28. huhtikuuta -15 / Ehkä se oli keksien todellinen mahti? (Jonna)

Tiedättekö mikä on kaikkein tylsin työ koko Leijonalaaksossa? Vesien jakaminen. Tarhoja oli niin ympäriinsä ja vesiletkuja lojui joka suunnassa seinien vierustoilla. Koko rumbaan tuhlaantui julmetusti aikaa ja se piti silti tehdä vähintään joka toinen päivä, kesäisin päivittäin. Kun olin viimein saanut jokaiseen tarhaan vettä tarpeeksi, mä päätin nauttia lounastaukoni ulkona. Aurinko paistoi ja vaikka hieman tuuli, ei se haitannut säteiden lämmittäessä ihanasti. Olin pelkässä hupparissa, eikä tullut mieleenkään etsiä takkia istuessani kymppitarhan vieressä. Siitä näki mukavasti koko tallipihan aika hyvin.

Olin letittänyt pitkät hiukset ja saanut niistä heti aamulla kommenttia Miikalta. Oli mulla musta pipo, jonka vuoksi näytin hieman enemmän kevääseen pukeutuneelta kuin kesään. Mun jalat oli ristissä, ohuista kangastossuista oli kantapäät pian rikki. Mun vieressä oli keksipussi. Kyllähän te tiedätte Jyväshyvän Suklaapisarat, jumalaton säkki pyöreitä pikkuleipiä, joihin olin vahvasti addiktoitunut. Mutustin niitä seuratessani tallin vilskettä.

"Mitä sä oikein teet?" kysyi jumalattoman ärsyttävä ääni, joka sai mun pään jo melkein automaattisesti särkemään. Katsoin ylös tummanharmaisiin silmiin ja irvistin.

"Syön keksejä."

"No mä huomaan. Saaks tähän istua?"

Vilkaisin jo pitkäksi päässyttä ruohoa. Mammatarharyhmä torkkui mun selän takana.

"Ei siinä kenenkään nimeä kai lue", vastasin ja Miika istui alas. Se risti jalkansa samalla tavalla kuin mäkin ja otti keksin. Siinä me sitten istuttiin, kerrankin hiljaa. Kaksi riitapukaria somasti vierekkäin. Ehkä se oli keksien todellinen mahti, ne sai pidettyä meidätkin kaksi vaiti.

Ireth oli hakemassa Miskaa tarhasta, näin sen epäselvästi aitan peittäessä osan alueesta. Suvi juoksi tarhassa Ketkun perässä viereisessä tarhassa. Uusi kasvo Helena talutti Ressua tallista taas ulos. Saika selaili puhelintaan matkalla parkkikselle. Jewell piti tuntia kentällä ja uusia tuntilaisia virtasi talleihin. Mirjam rapsutteli Rikua tarhassa. Marcus taas tuli parkkipaikalta. Siksi mä rakastin Leijonalaaksoa, sen elämää ja kaikkia niitä ihmisiä. Siellä oli harvoin yksin, mutta pystyi silti olemaan omissa oloissaan kuten nyt.

"Kuka toi on?" hymähdin Miikalle osoittaen pikkukentän laidalla norkoilevaa blondia. Oscar juoksutti kentällä Sessaa, joka vaikutti iloiselta. Turbomummo oli päässyt varmasti jo kaikkien sydämiin olemuksellaan.

"Oscarin sisko Olivia. Ihan vitun kuum-- mukava", jätkä aloitti melkein hyväksyen haaveilevan sävyn, mutta korjaten lauseensa kesken kaiken. Heitin sitä keksillä.

"Tiiätkö missä Inka on?" jatkoin tenttiäni. Miika kohautti olkiaan.

"Aikaisemmin se oli Oscarin kanssa Sessan karsinalla, mut enää en tiedä."

"Entä Anette?"

Toinen olkien kohautus ja irvistys. Mä en oikein tiennyt, mikä Miikaa ja Anettea riivasi, mutta joku siinä oli. Kummatkin olivat olleet toisiaan kohtaan vähän outoja aina... Talkoista asti. Ehkä mä en halunnutkaan tietää, mitä oli tapahtunut. Katsoin Sessaa juoksuttavaa Oscaria vähän säälien, vaikka eihän mun ajatuksilla ollut edes mitään todellista pohjaa.

Sitten me istuttiin taas hiljaa. Taivas oli pilvetön. Mä seurasin Leijiksen muuta elämää niin tarkkaavaisesti, että pian huomasin hapuilevani tyhjää keksipussia. Huokaisin raskaasti, saaden jonkun nauramaan. Olin keskittynyt kaikkeen muuhun niin kovasti, etten ollut edes huomannut Inkan ilmestymistä. Sekin istui meidän kanssa alas. Pian Hely sekä Konsta ajoivat parkkikselle, ne oli tulleet auttamaan tarhojen kunnostuksessa. Siitä ei kuitenkaan tullut vielä mitään, koska nekin kaksi istuivat alas.

Lopulta Inka huusi vielä Anettenkin mukaan ja me kaikki nuorimmat työntekijät istuttiin aloillamme, ihan hiljaa. Ainakin niin kauan, kunnes Hely tyrskähti. Inka pärskähti. Kaikki alkoivat nauraa.

Kun nauru loppui, makasivat mun lisäksi muutkin työntekijät nurmikolla.

"Ja tässä on meidän fiksut ja ammattimaiset työntekijät."

Oscar nauroi Olivia vierellään. Olivia näytti järkyttyneeltä, mutta Miika ponnisti ylös niin nopeasti poimimaan tytön kainaloonsa, ettei sitä ihmissilmällä nähnyt. Hetkessä ilme muuttuikin ihan toiseksi. Mä katselin kahta imelää hymyä, kun ne katosivat tallin suuntaan, jättäen Oscarin yksin Sessan kanssa. Seuraavaksi ylös loikkaisin Anette, joka tuhahdellen paineli yhteen talleista. Inka lähti auttamaan Oscaria.

Kun Hely ja Konstakin alkoivat etsiä työkaluja, olin mä taas yksin nurmikolla. Löysin sittenkin vielä yhden keksin.

Suvi juoksi yhä Ketkun perässä tarhassa.