Väinön päiväkirja

Muutto Leijonalaaksoon! Väinömäiseen tyyliin siitäkään ei selvitty ilman suurta häsellystä ja hösläystä, vaan ruuna pyöri kuin hyrrä tallin pihaan päästyämme. Hermostunut hirnahdus poiki useamman vastauksen, kun tarhassa olevat hevoset tervehtivät Väinöä takaisin. Maiskutin napakasti paikoilleen jumittamaan jääneelle ruunalle, ja se hypähti eteenpäin. Talliin selvisimme enemmän tai vähemmän hyppelehtien, ja huokaisin helpotuksesta laskiessani Väinön uuteen karsinaansa. Se mulkoili hetken ympärilleen epäluuloisena, pyörähti muutaman kerran ympäri ja alkoi syömään heinäkasaa, joka sille oli jo valmiiksi varattu. Hengissä selvitty siis ainakin tähän asti!

/ Tervetuloa Leijonalaaksoon.

★★

Harmi, että tarina oli näin lyhyt, koska se oli niin mukavaa luettavaa! Lukisin mielelläni enemmänkin Väinöstä. Se vaikuttaa oikein hauskalta hevoselta, jossa on vähän elämääkin.

Katselen piakkoin noita karsinapaikkoja ja tarharyhmiä paremmin, nyt odottelen josko saataisiin vielä 1-2 uutta turpaa mukaan.

- Jewell

''Jaahas, vai tällainen päivä sitten tänään'', puuskahdin Väinölle, joka ei malttanut seisoa sekuntiakaan paikoillaan. Ruuna steppasi paikoillaan ja viskoi päätään kuin viimeistä päivää.
''Ratsastat tänään sitten vähän vauhdikkaammalla ilmavaivalla'', Anette naurahti, ja virnistin hänelle takaisin. Vitsikkäällä heitollaan Anette viittasi järkyttävän kokoiseen ulostelänttiin Väinön vasemmassa kyljessä. Olin ennakoinut ja yrittänyt kaikkeni tapahtuman estämiseksi: ruuna oli viettänyt yönsä loimi päällä, mutta Väinömäiseen tyyliin ruuna oli löytynyt aamulla karsinastaan loimi puoliksi mahan alla. Piehtaroimaankin oli ollut pakko päästä, ja näin oli syntynyt aivan järkyttävän näköinen läntti ruunan vaaleaan karvaan. Kaikkeni olin yrittänyt ja verta, hikeä ja kyyneleitä vuodattanut tahran poistamiseksi, mutta armoton jynssäämiseni ei ollut tuottanut suurta tulosta. Tänään kisaisimmekin siis muodikkaasti lehmäkuvioisina.

Odotin lähtömerkkiä kauhun vallassa. Väinö steppaili taas paikoillaan, ja pystyin melkeipä katsomaan sitä silmiin sen korvien välistä. Ensimmäisen luokan esteet eivät olleet vielä päätähuimaavan korkeita, mutta Väinön kanssa mikään ei ollut mahdotonta; en epäillyt hetkeäkään, etteikö ruuna pystyisi aiheuttamaan kaaosta pienilläkin esteillä. Viimein pilli vihelsi, ja Väinö sinkaisi eteenpäin korvat hörössä. Paljoa ei ollut tehtävissä selästä käsin - kulkusuuntaan pystyin jollakin lailla vaikuttamaan, mutta Väinö oli tänään päättänyt olla vastuussa vauhdista. Pidätteet menivät kuin kuuroille korville, kun ruuna porskutti menemään. Itse yritin lähinnä vain pysyä kyydissä ja toivoa parasta. Aika mallikkaasti esteet kuitenkin ylittyivät, tosin melkoisilla ilmavaroilla, mikä ei ollut suurikaan ihme Väinön kokemattomuuden huomioiden. Nämä olivatkin ensimmäiset kisat, mihin Väinön kanssa osallistuin. Korkeammat voimat olivat puolellamme, sillä selvisimme radan läpi pudottamatta yhtäkään puomia tai vahingoittamatta itseämme tai ketään ulkopuolista. Uusintarata sujui samoissa merkeissä, tosin tällä kertaa suoritustamme piristivät myös iloiset loikat esteiden välissä. Silti onnistuimme saamaan uusintaradallakin aivan huikean ajan, ja ratsastimme kirkkaasti tämän luokan voittoon. Vauhtiruunani vaikutti varsin tyytyväiseltä itseensä, ja kunniakierroksellakin se päätti viihdyttää yleisöä varsin pontevilla koikkaloikilla.

70cm luokkakin sujui meiltä melko hyvin. Korkeampien esteiden myötä Väinöllä taisi kuitenkin mennä pupu hieman pöksyyn, sillä se tarvitsi paljon enemmän tukea tällä radalla. Voisi jopa sanoa, että se kuunteli apujani vallan mainiosti eikä lähtenyt sooloilemaan omiaan. Esteiden välissä piti kuitenkin näyttää olevansa erittäin kova ja macho äijä, ja turhiin hyppelehtimisiin kuluikin useita sekunteja aikaa. Tämän luokan voitto menikin varsin oikeutetusti Jonnalle ja Annalle, jotka paahtoivat radan läpi melkoista vauhtia. Varsin tyytyväinen olin myös toiseen rataamme, ja niin näytti olevan Väinökin. Ihmettelen kyllä kovasti, mistä ruuna repii energiansa, kun se jaksoi kekkulehtaa vielä kahden esteradan ja uusinnankin jälkeen. Odotettavissa ilmeisesti varsin mielenkiintoisia hetkiä jatkossakin tämän ruunan kanssa...

/ Voihan Väinö sentään...

★★★★

Mukava tarina, jossa sun elävä kirjoitustyyli tuli taas kivasti esiin. Väinö taitaakin olla vähän hölmömpi eläin, mutta tuntuu rauhottuneen hieman leikkisten tarhakavereiden seurasta. Jonna sekopäänä tunnettuna oli joku päivä vienyt jopa koko ääliökolmikon yksin tarhaan - oli kuulemma hieman ollut erimielisyyksiä siinä, saiko blondin päältä juosta vai ei. Kaikki ovat kumminkin hengissä eikä Jonna kovinkaan pienestä säikähdä, joten luultavasti se kokeilee samaa toistekin.

Onnea voitostasi! Olet sen ansainnut.

- Jewell