12. huhtikuuta -15 / Hurrikaanit nimetään naisten mukaan aina

Warnings: Perussettiä. Kiroilua ja mitäs muuta sitä keksis.


"Woo-oo, hei hetkeksi vielä jää. Woo-oo, me molemmat tiedetään..."
"Perkele helvetti saatana Anette. Turpa kii", Jonna murisi ja virnisti vielä liioitellun ihanasti kävellessään Annan tarhalle.
"Taidat olla rakastunu, ku hoilaat koko ajan..." Miika naurahti pörröttäen mun kampauksen uuteen uskoon.
"Miellät siis Enkelin joululauluks?" ynähdin ja matelin kohti kaksiväristä etanahevosta, jota tuntilaiset ja ratsastuksenopettajat saattoi kutsua Ringaksi.

Nuo olis ihan hyvin voineet mun antaa lauleskella. Mulla oli aika paska olo, vaikka yritin piilotella sitä. Joku tuntilainen oli kuiskinut, että se Oscarin tyttöystävä ei osaa yhtään ratsastaa. Joko se oli ainoa lapsi (no offense) tai sitten ei vaan tiennyt mun auktoriteetista. Miten vain, mua ärsytti että ratsastustaidosta oli arvioitu sen mukaan, kuinka multa sujui koulukisat SEVERIN kanssa. Ja vähän sekin, että mä olin vain "Oscarin tyttöystävä", olihan mulla oma nimikin.

Ja mun mielestä sitäkin pitäis jo kunnioittaa, että valitsin Severin vapaaehtoisesti. Jopa uhkarohkea Miika oli sanonut mua hulluksi, vaikka sehän oli alunperin yllyttänyt. Ja sitä paitsi, mä en ollut tippunut.

Okei, voisin ehkä kertoo teille vähän mun ratsastuselämästä. Se alkoi reilut neljä vuotta sitten, ja vaikka oonkin kehittynyt melko nopeesti, oon selkeästi paljon huonompi ratsastaja kuin tyyliin... noh, Oscar, muut hevosenomistajat ja niin päin pois. Osaan ehkä paljon, mutten kovinkaan laadukkaasti, enkä siedä kenkkuilevia hevosia. Harjoituksissa turhaudun ihan älyttömän helposti, jos mikään ei onnistu ja alla vyöryy turhankin liekkipipoinen liinakko suokki. Mörköstä mä tykkään, se on rento, mutta kun sille kunnolla suuttuu, niin tulee töitäkin tehtyä. Oon aina tykännyt laiskoista hevosista enemmän, sitä paitsi takaan että Mörköllä on koko tallin pehmeimmät askeleet.

Joka tapauksessa mua ärsyttää, että joo, se tuntiratsastaja oli osittain oikeasssa. Tähän mennessä olen tippunut ehkä jokaiselta Leijiksen hevosilta, lukuunottamatta näitä enkeleitä, liian pieniä poneja tai Mörköä. Niin. Ehkä mä oon vaan masokisti, kun otan kaikki hirviöt vastuulleni. Grace, Severi, Diksi. Ja ketä vielä?

Kun Ringa repäisi mut lähimmälle leskenlehtipuskalle nopeammin kuin se oli ikinä edes laukannut, mä kompuroin polvilleni maahan ja yritin kiskoa jättikokoisen pään ojanpenkalta ennen kuin kukaan huomaisi. Mutta myöhäistä, Miika repi mit jo käsipuolesta ylös ja naurahti tietävä ilme kasvoillaan.

"Helvetti, älä naura", mutisin ja olin jo vetämässä toiselta nenää uuteen uskoon, kun Miikan käsi tarttui mua ranteesta estäen yritykset.

"Hurrikaanit nimetään naisten mukaan aina ja sitä mä en, sitä mä en ihmettele lainkaan..." ohi Killeriä taluttava Marcus virnisteli, ja meinasin jo syöksyä senkin niskaan, kun Ringa veti seuraavalle vehreälle tupsulle ruohoa. Sentään pysyin nyt pystyssä!