25. helmikuuta -15 / Piparminttutee viiksimukista (Inka)

Jonna juo aamuisin aina piparminttuteetä keittiön pöydän ääressä. Sen tukka harottaa useaan ilmansuuntaan ja edellisen päivän meikit olivat levinneet kasvoille. Peitto on yhä kiedottuna harteille, vain pienet kädet ovat kääriytyneet lohkeilleen mukin ympärille. Mukin pohjassa on viikset, joten aina kun Jonna juo siitä, ilmestyivät sen kasvoille tummat, kiekuraiset viikset. Jossei sitä saanut hereille mitenkään muuten, onnistui teeveden lämmittäminen ja teepussi hautuumaan pistäminen aina. Haju sai tytön ylös, oli se millaisessa koomassa vain. Niin oli tänäkin aamuna.

"Meidän pitäis lähteä kahdenkymmenen minuutin kuluttua, joten jos viittisit pitää kiirettä", käskin mun parasta ystävää. Se nyrpisti nenäänsä, muttei sanonut mitään. Jonna puhui harvoin aamuisin mitään.

Kävelin kylppäriin, harjasin pari sojottavaa ripseä takaisin paikoilleen ja harjasin hiukset varmaan kolmannen kerran. Jonna oli saanut itsensä pukemaan ylleen, sillä oli mustat lökärit (malli slim fit, sehän oli nykyään in) ja tummansininen toppi. Se etsi selvästi jotain, kunnes löysi sohvan alta yhtälailla topinvärisen hupparin. Se pistin sen päälleen sulkematta vetoketjua ja veti takin niskaansa. Hiukset harotti yhä.

"Eiks täs ollu kiire?" Jonna kysyi ja alkoi kaivaa tupakka-askia ison parkatakin taskusta.

"On, mutta sä et oo harjannu sun hiuksia ja pistit just sun käyttötakin päälle. Miten olis vaikka tallitakki?" totesin huokaisten ja sain Jonnan kiroilemaan kovaan ääneen. Se laahusti takaisin ja nappasi mustan, paksun kirpparilta ostetun laskettelutakin. Se ei ollut yhtä väljä kuin laskettelutakit yleensä.

"En jaksa harjata hiuksia", se mutisi ja heitti ne sotkuiselle nutturalle.

Tervetuloa meidän arkeen!

Mun auton ikkunat oli hieman kohmeessa, mutta sulivat nopeasti kun me lähdettiin liikkeelle. Jonna torkkui koko matkan ja kaivautui autosta ulos ähkien. Tallissa sisällä seisoi vähän liian iloinen Miika, joka ei ihmetellyt Jonnan aamuilmettä lainkaan. Kai se oli vuosien varrella jo tottunut. Blondi käveli suoraan jätkän ohi rehuhuoneeseen.

"Sillä on ollu kai rankka ilta", mutisin, kuin en tietäisi kuinka se oli horjunut yöllä sisälle kikatellen. Oli kaatanut matkalla makuuhuoneeseen kaiken, mitä pystyi kaatamaan, kunnes olin mennyt auttamaan. Jos siinä oli jotain positiivista niin, Jonna oli tullut yksin, vaikka hyssyttelikin koko ajan ilmalle.

"Vissiin. Tiedätkö, ymmärrän tota muijaa joka päivä vähemmän. Eilen oli sentään tiistai!" Miika hymähti. Kohautin harteitani.

"Jonna on Jonna. Tiiätkö, tosi badass, mut silti itkee piirretyille. Äläkä kerro että kerroin", vastasin ja tiirasin jätkää niin tuimasti, ettei se voinut kuin luvata. Lähdin itsekkin kohti rehuhuonetta, josta kuului vähän liian kova rytinä, että kaikki olisi ollut kunnossa.

"Vai että itkee piirretyille..." myhäili ääni mun takana.