14. helmikuuta -15 / Ystävänpäivän alkeet aloittelijoille: pinkki, sydämet ja iilimadot (Jonna)

Warnings: Päihdeaineet mainittuna sekä kiroilua.

On varmaan sanomattakin selvää, ettei ystävänpäivä oo ihan mun juttu. Mun kyyninen poikatytön imago ei kestä ollenkaan kaikkea sitä vaaleanpunaista, kaikkia niitä sydämiä eikä todellakaan puistojen penkeillä istuvia iilimatoja, joita myös seurustelukumppaneiksi kutsutaan. Vain harvoin kuuluu plopsahtava ääni, kuin joku irrottaisi imukupin seinästä, niiden omituisten otusten irrottautuessa toisistaan. Onneksi on paikkoja, jossa sitä kaikkea pääsee karkuun. Niitä on lähinnä vain kaksi: oma koti ja talli. Tänään talli ei tosiaan toiminut.

Joka puolella parveili kikattavia pikkulikkoja ja Inkakin oli kuin hattaraan kääriytynyt teinityttö. Se huokaili huomaamattaan, seuraten puhelintaan tavallista useammin. Sillä ja Valtterilla oli treffit illalla. Tiedättekö mitä se tarkoittaa? Siis muutakin kuin huomista siirappikrapulaa kaikesta siitä, mitä se tulee kertomaan. Se tarkoittaa Jonnaa, tyhjää kämppää ja sinisiä enkeleitä. Niin paljon sinisiä enkeleitä, että varasin jo viikko sitten huomiselle iltavuoron. Koetin miettiä niitä kun seurasin Inkaa. Se näytti siltä, että karsinoiden siivoaminenkin olisi täynnä sydänilmapalloja ja suklaakonvehteja. (Ei muuten ollut.)

Irvistellen viimeistelin viimisen karsinan ja lähdin viemään kottikärryjä pois. Meitä oli töissä yhä tosi vähän, mutta Jewell oli tänään kertonut palkanneensa uuden työntekijän. Ihan jännittävää sinänsä, mutta pidin meidän tämän hetkisestä porukasta. Toivottavasti kyseessä olisi joku hyvä tyyppi. Ehkä sekin vihaisi ystävänpäiviä? Luultavasti ei, mutta oli ikävää, että maailmassa oli vain kahdenlaisia ihmisiä: niitä, jotka vihaavat sitä ja niitä, jotka rakastavat.

Katsellessani, kuinka Hely kulki maneesin automaattiovista ulos, ajattelin vain tytön olevan yksi niistä rakastajista. Se hyräili hissukseen tullessaan Eelin kanssa kohti ja ilmoitti tehneensä aivan ihastuttavan (äänessä kuulsi vaaleanpunainen) estetreenin. Murahdin, joka sai tytön kurtistamaan kulmiaan.

"Mikäs sua risoo, poikaongelmia?" se kysyi pirtsakasti ja mutristin huuliani. Hei haloo!

"No ei todellakaan. Oon täysin tyytyväinen, että oon selvillä sellaisista asioista", ärähdin takaisin turhan kipakasti. Hely virnuili, koska tiesi jo, kuinka äkkipikainen saatoin olla.

"Ahaa, sitten se on ystävänpäivä ja poikaongelmien puute", tyttö tokaisi reippaasti ja iski silmää hevosen selästä. Mua vähän kummastutti joskus, kuinka luontevan itsevarma se oli meidän seurassa, mutta heti poikien tai vieraiden näkyvillä muuttui ujoksi ja sulkeutuneeksi. Viittasin kintaalla (jossa oli punoskuvio by the way) Helyn jutuille. Se ei kuitenkaan lopettanut. "Joo, en mäkään tykkää siitä. Mikä ihmeen pakkomielle kaikilla on ystävänpäivään? Mä oon sinkku ja ylpeä siitä!"

"Mitäs se meidän Helinä-keiju täällä rehentelee?" Pojan ääni oli laiska, omahyväinen ja aivan liian tuttu. Nyrpistin nenääni Miikalle. Hely muuttui punaiseksi ja napsautti huulensa yhteen tiukasti.

"Helinä-keijulla on terve mieli, kannattaisko sunkin kokeilla? Kuinkas monta naista tapaat tänään? Viisi?" kysyin ja Miika virnisteli kuin syyllinen. Ei se ehkä oikeasti pyörittäisi ihan niin montaa samaan aikaan, mutta kahta en ihmettelisi. Parkkiksen suunnalta kuului joku huutavan Miikan nimeä.

"Joo mulla on treffit tän yhden Fagerholmin kanssa", jätkä naureskeli. Mua olisi muuten saattanut ärsyttää, mutta näin selvästi, että kaukana autoon nojaileva hahmo oli kyllä pojan. Se tumppasi tupakkaa ja käveli kohti.

"Voidaanko hei mennä jo? Täällä haiseekin ihan skeidalle", se mutisi. Eeli katsoi sitä uteliaana ja olisi varmasti tervehtinyt kunnon kuolapusulla, jollei Hely olisi estänyt. Fagerholmiksi kutsuttu jätkä kurtisti kulmiaan inhoavasti. "Siis mikä sua Miika vaivaa, mitä sä näät näissä? Isoja elukoita, joista tulee paljon siivottavaa. Edes nää tytsyt ei voi olla sen arvosia."

"Naiset ja herrat, saanko esitellä, Kristian Fagerholm", Miika irvisti. Pyörittelin silmiäni. Eeli koetti uudestaan tutustua kävijään. Kristian kumarsi. Sen hiukset olivat viimeisen päälle laitetut, virne ilkikurinen naistenhoukutin ja mun koko pääsi huusi varoitusta pahoista pojista. Hely näytti hämmentyneeltä ja punastui punastumistaan. Meidän Helinällä oli hieman taipumusta haaveilla ja jokainen poika, jolla oli samanlainen musta nahkatakki kuin Kristianilla, veisi siltä jalat alta. Totuus on totuus!

"Etkö sä meinaa esitellä näitä leidejä?" Kristian kysyi hetken hiljaisuuden jälkeen. Miika pudisti päätään.

"En. Toinen ei puhu sulle puoleen vuoteen kumminkaan ja toinen on niin iso kiukkuperse, ettet edes arvaa."

Heitin sitä lumipallolla päähän. Miika heitti takaisin. Ja jotenkin kummasti se makasi pian lumihangessa täydellisen lumipesun saaneena mun virnistellessä vieressä voitonriemuisesti.

"Lapset, lopettakaa nyt jo", Hely mutisi vaivautuneesti. Kristian näytti vähän hämmentyneeltä, mutta onnistui raahaamaan ystävänsä hupparin hupusta autoon. Hely irvisti mulle. "Vahvistan. Ystävänpäivä on syvältä."

Nyökkäsin ja tuijotin loittonevan auton perään.

"Kuule Hely, tykkäätkö sä Sinisistä enkeleistä?"