26. helmikuuta -15 / Päivä, jolloin Ankka rakastui laskiaispulliin (Miika)

Jewell oli seonnut. Nyt se oli virallista.

Me jokainen mietittiin tallin ovella, mitä Ankka, Varpu ja Mari hölkkäsivät tarhaa ympäriinsä ja välillä tungeksivat omenapuiden katveessa. Meillä jokaisella tarkotin tietenkin itseäni, Inkaa, Jonna ja Anettea. Kun tarhasta kuului vielä tyttömäinen kikatus, oli meidän pakko lähteä tarpomaan hankeen. Oli lämmin, aurinkoa näkyi välillä nopeasti liikkuvien pilvien lomasta ja elohopea oli kilahtanut 2 astetta paremmalle puolelle. Hanki ulottui tarhoissa melkein polviin, mutta siellä oli useammat jalanjäljet ja vielä useammat kavion painaumat.

Se mitä me nähtiin, ei ollut omiaan vakuuttamaan meitä rakkaan työnantajamme mielenterveydestä. Tarhassa nökötti valkoinen, metallinen pihakalusteryhmä. Sellainen, joita näki joidenkin ranskalaisten pikkukahviloiden edessä. Koristeelliset tuolit ja pöytä, vähän huteria, mutta ah-niin-nättejä. Kaksi kolmesta pöydän ääressä olevista tuoleista oli varattu: yhdessä naurava Jewell ja toisessa kikattava (sekä kirkkaanpunainen) Hely. Viimeisen jaloissa makasi Nero ja Takku juoksi ympäri tarhaa.

"Mitä vit..." Jonna aloitti, mutta ei osannut edes päättää lausettaan, kun Jewell antoi yhden pöydälle katetuista laskiaispullista Varpulle. Tamma söi pullan suurella innolla. Omistajatar otti heti perään itsekin yhden pullista. Turkoosissa termarissa taisi olla kaakaota, jota kaksikko joi kovalla innolla muumimukeista. Lisäksi pöydällä oli Domino ja Dops -keksejä mariskoolissa.

"Ootteko te tyhmiä vai tyhmiä?" Anette kysyi, selvästi retorisesti, mutta kumpikin pudisti päätään.

"Meillä on pullakaakot nyt, kun laskiaisena ei keretty. Onko tähän parempaakaan maisemaa?" Jewell kysyi naureskellen. Omenapuut yllä olivat huurteesta valkoiset, aurinko paistoi ja suomenhevoset sulivat maisemaan täydellisesti. Okei, ehkä ei. Mutta silti, pullakahvit hevosten kanssa?

Ankka nappasi pullakorista yhden omin nokin, Jewell pyöritteli silmiään. Hely ei saanut kikatustaan loppumaan. Mun oli pakko kysyä, oliko kaakaossa kenties jotain tujumpaa, joka sai punapäisen naisen torumaan. Ei kai hän nyt sentään kesken työpäivän!

Tämän perustella, kyllä voisi.

Lopulta Inka alkoi nauraa. Se virnisteli istuen kolmanteen tuoliin ja nappasi pullan käteensä. Yhden se syötti Marille, jonka huulet olivat ihan kermavaahdossa. Takku tuli heti norkomaan itselleenkin pullaa ja se sai yhden pienen kannen.

"Me ollaan oltu ahkeria Helyn kanssa tänään, tehtiin pullatkin ihan itse!" Jewell toitotti ojentaessaan emalista muumimukia Inkalle, joka kaatoi kaakaota iloisesti. Lopulta mullakin oli kaakaomuki kädessä, en tiedä kuinka siinä niin kävi, mutta aloin hörppiä lämmintä juotavaa. Jewell rapsutteli toisella kädellä Ankkaa, joka alkoi olla jo vanha, mutta silti pirteämpi kuin useimmat hevoset täällä. Se oli naisella rakas, ensimmäisiä sen hevosia. Se oli ollut Leijiksessä jo ekalla kertaa, kun se oli auennut ja tehnyt silloin tuntsarin töitä. Sitten se olikin alkanut pärjätä kilpailuissa, varsonut pari varsaa ja nyt oli kantakirjassakin.

Ankka käveli mun luokse, ehkä tälläkin on herkkuja, ja rapsuttelin sitä pienen tähden kohdalta. Se ojensi turpaansa hamuten mun taskuja, muttei löytänyt mitään, joten etsi toisen uhrin. Se oli aika pieni, pienhevoskokoa. Kun Jonnaltakaan ei irronnut kuin rapsutuksia, se alkoi etsiä maasta edes pientä heinänkortta.

Jewell hymyili, pulla yhä kädessään (Kuinkakohan mones sekin oli?), Inka syötti yhä pullaa Marille ja Helyllä oli ylähuulessa kermavaahtoa. Vilkaisin Jonnaa, joka virnisti.

"Saanko käydä syöttää yhden Roudalle?"

Ihan vaan, koska rakastan Jillan blogia. Idea ei siis ole kovin uniikki, mutta katsokaa noita kuvia. ♥

Nätä tarinoita sitten ihan oikeasti kommentoida, jos haluaa. Voi olla, että vielä kehityn kirjoittajana!