Juulin päivis

Lumeton maa ei näyttänyt kovin jouluiselta, eikä myöskään varsin tumma Juuli, vaikka olinkin koettanut saada siihen ilmettä. Punainen tonttulakki sekä kulkuskoriste turpahihnassa lähinnä hermostuttivat sitä, joten en oikein tiennyt mitä tehdä - no ainakin meillä oli punaiset pintelit, joiden alta annoin teddy-karvaisten pintelipatjojen pursuta sekä punainen satulahuopa... Irvistellessäni ja miettiessäni vaihtoehtoa, alkoi joku jo huudella lähtöä. Meitä ei ollut kuin vain kolme vierasta plus itse mibula. Iiris Mustikan kanssa oli varsin suloinen ilmestys, tytön ollessa jo selässä - pieni parivaljakko oli ominut kaikki omistamani joulurekvisiitat, joten ponilla oli poronsarvea ja tonttulakkia, kulkusia ja kelloja. Tytön letit laskeutuivat kypärän alta punaisin rusetein. Lisäksi jokaisella ratsastajalla oli yllään kirkkaana loistava heijastinliivi, vaikka tarkoitus oli toki saapua perille takaisin ennen pimeää.
Lopulta päädyin ottamaan ainakin kulkuskoristeen pois, jonka ääni sai Juulin heittelemään päätään vieläkin enemmän. Sen jälkeen kiipesin korkean puoliveriseni selkään ja sain sen heti liikkumaan levottomana.
"Valmiina ollaan!" kiekaisin ja pian olimmekkin jo menosssa.

Vaellus oli aivan ihana, vaikka jouduimmekin välillä odottelemaan kaikkein pienintä pariamme. Iiriksen posket helottivat kirkkaanpunaisina jo puolen tunnin jälkeen patistaessaan Mustikkaa pysymään muiden mukana.
Juuli sen sijaan oli edelleen aivan ihana maastoratsu. Se ei hoppuillut tai säikkynyt turhia, ja vaikka edellä menevä vieras suomenhevonen Västerbyn Monarkki välillä innostuikin, oli Juuli koko ajan kuulolla. Ainakin siihen saakka, kun otimme kunnon laukkapätkän pellolla! Jono ei pitänyt yhtäkkiä enää ollenkaan paikkansa ja joka puolella olikin täyttä laukkaavia hevosia - mutta kuten arvattu, Mustikka jäi taas ikäväksi muista jälkeen. Poni ei oikein tykännyt aiheesta ja jopa pukitellessaan tiputti Iiriksen.

Takaisin tallille päästyämme kaikki olivat hymy suin, eikä lumettomuus haitannut enää ketään. Nyyttäreinä nautittiin vielä hieman pipareita, joulutorttuja ja glögiä, kunnes hevoset pakattiin trailereihin ja lähdettiin kotiin päin!

Noniin, tässä sitä mennään.

Vedin autonromuni oven kiinni ja sujautin avaimen sille tarkoitetulle paikalle. Pienen kääntelyn ja vääntelyn jälkeen auto yskäisi sille ominaiseen tapaan ja pääsin peruuttamaan parkkiruudusta pois. En voinut käsittää, että jo tässä vaiheessa minulla oli vakituinen talli löytynyt ja uusi kaviokaveri varmassa tiedossa. Ehkei uuteen kaupunkiin muuttaminen ollut loppujen lopuksi niin kauhea juttu.

Pilvettömältä taivaalta loistava keväinen ilta-aurinko oli parhaillaan laskemassa, mutta luonnonvaloa riitti vielä tunniksi jos toiseksi. Minua hiukan hermostutti mennä täysin tuntemattomalle tallille ja tavata uusia ihmisiä, mutta vakuuttelin jatkuvasti itselleni että kyllä se siitä, äkkiähän sitä toisiin tutustuu. Vedin syvään henkeä ja painoin hiukan kaasua tajutessani ajavani vain viitisenkymmentä kilometriä tunnissa.

Parkkeerasin autoni muiden autojen viereen ja katselin hetken aikaa ympärilleni tuulilasin suojassa. Uskaltauduin avaamaan autoni oven raolleen, pikkuhiljaa avasin yhä enemmän ja enemmän, kunnes astuin maankamaralle. Lähdin hitaasti kävelemään kohti päätallia, sillä ajattelin tallin omistajan löytyvän sieltä. Eikä mennyt aikaakaan, kun bongasin tallin omistaja kävelevän minua vastaan ja kohdalle tultuani nainen kyseli että kukas minä olen. Alkukankeus vei voiton, ja siinä sitten yritin kertoa että hei, minä olen Essi, ja olen Juulin uusi hoitaja. Nainen taisi kuitenkin ymmärtää sönkötyksestäni pääasiat, ja pyysikin minua mukaansa- hän lupautui näyttämään hiukan paikkoja. Lähdin hiukan nolona naisen mukaan, jestas miten hyvä olenkaan sosiaalisissa tilanteissa.

Tallikierros päättyi tarhalle, jossa Juuli, Flora, Dia ja Tara parhaillaan käyskentelivät. Jewell antoi minulle luvan ottaa tamman mukaan sisälle hoidettavaksi, ja niin aioinkin tehdä. Tamma seisoi korvia heilutellen tarhan perällä, välillä se katsoi tarhakavereitaan ihan kuin kysyen: "tuleeko tuo tänne?". Lähestyin tummaa tammaa rauhassa, ja se antoi kiinni helposti. Vedin hellästi riimunnarusta saadakseni Juulin liikkeelle, aluksi se vain venytti kaulaansa mahdollisimman pitkälle, mutta tajutessaan ettei se olekaan kirahvi, lähti tamma lönkyttelemään vierelläni.

Kun pääsimme turvallisesti talliin ja Juuli saatu karsinaan, lähti Jewell tekemään omia asioitaan. Minä taas lähdin etsimään tamman harjapakkia, samalla kun tunsin oloni niin aloittelijaksi kuin mahdollista. Nojaa, ehkä Jewell vain tunnisti, että olin todella hermona.
Harjapakin löydettyäni palasin Juulin karsinalle. Nostin tummansinisestä pakista pölyharjan ja astuin karsinaan. Tamma pyöritteli silmiään ja veti korvat luimuun huomatessaan uuden ihmisen, ja vielä jonkin esineen hänen kädessään. Ojensin harjan Juulia kohti, muutaman nuuhkaisun jälkeen se pyörähti ympäri peppu minua kohti. Huokaisin syvään hiukan ärsyyntyneen oloisesti, mutta toisaalta tämähän nyt oli arvattavissa.

Essi & Juuli