Emmanoora Heikkinen (hoitaja)

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Siirry alas

Emmanoora Heikkinen (hoitaja)

Viesti  Emmanoora lähetetty Ma Heinä 20, 2015 4:48 am


Mä olen Emmanoora Heikkinen ja lempinimiä ei tuosta saa sitten vääntää. Myös pelkän Emman tai Nooran käyttäminen on ehdottomasti kiellettyä, enkä edes tottele, jos niillä nimillä kutsut. 15. marraskuuta tulee mittariin 15 vuotta ja siitäkin huolimatta on pituutta reilu 150cm, joten hoitoponi valintani ei liene yllättävän ketään. Ihan shetlanninponia en itselleni valinnut, mutta ei se Annakaan mitenkään huimaavan korkea ole. Hiusten värin voi valaistuksesta riippuen tulkita punaiseksi tai punaruskeaksi, välillä tuo tukka ihan loistaa kilometrien päähän kirkkaanpunaisena, mutta tavallisesti se on hieman punaiseen vivahtava ruskea. Silmien väri on tylsä ruskea-harmaa, sekin vähän valaistuksesta riippuen.

Ymmärrätte varmaan mua parhaiten, jos aloitan kertomalla mun suurimmasta unelmasta. Mä haluan kirjoittaa kirjan. Tai siis en vain kirjaa, vaan kirjoja. Kymmeniä sarjoja, jotka kerää tuhansia lukijoita ja jonain päivänä yksi kokonainen sarja käännetään englanniksi ja jostain tehdään elokuva. No, niin, nyt voidaan vaikka aloittaa ihan mun elämän alusta (tai ainakin aika läheltä alkua).

Mä olen aina ollut se haaveilija, joka ei kuuntele tunneilla, mitä opettaja sanoo ja jota saa jatkuvasti palauttaa tähän maailmaan. Mulla oli lapsena (ja on edelleen) vilkas mielikuvitus, mä välillä suorastaan asuin siinä. Istuin eskarissa yhdessä keinussa (joka nimettiin pian ”Emmanooran keinuksi”) ja kuvittelin kaikkea. Laitoin keijuja lentämään ympäri koulun pihaa, prinsessoja istuskelemaan puiden juurelle ja lohikäärmeitä juoksemaan poikien pallopeleihin. Ihme kyllä, kukaan ei ole koskaan kiusannut mua tästä asiasta, vaan mut on jätetty rauhaan. Se sopii mulle, sillä heti eskarissa tajusin, etten viihtynyt muiden porukoissa. Sama meno jatkui monta vuotta, mä vaan istuin ja kuvittelin. Mutta sitten mä täytin kymmenen.

Äiti oli sitä mieltä, että mun on pakko alkaa harrastaa ja lopettaa se kotona istuminen. Yhtenä päivänä mä sitten vaan kävelin tallille, koska olin lukenut yhden ihan kivan heppakirjan. Kävin yhdellä tunnilla ja siinä se oli: mun elämäni harrastus. Koska lopulta lähes asuin tallilla, ei kestänyt kauaa hankkia oma hoitoponi. Söpö shettisristeytys Otto oli mun unelmien täyttymys, sellainen kiukkuileva pikkuponi, jonka karsinassa saattoi illat pitkät istua. Mutta älkää kuvitelko, että mä olisin saanut paljon kavereita ja lopettanut haaveilun. Ehei, tässä vaiheessa mukaan tulee kirjoittaminen!

Tallilla käymisen ohessa aloin lukea heppakirjoja. Ja kuten kaikki heppatytöt, mä halusin hevosiin liittyvän ammatin. Tiesin kuitenkin, etten ikinä oppisi opettamaan tai kengittämään enkä vain jaksaisi hoitaa hevosia ja siivota tallia, joten piti keksiä jotain muuta. Sitten mulla välähti! Mä voisin kirjoittaa hepoista kirjoja! Ja sen jälkeen mä olen ratsastamisen ohessa kirjoittanut monta vihkoa täyteen erilaisia tarinoita hevosista. Uskokaa pois, vielä nykyäänkin mä kirjoitan hevosista, tosin nyt mukaan on tullut myös suhdekuviot.

Tässä vuosien aikana ratsastustaso on noussut ihan mukavasti. Nykyisin se on lähellä helppo B:tä ja osa helpon A:n asioistakin menee ihan sujuvasti, vaikken kouluratsastukseen oli erityisesti panostanut. Esteet on mun juttu, koska siinä saa ratsastaa lujaa ja hypätessä ollaan niin lähellä lentämistä… Hepat on muutenkin mukavia, niiden kanssa ei tarvitse puhua (jos ei lepertelyä lasketa) ja niiden kanssa on niin helppo olla. Erityisesti ne hiukan villimmät tapaukset on mun mieleen, koska ne herättää mut aina mukavasti ajatuksistani ja ne osaa tehdä sen paremmin kuin ihmiset.

Luonteeltani mä olen juuri sellainen, kuin tämä teksti on antanut ymmärtää. Vetäydyn porukasta, kuljen pää pilvilinnoissa, vastaan aika lyhyesti ja välttelen tosi puheliaita tapauksia. Kai mua voi sanoa ihan iloiseksi, en mä mitään surullisia asioita ajattele, mutta eihän muut sitä tiedä. Välillä mun ilmeestä pystyy lukemaan tämän hetkisen tunnetilan ja joskus lipsautan pari lausettakin ajatuksissani, jolloin ihmiset katsoo vähän kieroon. Mua ei ole helppo suututtaa, koska mun kanssahan ei paljoa jutella. Kapinoin kaikkea pahaa ja ihmisoikeuksia halventavaa vastaan, joten jos näissä asioissa on erimieltä mun kanssa, saa musta melkoisen vihollisen. Enkä edes lepy helposti, mutta pistäkää se vaikka murkkuiän piikkiin, jos ette muuten asiaa kestä.

Mun piikkisuorat punaruskeat hiukset yltävä noin suunnilleen yläselkään. Ne on niin ohuet, että niistä on vaikea tehdä mitään näyttävää kampausta. Usein hiukset on ihan auki, mutta välillä ne joutuu kiepauttamaan ponnarille pois tieltä. Meikkiä mulla on silloin tällöin hiukan, mutta koska ihmiset ei yleisesti mua kiinnosta, en ulkonäkööni niin paljoa panosta. Lyhyyteni takia ei painoakaan ihan hirveästi ole, koska yritän säännöllisesti pitää kuntoa yllä lenkkeillen. Valkoinen on mun lempiväri, joten kyllä, mulla on valkoiset ratsastushousut tavallisellakin ratsastustunnilla. Tallipäivänä, jolloin en itse ratsasta, jalkaan eksyvät mustat collegehousut ja vanhat lenkkarit. Paitoina käytän valkoisia tai hyvin vaaleita toppeja, t-paitoja ja collegepaitoja. Mun tyyli on siis aika simppeli, eikä asuvalinnat ole kovin ihmeellisiä.

_________________
Profiilikuva © Greyerbaby
avatar
Emmanoora
Kotikissa
Kotikissa

Viestien lukumäärä : 14
Join date : 16.07.2015
Ikä : 17
Paikkakunta : Räpäkkö

Näytä käyttäjän tiedot

Takaisin alkuun Siirry alas

Näytä edellinen aihe Näytä seuraava aihe Takaisin alkuun


 
Oikeudet tällä foorumilla:
Et voi vastata viesteihin tässä foorumissa