15. maaliskuuta -15 / Pikkuponimaasto

Mitä se Jewell nyt taas on keskinyt?


Onko sinulla pieni poni, joka kaipaa kuollakseen kunnon maastoreissua? Nyt se on sitten vain menoksi - Leijonalaaksossa pidetään 15. maaliskuuta pikkuponimaasto, jonka kaikkien osallistujien hevosten säkäkorkeus täytyy olla alle 140 senttimetriä. Nyt siis kaikki shetlanninponit ja muut pikkuiset mukaan!

Maaston ei ole tarkoitus olla reipas ja hikinen, vaan rauhallinen maasto, jossa voi nautiskella näkemästään. Siksi teemmekin rennon, mielialaa nostattavan reissun, jossa voi keskustella muiden maastoilijoiden kanssa. Laukkaamme tietenkin hieman, mutta tarkoitus on, että nuoremmatkin ratsastajat voivat osallistua. Siis kaikki, lapsista aikuisiin, ovat tervetulleita. Muistathan kuitenkin huomioida turvallisuuden, maastossa käydään kaikki askellajit läpi reippaassa tahdissa ja siksi täysin osaamattomia ratsastajia ei mukaan oteta!

Kuten edellisessäkin maastoreissussa, on viimeinen ilmoittautumispäivä edellisenä päivänä, eli 14. päivä maaliskuuta kello 18:00. Maastoon otetaan peräti 6 ulkopuolista ratsukkoa. Maasto suoritetaan tarinalla/runolla/piirroksella, jotka luovutetaan vasta, kun olen itse kirjoittanut pohjatarinan kaikille. Tarinani tulee ilmestymään viimeistään maastopäivänä.

Lähtö tallin pihasta tapahtuu kello 11:00. Johtohevosena tulee tällä kertaa olemaan aina yhtä vakaa Niko ja perää on pitämässä tallityöntekijämme Jonna pienellä Romeolla. Matkaamme käynnissä suorinta tietä kohti kylää, mutta käännymme pian sekametsään pienelle polulle. Matkaamme metsässä varsin monipuolisessa maastossa, jossa on paljon ylä- ja alamäkiä. Jossain kohtaa olemme jopa niin korkella kalliolla, että puiden latvat ovat korkeudessamme. Kun olemme kulkeneet metsäpolkua lähes tunnin, pääsemme pellon reunaan, josta jatkamme läheiselle hiekkatielle. Hiekkatiellä voimme ravata, kunnes pääsemme hylätylle metsätielle. Siellä voimme laukata aivan vapaasti. Metsäteitä ja peltoja pitkin palaamme takaisin Leijonalaaksoon, jossa olemme kello 14:00.

Miten osallistun?
Ilmoita itsesi alle tai sähköpostiin leijonalaakso@luukku.com seuraavalla kaavalla:

Koodi:

Ratsastaja - [url=http://osoite]Hevosen nimi[/url]

Sähköposti otsikoituna "Pikkuponimaasto 03/2015"

Tallin hevosella osallistuminen
Tekeekö mielesi hoitajana osallistua tai eikö sopivaa ratsua löydy? Leijonalaaksossa on useita maastovarmoja poneja, jotka tulevat mielellään mukaan. Mukaan otetaan ainakin Eve, Anna, Nippon, Mette, Riku ja erikoisuutena käytössä on myös Emilia, joka on ihana maastoratsu.

Hoitajille
Tähän tapahtumaan osallistumisesta saa Pikkuponimaasto -merkin sekä 10 pistettä! Tapahtumaan osallistuttuasi olet myös suorittanut 50% maastoratsastusmerkistä.

Kaikki hoitajat saavat osallistua yllä ilmoitetuilla hevosilla.



Osallistujat:
Tallilaiset:
Jutta J. - Eve OK
Juliana - Nippon

Ulkopuoliset 6/6:
Danielle M. - Florrie Dawn
Leandra - Tigress Dei
Liina V. - Oleanterin Y Fannod
ksuvi - Tornado Tornadon't Dei OK
Lola - Lilleman v. Moons
Tanttu - Frode Einar

Jutta J. - More Than Ever

Pikkuponimaasto ei totisesti alkanut hyvin. Voi sitä kiroamisen määrää, kun aamulla Nikoa harjaamaan mennessäni sain todeta sen pudottaneen yhden kengistään. Kukaan ei ollut sitä edellisenä iltana huomannut ja nyt oli jo liian myöhäistä tehdä asialle mitään. Mä osasin lyödä kenkiä, mutta en omistanut mitään mitä lyödä. Siksi aloin nopeasti käydä läpi hevosia, joita ei ollut maastoon lähdössä. Vaihtoehtoja oli vähän: Emilia, Mette, Anna ja Riku.

Emilia olisi liian hidas kärkeen, se oli selvä. Rauhallinen russponi oli enemmän jonon perukoilla tepsuttavia otuksia, kuin johtohevonen. Meten kanssa oli sama juttu, vaikka se shetlanninponiksi olikin vauhdikas. Annan selässä taas olin viimeksi käynyt ehkä vuosi sitten, joten lopulta suuntasin Rikun karsinassa. Myönnettävästi olin suunnilleen koeratsastanut sen sekä pari kertaa sen jälkeen läpiratsastanut. Nyt me seistiin (tai enemmänkin stepattiin paikoillaan) tallipihassa, kun katsastin, olivatko kaikki valmiina lähtöön. Tänään lähtijöitä oli 10 kappaletta, taas varsin reilusti siis. Maaston järjestys muuttui seuraavanlaiseksi:

Minä ja Riku
Liina V. ja Kamu
Jutta ja Eve
Daniella M. ja Florrie
ksuvi ja Tornado
Leandra ja Tikru
Tanttu ja Eino
Lola ja Lilleman
Juliana ja Nippon
Jonna ja Romeo

Alkumatka sujui rauhallisesti, kun kuljimme ison kentän ohi suoraan metsään. Metsässä jokainen poneista saivat katsoa tarkasti jalkoihinsa, koska maasto monille aivan uutta sekä vaikeakulkuista. Rikukin tuntui olevan vähän ymmällään, mutta Romeo oli tarponut metsässä useastikin. Samalla saatiin hyvää tasapainotreeniä kaikille poneille. Vaikka pelloilta oli tuuli jo puhaltanut lumet pois, oli metsässä sitä paikoittain vielä jopa hevosia polviin, mikä tuntui ihmetyttävän monia. Koska itse olin kuitenkin maastoilun perään, osasin ohjata porukan kulkemaan puiden alta ja niiden läheltä, jossa lunta oli aina vähemmän.

Metsässä oli paljon ylä- ja alamäkiä, joiden takia hevoset pääsivät käyttämään lihaksiaan oikein kunnolla. Matkan varrella tuntuivat osa poneista hieman arastavan oksien yli kävelemistä ja mitä ihmeloikkia saimmekaan nähdä! Jopa Eve näytti olevan sitä mieltä, että oli maastoesteradalla eikä sysimetsässä. Pieniä polkuja oli vaikea erottaa lumen seasta, mutta joiltakin kallioilta oli valkoinen peite jo päässyt haihtumaan.

Olimme kulkeneet melkein tunnin, kun nousimme kalliolla niin korkealle, että puiden latvat oliva tasossamme. Täältä näki kauas - aina Räpäkköjärvelle ja kaukana siintävälle kylälle. Monet innostuivat maisemasta, joten pysähdyimme useiden ottaessa kuvia puhelimillaan. Jatkaessamme matkaa, laskeuduimme nyt alaspäin loivaa mäkeä. Pian saavuimme pellon reunaan, jota seurasimme jonkin aikaa. Joissain kohdissa pelto oli varsin upottavaa. Daniella M.:n Florrie tuntui kimpaantuvan uppoavista kavioistaan kovastikin, jääden ensin paikoilleen jäkittämään ja perään rynnäten eteenpäin, kun tajusi edellisen ratsukon karkaavan kauas edelle. Daniella M. ei kuitenkaan kuin vain nauranut tapaukselle, eihän valkoisen ponineidin sovi kurata jalkojaan!

Kun vihdoin pääsimme hiekkatielle, olivat ponit jo päässeet vaiheeseen, jossa kävelivät pitkin ohjin rennosti. Ainoa hevonen, joka tuntui pelkäävän jokaista postilaatikkoa sekä kaatunutta puuta, olikin Riku. Varsinainen johtohevonen siis! Energiaa purkaakseni huusinkin kaikki raviin ja pian viiletimme varsin reipasta vauhtia (varsinkin shetlanniponeille) hiekkatietä pitkin. Kaksi kertaa vastaan tuli auto, jolloin siirsimme ponit käyntiin.

Metsätielle kaartaessamme aloin jo varoitella laukkapätkästä. Kaikki ravasivat hyvin kontrollissa ja pärskähdellen, joten huutaessani laukkakäskyn, kaikki nostivat laukan hienosti. Rikun kanssa oli pieniä kontrolliongelmia, sen mielestä vauhti oli turhan rauhallinen - vaikka laukkasimmekin reipasta tahtia. Pienen jännitysmomentinkin ruuna sai aikaan aloittaessan aivan yllättäen varsinaisen pukkirodeon, jolle en voinut kuin nauraa. Takana tuleva Kamu tuntui hämmentyvän liikkeestämme pahasti ja laski raville, mutta mitään suurempaa ongelmaa ei syntynyt. Pian olimme taas laukassa.

Metsätien puolivälissä siirryimme taas raviin ja lopussa käyntiin. Siirryimme taas yhdelle pienelle polulle, joka mutkitteli ja kohoili useaan otteeseen. Sen kautta päädyimme toiselle metsätielle, jossa otimme vielä pikkupätkän ravia. Maasto oli varsin raskas kaikkein pienimmille otuksille, joten loppumatkan kävelimme peltoja ja metsäteitä sekä -polkuja pitkin Leijonalaaksoon.