne oli innostuspukkeja eikä kauhean korkeita, joten se vain hieman häiritsi tasaista istuntaani laukannoston aikana. Floralla oli yli kivat askeleet, joissa oli kaikenkaikkiaan mukava istua. Tunnin aiheena oli ympyrät ja siirtymiset, joista jälkimmäiset olisi toki voineet paremminkin sujua, mutta ympyrät onnistu aika hyvin.


Vapaa-aikaa

Päivä oli alkanut varsin hyvin ja nyt tunnin jälkeen oli vapaa-aikaa, ah. Istuin hetken sängylläni ja vaihdoin vaatteet, puin jalkaani harmaan Peak Performancen kollarihousut ja t-paidan. Lähdin etsimään Anettea, jonka olin viimeksi nähnyt päätallissa avustamassa leiriläisiä. En ollut varma oliko se vain omaa kuvitelmaani, mutta ihan kuin Anette olisi vältellyt mua. Se sai mut vaan epävarmemmaksi, mitä olin tehnyt väärin? Olin toki eh, saattanut yllättää Aneten kiimasella pusulla paskasessa karsinassa, mutta, mutta… Huomasin käveleväni päätalliin, mutta oven ollessa kiinni, pysähdyin ja jäin miettimään. Mitä edes sanoisin, tuntui siltä, että voisin pyytää anteeksi liika innokasta käytöstä (johon miika on osallinen) tai voisin vain mennä halaamaan pitkään. Mutta molemmat tuntui jotenkin vääriltä - varsinkin leirin aikana. Antaisin asian olla, leirin ajan, sitten tekisin jotain. Ihan varmasti.

Yömaasto

Yömaasto piristäisi ja selvittäisi varmasti mieltäni, ajattelin varustaessa pyörää ponia, sitä suloista vuonohevosta. Se oli jokseenkin hölmistyneen oloinen, ei yhtään ymmärtänyt miksi tungin sille kuolaimia suuhun yöllä - olinko ihan hullu? Lähdin pian taluttamaan ponia muiden kanssa pikkukentälle, jonne kaikki asettui siistiin riviin. Ihmisiä punttailtiin selkiin enkä ollut poikkeus. Pian istuin Mörön lämpimässä selässä, joka kyllä muistutti jollain lailla Sessan selkää. Istuin paikoillaan seisovan vuoniksen selässä ja katselin ympärilleni. Jewellin hevonen Varpu steppasi paikoillaan ja näytti varsin malttamattomalta. Tunsi jonkun katseen porautuvan muhun, etsin silmät, jotka edelleen tuijotti mua. Anette. Nainen käänsi katseensa salaman nopeasti pois. Huokaisin syvään. ‘’Lähdetään!’’ Jewell huusi kentän portilta ja antoi innokkaan Varpun lähteä vihdoin liikkeelle.
Olimme Mörön kanssa aikalailla jonon loppupäässä, koska se oli pieni poni. Aloin pikkuhiljaa rentoutua ja päätinkin avata suuni ihan vain vitsallakseni. ‘’Tiedättehän, että Jewellin maastossa mennään pirun kovaa?’’
Sain pääjehulta nasevan vastauksen, ettei Mörön kanssa kovaa edes pääsisi. No sehän nähdään. Pihalla oli melko pimeää, mutta näin silti hyvin eteeni. Edessäni ratsasti, joku vissiin Milja ja takana tuli Mirjam, joka irvisti innoissaan mulle, vastasin yhtä innokkaana.
Ravattuamme pitkän aikaa aloin tottua pieniin ponin askeleisiin. Vaikka Sessa onkin suunnilleen Mörön kokoinen oli sillä silti suuremmat askeleet, joihin olin jo tottunut. Vaikka olinkin vatsalihaksia treenannut enemmän kuin tarpeeksi alkoi niihin silti koskea, kun myötäilin lihapullan tikittävää ravia. ‘’Laukataanko?’’ kuului Jewellin kiekaisu.
‘’Hjoo.’’ huusin tuskaisena muiden kanssa. Ja sittenhän men myös laukattiin, eikä se ollut mitään kauhean rauhallista laukkaa. Mörön laukka oli paljon, paljon sen ravia kivempi. Annoin sille hieman ohjaa, ja se pinkaisi Surkun perään, johon oli välimatka kasvanut. Kun vauhti hidastui laukasta raviin ja siitä vielä käyntiin, päästin rentoutuneen naurun sekaisen huokaisun ja taputin vuonohevosen vaaleaa kaulaa.