Magpien hoitis

Kaiken järjen mukaan tuppukylässä pitäisi löytää paikat helposti, sillä risteyksiä on niin harvassa, ettei niistä voi ajaa ohi. Niin mäkin luulin. Asiaa saattoi tietenkin haitata se, että radiosta kuului juuri AC/DC:n Highway to Hell minkä tahtiin saatoin vetää pienet arjen irtiotot (=liikennettä vaarantava aggressiivinen moshaus sekä erittäin nuotin vierestä kestävät laulusoolot tunteella). Hetken taistelun jälkeen vihdoin pysäytin sinisen ihmeeni tien varteen ja kaivoin älypuhelimen nahkatakkini taskusta ja syötin google mapsiin Laaksonväylä 513. Puhelin kehotti tekemään u-käännöksen ja ajamaan kymmenisen kilometriä takaisin ja kääntymään siitä oletettavasti kohti Leijonalaaksoa.

Jep, siinähän se olikin. Kyltti, jota mä en ollu sen suuresta koosta huolimatta huomannut edellisen tien päässä. Sen suurempia miettimättä jatkoi ankaralla kaasujalalla kohti määränpäätäni. Aikani ajeltua saavuin vihdoin kauniin koivukujan läpi parkkipaikalle, jonka vieressä oli kaunis punainen puutalo. Mä kömmin autosta pihalle nostaen piloottilasejani ylemmäs. Lukitsin auton ovet, laitoin avaimet takkini taskuun ja tuijottelin hetken uutta miljöötä. Kauempana horisontissa kimalsi sininen järvi ja taustalla kuului hevosten hirnuntaa. Pieni hymynpoikanen kohosi huulilleni. Tätä oli ollut ikävä. Sätkän poltettuani (natsan puotin tuhkakuppiin mikä oli parkkipaikan reunalla) nappasin pastillin suuhuni ja lähdin kävelemään tallirakennuksia kohti.

Okei, päämääränäni oli keskitalli, jonka erotinkin varsin nopeasti. Punainen tiilirakennus. Pysähdyin heti tallin ovesta astuttuani. Otin aurinkolasini pois silmiltä ja taitoin ne takkini rintataskuun. Vasemmalla että oikealla puolella oli vaalean sävyisiä karsinoita, joista suurin osa oli tyhjillään. Mä suljin hetkeksi silmäni ja hengitin tallin tuoksuja keuhkoihini. Tätä todellakin oli ollut ikävä. Muksuna olin aina nuuskinut ratsastushanskojani ihan mielissäni niiden tuoksuessa hevosilta. Äiti oli aina väittänyt että tallissa ei haissut muu kuin lanta. Pah. Lapsuudenmuistot mielessä ja silmät valumattomista kyyneleistä kosteat lähdin etsimään uuden hoitohevoseni karsinaa. Vasemmalla kädellä olevan kolmannen karsinan ovessa luki Magpie, mutta karsina oli tyhjä. Tamma oli ilmeisesti tarhassa. Samassa niskakarvani nousivat osittain pystyyn. Sitten tunsin sen niskassani, ilmanväreen. Salamana käännähdin ympäri ja olin kasvokkain noin kolmikymppisen naisen kanssa, joka katsoi minua varsin uteliaasti.
”Jeesus Kristus”, lähes rääkäisin säikähtäneenä ja tuijotin edessäni seisovaa naista lähes järkyttyneenä.
”Jewell vaan, oot vissiin anspe?” nainen kysyi ilme värähtämättä. Edelleen järkyttyneenä nyökytin päätäni lähes hysteerisenä.
”Magpie on tarhassa marttaköörinsä kanssa, voin tulla näyttämään jos haluat hakea tamman heti sisälle?” nainen kysyi ystävällisesti. Hetken oli aivan varma että yllättävä sosiaalinen tilanne oli jäädyttänyt mut ihan totaalisesti. Rykäisin hieman kurkkuani saadakseni ääntä aikaan ja päästin vihdoin pidättämäni hapen pihalle.
”Tota, voisin ensin siivota vaikka ton karsinan, kun siellä näyttää tavaraa olevan?” kysyin hieman epävarmasti huitoen Magpien karsinaa kohti. Jewellin ilme kirkastui sekunti sekunnilta.
”Joo! Jos vaan haluat! Voin näyttää missä talikot ja kottikset on niin pääset heti hommiin, hyvä!” Orjatyö siis hyväksyttiin, noted that. Ei sillä, paskanluonti oli yllättävän terapeuttista, vähän me-time.

Kaupunkilais-egoni heitettyä nurkkaan ja lande-anspen astuttua kenkiin hommat sujuivat varsin joutuisasti. Magpien karsinan ohella innostui siivoamaan muutkin likaiset karsinat (olkaa hyvä vaan!) ja parin tunnin rehkimisen jälkeen pyyhkäisin vihdoin otsaani. Vietyäni talikon ja kottikärryt paikoilleen ja hetken seikkailtuani tallissa löysin Jewellen pihalta puhumassa miehen ja naisen kanssa. Nainen oli ruskeaverikkö ja puhui Jewellille suurin elein vieressä olevan ruskeaverikön miehen luoden naisiin välillä erittäin epäuskoisia ilmeitä. Pysyttelin kauempana potkien irtokiviä maasta. Yup, sosiaaliset tilanteet saivat meixin osalta odottaa seuraavaan kertaan. Pian Jewell saapuikin mun luokse ja yhdessä talsimme tarhoille. Magpie laukkasi kiltisti kutsusta portille ja laitoin tummansinioranssin riimun tamman päitisiin ja kolmisin jatkoimme matkaa takaisin keskitalliin. Magpie käveli vierelläni kiltisti pää ylös alas heiluen ja korvat sivuille suunnattuina.

Vein tamman sen karsinaan ja hain tamman harjan sekä kaviokoukun, Jewell oli pyytänyt laittamaan Maggpien valmiiksi tuntia varten, mihin suostuin ilomielin. Harjasin tamman perusteellisesti kaulasta takamukseen sekä selvitin muutaman takun sen harjasta. Tamma käyttäytyi kuin unelma koko toimenpiteen ajan. Se roikotti päätään alhjaalla silmät puoliummessa ja erityisesti lavan kohdalta harjattaessa se päästi muutaman tyytyväisen hörähdyksen. Kaviot tamma nosti laiskemmin, mutta nostipa kuitenkin. Takajalkaa putsatessani se hamusi hupparini selkämyksen reunaa ja tökki koko ajan turpakarvoillaan paljasta selkääni, mille sai irvistellä antaumuksella. Vein harjat sunmuut paikoilleen ja hain varustehuoneesta sen satulan ja suitset, sekä jännesuojat estetuntia varten, kuten Jewell oli ohjeistanut. Karsinaan saapuessani tamma hörisi jo tervehdykseksi mikä johti kauheaan rapsutusriittiin sekä lässytyksiin (en puhunut sille kuin vauvalle, en myönnä). Varustettuani tamman vein sen kentällä odottavalle tuntilaiselle, joka kohteliaasti kiitti valmiiksi varustettua ratsua. My pleasure dude, my pleasure.

Ratsastustunnin jälkeen noudin hieman hikisen tamman takaisin karsinaan ja vein varusteet takaisin paikoilleen. Satulasta irrotin hikisen satulahuovan, niputin suitset sekä harjasin jännesuojat ja jalustimet, sekä pesaisin kostealla rätillä satulavyön liasta. Putsattuani kaikki varusteet ja asetettuani ne niille kuuluville paikoille palasin tamman luo harjan ja kaviokoukun kanssa. Suoritin harjauksen sekä kavioiden putsauksen. Vilkaistuani lämpömittaria, joka näytti nollaa, ja ikkunasta vilkaistessani satoi räntää (greaaat) hain Magpien tummansinioranssin sadeloimen ja puin sen tammalle. Lopuksi laitoin sille päitset ja riimun takaisin ja talutin sen takaisin marttakerhonsa tykö. Matkalla Jewell näytti mulle peukkua. Ilmeisesti olin hoitanut hommani hyvin – toivottavasti. Nyt odotan vain innolla Magpiellä ratsastusta, mikä oikeus mulle suotaisiin, jahka olin todistanut olevani valmis siihen. Iloisesti vihellellen, räntäsateesta huolimatta, kävelin takaisin autolleni ja kurvasin kohti kotia.

/ Tervetuloa Leijonalaaksoon nyt virallisesti!

Olitpas ahkera tänään! Tarinakin oli mukavaa luettavaa. Magpie on kyllä ihana, pieni poni, jolla on sydän paikallaan. Hyvän hoitohevosen valitsit, pidän itsekin tammasta kovasti. Jos saisin aikaiseksi etsiä orin niin varmasti pistettäisiin tiineeksi. Valmistaudu siis, jos pääsetkin mammaa hoitamaan vielä kevään aikana.

Uskalla rohkeasti mennä vain juttelemaan niiden muiden tallilaisten kanssa! Varsinkin Inka on niin mukava, ettei varmasti jää paha maku suuhun. Ja mitä ratsastukseen tulee, kärsivällisyyttä. Katsoppa avoimet tapahtumat, joihin saa osallistua vaikkei olisi vielä kertaakaan selässä istunut.

Saat tästä peräti 13 pistettä!

- Jewell