4. huhtikuu -15 / Magpie, hevosmaailman Nicki Minaj

Suvi hyppi kahdella jalalla. Harjoitusluokan viimeinen ratsukko oli juuri kirmannut ulos radalta Suvin lähes omahyväisen kiljunnan säestämänä. Vieressä Ketku tuijotti omistajaansa epäillen, vaikka tuntuikin olevan sitä mieltä, että ihmiset nyt vain sattuivat olemaan hulluja ja välillä kiljuivat ihan turhasta. Paitsi ettei nyt ollut kyse mistään turhasta, Ketku ja Suvi olivat nimittäin juuri voittaneet koko luokan. Ketku oli painellut menemään sellaiset askeleen pidennykset, ettei yleisö ollut voinut kuin vain huokailla. Ehkä siitä pienestä pörriäisestä olikin johonkin, kuka tietää? Tälläiset hetket varmasti palkitsivat Suvin mieltä ja rauhaa suuresti, vaikka sai nähdä, jaksoiki se tätä muistella enää seuraavalla viikolla, kun pieni rasavilli rymyäisi pitkin pihaa vapaana. (Mikä oli välttämätöntä, koska Ketku.)

Mä kökötin lähes lamaantuneen laiskan Magpien selässä. Se oli lihonut talven jälkeen ihan sairaasti ja tuntui, että mun jalat olivat kuin spagaatissa - ja hei, kyseessä oli sentään vain poni! Olin ennen selkäännousua tutkinut sen mahaa ja tökkinyt läskiä kuin olisin niin saanut selvitettyä kuinka syvällä sen lihakset ja kylkiluut sen kaiken alla olisi. Ehkä Magpie koetti ottaa mallia Nicki Minajista, ainakin sen takapuoli näytti sille. Se oli kuitenkin varma, että suunnatessani kohti verryttelyaluetta ponissa sheikkasi muukin kuin pylly ja sekin vähän turhan ilmiselvästi. Magpie, hevosmaailman twerkkauskuningatar.

Jonna oli jo verryttelyssä, mutta näytti taas jokseenkin valmiilta kuristamaan jokaisen lähelle tulevan - eikä ihme. Mitäs oli niin samperin lyhyt, että sopi parhaiten tallin ponien selkään! Helyllä oli muutenkin ihan tarpeeksi tekemistä orien kanssa vielä ilman ponejakin. Siellä se Jonna nyt kökötti, pienen, päistärikön Meten selässä. Mette seisoi tasajaloin näyttäen varsin hölmöltä kurkistellessaan paksun otsatukan alta. Jonna mutristeli huuliaan nähdessään mut, kiersin sen suosiolla kaukaa. Jos olisin eksynyt metriäkin lähemmäs Jonna, oltaisiin siinä alettu varmaan leipomaan jotain ihan muuta kuin pullaa. Ehkä olin hieman ilkeä määrätessäni vain hevosia mielivaltaisesti henkilökunnan ratsuiksi, mutta mulla oli syyni. Jonna oli paras niiden kipakoiden tapausten kanssa, kuten esimerkiksi Annan ja Killerin, joiden kanssa nainen oli tehnyt loistavaa työtä. Mettekin tarjosi haastetta, varsinkin uusissa paikoissa.

Magpie tuntui vetelältä, kun aloitin verryttelyn. Pohje, pum, ei reaktiota. Pohje, pum, ei reaktiota. Raippa, läps, aavistuksen venyvämpi askel. Magpie tuntui lysähtävän helposti eteen jääden roikkumaan kuolaimen varaan, joten keskityin nostamaan sitä sieltä ylös saatuani edes vauhtia. Magpie tuntui niin olevan kyllästynyt tälläiseen, mutta alkoi pian kuunnella.

Radalla Magpie oli yhä hieman tahmea, mutta parempi. Silti mulla meinasi sydän pysähtyä, kun kuulin meidän tulleen toisiksi - olin jo ottanut ponilta satulankin pois, eihän me oltu ollenkaan hyviä! Hölmistyneenä menin siis seisomaan palkintojen jakoon, ottaen vastaan saamani kunniamaininta-diplomin. Voi poni minkä teit, kykenin vain ajattelemaan.

Severin radasta ei puhuta. Se koskee mua ihan liikaa egoon, olenhan mä sentään tallin omistaja eikä viiropäiset suomenhevoset kuskaa kouluradalla omistajiaan puskiin.

Grace piti taas vaarin, ettei keltään menisi ohi, että hän oli täällä. Autosta ulos rynnännyt tamma huusi kuin mikäkin ori olisi ollut ja ponia taluttanut Oscar sai todella pidellä ponista kiinni sen loikkiessa kuin gaselli ympäriinsä. Mä olin jätkää varoittanut, mutta kyllä te miehet tiedätte: "Kyllä mä nyt yhden ponin jaksan pitää." Siltä näyttikin. Kunhan et nyt jumalauta päästä sitä irti, tai häpeän silmät päästäni. Koetin Oscarin roikkuessa päästä hieman lähemmäs tammaa, mutta siinä viuhuivat niin etu- kuin takajalatkin siihen malliin, että odottelin hetken. Grace oli kyllä yksi biatch, se oli kisoissa aina samanlainen. Ja silti kierrätin sitä ties missä pippaloissa, hmph!

Nousin selkään heti kuin mahdollista, koska sieltä ponia olisi helpompi pidellä. Ainakin niin luulin - tuntui vähän aloittelijalta, kun lopulta Miika talutti mut verryttelyyn. Aloitin heti reippaan treenin, jolla saataisiin ponin perkele hieman rauhoittumaan. Kun olin valmis, oli Grace taas täydellisessä isku kunnossa.

Ja niinhän siinä kävi, että Grace vei luokan ihan 6-0. Se teki sen verran hienot lisäykset ja takaosakäännökset ja kaiken, että jäivät muut vain niitä taivastelemaan. Ratsastin hevosen toisensa perään, melkein rutiininomaisesti. Varpu oli teki aivan mahtavan radan - tai olisi tehnyt, jollei olisi viimeisessä laukassa pättänyt hypätä puoliksi ulos radalta komeasti pukitellen. Siinä kohtaa kun hevosesi etujalat ovat valkoisen kouluaidan väärällä puolella, vähän kyllä mietityttää mitä hittoa teet. Leijonan sisulla peruutettiin takaisin radalla ja jatkettiin ohjelmaa kuin mitään ei olisi tapahtunutkaan.

Muillakin meni ihan hyvin, Helyn ratsastama Ringa jäi pienestä sijoittumatta. Hely paasasi kovaan ääneen, että jos tamma olisi hieman liikkunut paremmin eteenpäin, olisi varmasti tullut voitto. Jonnalla ei ollut paras päivä, se nimittäin kahdella hevosella oli ensimmäinen sijoittumaton. Riku oli näyttänyt parastaan, mutta ei ollut silti yltänyt kärkikolmikkoon. Mette taas oli näyttänyt, että kyllä se shettiskin osaa, muttei selvästi riittävästi. Onneksi Jonnan päivän neljäs ratsu näytti kyntensä - Killeri ja Jonna oli luotu yhteen, nyt se oli varmaa. Kaksikko paineli Vaativan B'n toisiksi, olisivat voittaneet jos "laukka olisi ollut hieman hallitumpaa". Jonna hymyili silti koko illan, mikä oli harvinaista.

Hauskinta taisi kuitenkin koko päivässä olla väliaikaohjelmaa järjestänyt Riku, joka oli pistänyt Mirjamin aika koville. Se oli tanssahdellut kuin GP-ratsu koottua ravia ympäri pihamaata tytön vieressä, kunnes oli päättänyt ottaa hatkat. Ja niin katosi Riku kuin pieru saharaan jääden mutustamaan koristeina olevia kukkalaatikoita. Mikä mun hevosia vaivasi?

Kun kaikki kaatuivat hotellissa Inkan ja Jonnan sekaiseen huoneeseen voivottelemaan ja läpikäymään päivää, korkattiin taas yhdet siiderit. Tai toiset. Tai kolmannet.

Miikan yrittäessä iskeä huoneen puhelimen kautta hotellin henkilökuntaa, tunsin itseni maailman huonoimmaksi tallinpitäjäksi ja esimieheksi. Mutta kai kaikkien piti välillä pitää hauskaa?