2. tammikuuta -15 / Ikäkriisi (vaikka se onkin Routa kellä on synttärit)

Routa oli kaksivuotias.

Apua!

"Onko se ihan normaalia, että mulle iskee ikäkriisi, kun Routa on jo kaksi?" kysyin erittäin nyrpeänä Jonnalta, joka katsoi mua huvittuneena. Se piti tiukasti kiinni Roudan riimunnarusta, kun nuorikko riuhtoi menemään. Routa oli ollut harvinainen jästipää. Sen opetus ohjasajoon oli aloitettu heti kun mahdollista, sekä kärryt isketty perään, mutta se oli silti vielä oma sählä itsensä. Tietenkin urheiluhevosissa piti olla luonnetta, mutta Roudassa oli voimaa kuin pienessä kylässä. Ja kyllä noin vanhan olisi pitänyt osata käytöstavat.

"Ei oo. Varsinkin kun tää tuntuu olevan ikuinen kakara", Jonna naureskeli. Maitovarsana Routa oli ollut ihan hölmö. Se oli rakastanut loikkimista, pukittamista ja karatepotkuja, eniten tietenkin silloin, kun oli talutuksessa. Tietty. Mitä hauskaa siinä muuten olisi ollut? Seurasin rautiaan hömelön kommellusta. Kaviot kopisivat tallin käytävällä, johon Routa kiinnitettiin kummaltakin puolelta. Valjaat niskaan, hop, ja koppakärryt perään, noin. Ehkä Routa voisi joskus kilpailla valjakossa? Ehkä. Ei kun sehän oli kouluhevonen parhaasta suvusta!

Pärskähdellen tamma asteli ulkoilmaan, joka kirpeä pakkasesta. Hengitys höyrysi ja vedin kaulahuivia paremmin poskille. Jonnalla mun vieressä oli ohjat, se ei ollut erityisesti ajanut ennen Leijonalaaksoa, mutta sai nyt opetella. Musta kaikki varsat oli hyvä opettaa ajolle, se vahvisti ja antoi tekemistä. Ei tulisi ratsukoulutus sitten ihan puun takaa. Tai ihmisten kanssa oleminen, uuden asioiden opettelu. Routa oli hieman hankala oppilas: se oppi nopeasti, mutta keskittyminen oli heikompaa kuin edes mulla itselläni. Tuntui, että jopa se oli paljon.

Se oli sellainen hevonen, että piti koko ajan olla tekemistä. Routa osasi jo niiata, hypätä pystyyn käskystä (ja ilman käskyä), seurata vieressä (paitsi talutuksessa) sekä istua. Istuminen, se oli huvittanut jostain syystä kaikkia. Musta se oli aivan loistava temppu, koska Roudan piti tosissaan keskittyä. Me harjoiteltiin jo makuulle menemistä, mutta Routa ei ikinä jaksanut keskittyä tarpeeksi kauaa päästääkseen sinne saakka. Saatika sitten pysyisi makuulla!

Ja jos Routa olisi ihminen, se ei nukkuisi neljää tuntia pidempään öisin, kävisi klubeilla alaikäisenä sekä tulisi luultavasti teininä raskaaksi. Sellainen eläin siitä tuli, enkä tiennyt kummassa kasvattajassa oli vika, mussa vai Marissa. Varmaan mussa. Marissa ei nimittäin ollut mitään vikaa, se oli niin tiukka äiti etten mä ainakaan uskaltaisi ikinä tehdä mitään. Ja tietenkin Routa oli katsellut Maria aika paljon vähemmän aikaa kun mua näissä puuhissa. Jep.

Puissa oli kuuraa, ne kimmelsivät. Oli kaunista ja Routa kulki vakaasti, kuten suomenhevosen piti. Ainakin siihen saakka, kun metiköstä ryntäsi pupu tielle. Routa sinkaisi eteenpäin, mutta mitä siihen voi sanoa? Routa oli Routa, ja niin se oli hyvä.

Tämä löytyy myös Roudan sivujen päiväkirjasta.