24. helmikuuta -15 / Vaikka Inka kuinka värjäisi hiuksiaan, ei tietyt asiat muutu (Miika)

Teemu ei jättänyt mua taaskaan rauhaan. Se roikkui tallilla nykyään suurimman osan vapaa-ajastaan ja jos ei löytänyt tyttöjä jututettavaksi, se seurasi mua suorastaan pakko-oireisesti. Hely kiehui pikkuveljensä vuoksi jo yli laitojen ("Tää on mun työpaikka, et sä voi hengata täällä koko aikaa"), mutta teini ei ottanut kuuleviin korviinsa. Jewell oli yksi päivä saanut sen istumaan alas toimistoonsa ja yrittänyt saada sen keploteltua alkeistunnille. Melkein oli kuulemma onnistunutkin, mutta Teemun tajutessa, että alkeistunneilla hevosia talutettiin oli se idiootti sanonutkin ei. Eihän kukaan enää ratsasta talutuksessa, se on noloa. Teemu ei siis tehnyt tallilla yhtään mitään, ei se osannut tallihommiakaan.

Paitsi kun sinä eräänä epäilyttävänä, siniharmaana päivänä iskin sille Ringan riimunnarun käteen. Teemu näytti säikähtäneeltä, mutta mä en antanut periksi.

"Tänään sä alat tehdä töitä", sanoin sille tiukasti. Otin itse Emilian ja lähdin johdattamaan melkein tärisevää Teemua kohti kaksikon ryhmän tarhaa. "Ringa on niin kiltti, että jos se jotain tekee niin kävelee hitaammin kuin etana."

Teemu ei näyttänyt vakuuttuneelta.

"Nää kaks on kyllä vuosituhannen idarit!" sähisi tytön ääni keskitallin suunnasta. Jonnalla oli toisessa kädessä Killerin naru ja toisessa Diksi. Jälkimäinen ei näyttänyt lainkaan hölmöltä vaan rauhalliselta, mutta koetti kovasti pysyä poissa kimon puoliverisen alta. Huokaisin, mitäs ääliö otit molemmat samaan aikaan, vaikka kaksin hevosten taluttaminen oli selvää ajansäästöä. Ja aika oli rahaa! Killerin etujalat kävivät kuin suurenkin orin viuhtoen ilmassa eikä ravin seassa ollut kuin pieniä käyntiaskeleita.

Teemu ei näyttänyt todellakaan vakuttuneelta.

Ringa ei edes katsahtanut kahjoon puoliveriseen vaan löntysti eteenpäin. Se näytti vilkaisevan poikaa vieressään ei-tässä-oo-koko-päivää-aikaa-tuijottaa-kylähulluja-siniverisiä -katseella, mutta ei reagoinut muuten mihinkään mitenkään. Emilia sen sijaan pörisi hieman hölmistyneenä. Taputin sitä rauhoittavasti kaulalle.

Me oltiin vieläkin puolimatkassa, kun Jonna tuli jo takaisin päin. Killerin kanssa piti pitää vauhtia yllä, mutta tinkertammamme ei liikkunut sitten lainkaan. Jonna irvisti mulle matkalla, mä irvistin takaisin. Kun se pian taas melkein hölkkäsi (en ymmärtänyt, miten sen pienet lyhyet jalat pystyivät kävelemään niin vikkelästi) ohi, oli koko tammaryhmä Ankka, Mari ja Varpu perässä. Kaikki näyttivät ihan tyytyväisiltä tepastellessaan rinnakkain.

"Tossa on Teemu sit seuraava tavote", vitsailin ja virnistin pojalle. Se näytti kalpealta. Teemun apua kuitenkin tarvittiin, koska Anette ja Tinka olivat iltavuorossa sekä Inka oli eilen ilmoittanut menevänsä aamulla kampaajalle. Siis kuka jättää ystävänsä hätään jonkun kampaajan vuoksi? Jewell oli sentään jo siivoamassa karsinoita täyttä häkää.

Kun Ringa ja Emilia olivat tarhassa, lähdimme hakemaan Nikoa, Nipponia ja Metteä vielä pikkutallista. Talutin itse kahta ensimmäistä yksin ja annoin Meten Teemulle. Se näytti rauhoittuvan ponin pienestä koosta.

Kun vihdoin kaikki oli tarhattu ja Teemu oli melkein voittanut pelkonsa, se sai talikon. Näytin sille nopeasti kuinka karsina oli tarkoitus puhdistaa. Me ei käännetty karsinoita, joten siinä ei sinänsä ollut mitään vaikeaa. Teemu alkoi siivota reippaasti, mutta jo pian joutui pettymään vauhtiinsa. Jewell ja Jonna olivat ihan hulluja siivoamaan karsinoita, eikä yhdessä mennyt edes kahta minuutia. Itsekään en ollut sen hitaampi, joten ensikertalainen Teemu vaivaantui pian. Eihän se voinut olla huonompi kuin tytöt (ja hevosiin liittyen se taisi olla kaikessa).

"Kyl sen Inkan pitäis kohta tulla. Mitäköhän ne sille tekee kun kestää näin kauan?" Jewell mutisi vilkuillen puhelimen kelloa. Jonna virnuili tietävästi.

"Oottakaa vaan kun näätte", se naureskeli.

"Eli sä tiedät jotain. Kerro!"

"Tottakai tiedän, oon sen kämppis! Lisäks se on snäppäilly koko aamun."

"Lasken sun palkkaa josset kerro."

"Haastan sut oikeuteen."

Jewell nyrpisti nenäänsä ja pani kätensä puuskaan tavalla, jota olin oppinut pelkäämään jo ensimmäisen viikon aikana. Onneksi sen masistelu keskeytettiin, kun itse puheenaihe asteli sisään talliin. Mun suu oli loksahtaa paikoiltaan. Inkalla oli ihan samat, rajut meikit kuin tavallisestikin, paksut tekoripset sekä tekokynnet, mutta tumma, pitkä tukka oli hieman lyhentynyt ja ennen kaikkea se oli turkoosi. Ainakin puoliksi. Sen latvat oli kuin dipattu maaliin.

"Hei älkää kattoko noin", se mutisi ja virnisti. Jonna taputti käsiään.

"Mähän sanoin et siit tulee hyvä! Älä enää ikinä epäile mua", blondi hihkui.

"Hei, vähän siisti toi sun uus tukka!" paikalle lantalasta pamahtanut Teemukin kehui. Se katseli Inkaa vähän liian ihailevasti, joten näin asiakseni antaa sille pienen tukkapöllyn. Inkan ilme oli ylpeä, mutta myös ilkikurinen.

"Puuma, hillitse ittes", murahdin ja siristin silmiäni naiselle.

"Huh, toi oli aika paha kuulla Miikan suusta", Jonna kauhisteli ja pyöräytin silmiäni. "Älä pyörittele silmiäsi mulle, nuori mies!"

"Oon vanhempi ku sä."

"Et henkisesti."

Näytin kollegalleni keskisormea, se näytti onneliselta. Jotkut ei muutu.


Siitä tuli... erikoinen tarina.