10. huhtikuuta -15 / Routa = superlatiivi (Jonna)

Routa hamusi mun takin hihaa. Sen huulet takertuivat tiukasti kiinni, mutta eivät näykkineet tai purreet. Olin kyykyssä tamman karsinassa ja vaikka siitä aina varoiteltiinkin kaikkea pahaa, oli se lopuksi kilteimpiä hevosia ikinä. Hymyilin leveästi ja annoin Roudan haistella mut täysin läpi. Välillä rapsutin sen päätä ja korvien taustaa. Routa siirtyi hiplaamaan takin huppua, onnistuen kutittamaan mun niskaa. Kikatin hiljaa, mikä kuulosti mun suusta ihan utopiselta. Olin letittänyt mun hiukset kahdelle pitkälle letille, jotka ulottuivat aina vyötärölle asti. Niiden heiluessa mun naurusta, Routa koetti syödä niiden päät. Puutuin kuitenkin peliin heti. Niitä ei ehkä kannattaisi mutustaa.

Kun mun oli pakko nousta seisomaan, näytti Routa niin pettyneeltä kuin hevonen voi näyttää. Taputin sitä vielä kaulalle.

"Hei, en mä oo mihinkään menossa. Ratsastamaanhan tässä ollaan lähdössä", mutisin tammalle, joka pärskähti. Jos olisin ollut 10 -vuotias heppakirjafani, olisin ehkä kuvitellut Roudan jopa vastaavan mulle. Onneksi olin kuitenkin selväjärkinen aikuinen ihminen. Kiskoin pipoa paremmin päähän ja lähdin hakemaan Roudan varusteita.

Roudasta oli kasvamassa upea tamma. Sen lisäksi, että tamma oli jo palkittu useissa näyttelyissä, se liikkui joka päivä paremmin. Jos ei mitään muuta, tulisi Roudasta vähintään emänsä veroinen ja se oli jo paljon. Sillä oli nuoreksi suomenhevoseksi todella hyvä kanto- ja kokoamiskyky. Tamma regoi jo istuntaan herkästi kuin ajatuksesta. Sen tämän päivän hölmöilykiintiö tuntui olevan täysi, koska hetkeen ei ollut tapahtunut mitään odottamatonta. Tämän sijaan Routa oli keskittynyt siihen mihin pitikin. Me oltiin tehty paljon siirtymisiä, joka sai tamman aina pitämään kiinnostuksensa työskentelyyn. Nyt se ravasi upeasti ympäri maneesia käyttäen selkäänsä ja takapäätään aktiivisesti hyvässä tahdissa.

Siirtäessäni Roudan käyntiin annoin sille tuhannet taputukset sekä kehusanat. Tamma pörisi ja hörisi venyttäessään kaulaa kuin olisi tullut raskaalta kouluradalta. Sille se varmaan sitä olikin. Laukatkin meillä oli onnistuneet tänään todella hyvin, eikä pukkeja ollut tullut juurikaan. Niin ryhdikkääksi en ollut sitä hetkeen saanut, vaikka olin ratsastanut ahkerasti. Mutta niinhän sitä sanotaan, että rankka työ palkitaan aina. Ehkä se palkitaan ensi kuussa - Jewell oli nimittäin puhunut kantakirjauksesta.

Kävelin pitkin ohjin, kun tajusin Helyn maneesin katsomossa. Oliko se kauankin istunut siellä? Nainen (tyttötyttötyttö) hymyili lämpimästi, kuten sillä oli tapana. Hely oli ihana ihminen, jota usein liian moni ihminen käytti hyväkseen. Se oli niin ystävällinen eikä koskaan sanonut ei. Kaikki olisivat saaneet arvostaa Helyä enemmän, koska uskallan väittää naisen olevan melkein koko henkilökunnan paras ratsastaja. Siltä sujui kaikki, niin koulu-, este- kuin maastoratsastuskin ja vielä helposti, sujuvasti.

"Mitä sä täällä teet?" kysyin Helyltä, joka nousi seisomaan ja nojailemaan katsomon kaidetta vasten. Pysäytin Roudan sen eteen ja tamma venytti kaulaansa koettaen päästä haistelemaan Helyä. Brunette ojensi kättään tamman sieraimien eteen. Säkkärätukka oli korkealla ponihännällä ja päässä paksunnäköinen, tummansininen villapanta.

"Kunhan katselin, miten Unskin ikätoveri voi. Aika hyvännäkönen", Hely aloitti ja rapsutti Roudan otsaa, "Unski on ollut myös ihan super nyt lähiaikoina."

"Mä tahdon tuoda superlatiiveja sun elämään", lauloin iloisesti ja virnistin. Hely oli tietenkin Elastisen fani, sehän kuunteli kaikkea juuri sellaista. Teinimusiikkia. Nuorten musiikkia. Tiedättehän.

"Just sitä mitä olin vuosia ettiny", tokaisi Helykin yhden rivin kyseisestä biisistä, muttei kuitenkaan vaivautunut laulamaan melodiaa. Pyöräytin silmiäni ja käänsin Roudan taas kävelemään.

Routa oli kyllä paras, hienoin, upein, loistavin. Monta superlatiivia, se oli varma. Katselin sen niskaa ja harjaa kävellessämme, kunnes ohjasin sen keskelle maneesia ja tulin alas. Vielä viimeisen kerran taputin sitä kaulalle ja lähdin kohti tallia. Routa käveli säyseämmin kuin ikinä talliin, kuin ei haluisi nyt pilata uutta mainettaan.

Mä tahdon tuoda superlatiiveja sun elämään (upeita tunteita)
Superlatiiveja sun elämään
Käy vain paras ja kallein (paras ja kallein)
Koska sä oot paras ja kallein (paras ja kaunein)