8. toukokokuuta -15 / Uusi kengittäjä (Hely)

Me maalattiin aitoja sinä päivänä. Mäkin olin tullut Konstan kanssa pois oritallista piilosta auttamaan. Aurinko paistoi, Inka oli vetänyt mustan Audi-lippiksen hiustensa päälle. Ruskeasta turkoosiksi muuttuvat kutrit valuivat hieman aaltoilevina ponnarilla niskassa. Oli lämmin, eikä ulkona tarvinnut edes pitkähihaista. Mistä ihmeestä nämä kelit yhtäkkiä tulivat? Vielä edellispäivänä kaikki hevoset oli täytynyt loimittaa kunnon myrskyyn. Oli satanut, tuullut ja jopa ukkostanut. Nyt se tuntui kaukaiselta, kun otin huikan vesipullosta.

Inka oli ollut jo pidemmän aikaa masentunut. En ollut varma, olinko vain kuvitellut vai oliko nainen alkanut piristyä viimeisten päivien aikana. Tiesin masennuksen syyn, mutta en ollut siitä Inkan kanssa itse puhunut. Nyt nainen tuntui kuitenkin nauttivan auringosta, Inka ruskettui nopeasti ja varmasti suunnitteli jo aurongon palvontaa tälle kesälle.

Jonna oli maalissa varpaista aina vaaleaan tukkaan. Kädet olivat peittyneet valkoiseen väriin ja levittivät jokaisella kosketuksella naamaankin raitoja.

"Kai tiedät, ettei toi lähde irti pariin päivään?" Miika kysyi kulmaa kohottaen. Jonna pyöräytti silmiään ja sanoi sen olevan ihan sama.

Vilkaisin omia, ennen-mustia farkkujani. Miksen en vain osannut olla siisti? Konsta oli aivan maaliton, kuten yllättäen Miikakin. Anette ja Tinka olivat Jewellin kanssa korjaamassa maastoesteitä talven jäljiltä.

"Mitäs te duunaatte?" kuului Oscarin ääni selkäni takaa. Mukana oli uusin tulokas Helena, jolla oli ihana, paksu tukka ja aina meikkiä. Hieraisin omia silmiäni, johon en tosiaan ollut jaksanut aamulla laittaa mitään. En ymmärtänyt Inkaakaan, jonka kasvot olivat täydellisessä tällingissä.

"Maalataan. Liittyykö herra Grén seuraan?" Inka tivasi hymyillen ja ojensi jo pensseliä. Oscar kuitenkin pudisti päätään.

"Tänään ei ehdi, sori", mies sanoi irvistäen ja siirtyi sivummalle puhumaan Miikan kanssa. Kädeneleistä päättelin, etten halunnut tietää puheenaihetta.

Kello oli ehkä kaksi. Mulla oli Jonnalta lainatut aurinkolasit, en tiennyt edes miksi sillä oli mukana kahdet. Lasien muotoilu oli kotoisin Raybanilta, mutta luultavasti ne olivat halvat jostain markettiliikkeestä. Kaikkien päät kääntyivät omenatarhan tarhan aidoista, kun pihan halki ajoi auto pää- ja keskitallin pihalle. Inka kurtisti kulmiaan, kun isosta autosta nousi nuori mies. Hetken mies käveli edestakaisin pihalla, kunnes hoksasi meidät ja lähti tulemaan kohti. Inka lähti vastaan.

"Anteeks, voinko mä auttaa?" nainen kysyi paarhaalla asiakaspalvelu-äänellään. Mies haroi kädellä tummia hiuksiaan. Vau. Parransänki oli lyhyt ja huoliteltu. Mistä näitä pitkiä, lihaksikkaita miehiä löytyi? Miten niitä sai omaan elämäänsä?

"Tuota, oon kengittäjä. Reijahan alkaa nyt jättäytyä eläkkeelle ja se joku tallinomistaja, Jewell? Se tilasi ajan, täällä on kuulemma pari kengitettävää", mies selitti ja ojensi kätensä käteltäväksi. "Emil Verainen."

"Mistä Jewell sut on löytänyt? Calvin Kleinin mallistosta?" Inka hymyili leveästi sipaisten yhden hiussuortuvan pois kasvoilta. Siihen takertui hieman maalia sormista.

En muistanutkaan, millainen Inka oli sinkkuna. Valtteri oli selvästi jätetty taakse.

"Inka. Oon täällä töissä, kuten nää muutkin. Tulit kai Magpien ja Even takia? Voin hakee ne sulle", Inka selosti ja vei maalisudin takaisin likoamaan väriä pois. Mun ohi mennessään kuului vielä kuiskaus, jota mies ei kuullut. "Toivottavasti toi kengittää täällä jatkossakin. Hitto."

Leijonalaaksossa oli kaikki hyvin.