15. maaliskuuta -15 / Jätkien juttuja (Miika)

Olin jo aikani räkättänyt pihalla pikkuponimaastoon lähteville ratsukoille. Tai oikeastaan vain Jonnalle, joka kökötti myrtsi ilme kasvoillaan pienen Romeon selässä. Sen jalat ulottuivat hieman mahan alle, vaikka jalustimet olivat lyhyempinä kuin estejalustimien pitäisi ikinä olla. Romeo oli shetlanninponiksi aika timmissä kunnossa, eikä ollut todellakaan samanlainen ihrakasa kuin tallin toinen shetlanninponiori Logan. Logan tosin olikin malliltaan aivan erityyppinen kuin Romeo, sen verran mäkin ymmärsin niistä pienistä riiviöistä.

Romeo ei vaikuttanut ollenkaan hermostuneelta, vaikka ympärillä pörräsi useita vieraita hevosia. Jewell näytti varsin turhautuneelta oman hevosensa selässä, joka oli viime hetkellä vaihtunut. Tallin paras maastomopo Niko oli mennyt ja tipauttanut kenkänsä eikä sitä oltu eilen illalla sisään tuodessa huomattu. Tallissa olikin alkanut raaka karsinta siitä, kuka lähtisi mukaan. Emilia olisi muuten ollut ihan ykkönen, mutta oli liian hidas eteen. Samoin oli Mettekin, joten jäljelle jäivät Anna ja Riku. Nyt tumma santelipuuponiruuna kökötti valmiina maastoon, koska sillä Jewell oli lähiaikoina enemmän ratsastanut kuin Anna. Eli ehkä kaksi kertaa...

Maastoporukan kadotessa pihalta, mä palasin talliin. Oltiin ehditty jo vartti sitten jakamaan päiväheinät Inkan kanssa, joten etsin kottarit sekä talikon. Se yllätti monia, mutta kyllä, jopa Miika Sario joutui siivoamaan karsinoita Jewellin diktaattorivallassa. Kuka olisikaan uskonut, että vaikka kuinka räpyttelin silmiäni ja mutristin huulta, ei Jewellin silmissä näkynyt armon hiventäkään?

Heitin nappikuulokkeet korville ja annoin Cheekin jyskyttää tärykalvot pilalle. Olin jo kolmannessa karsinassa, kun oven suuhun ilmestyi norkoamaan brunette tyttö. Se näytti tuijottavan mua vähän hiostavan ahnaasti, kunnes otin kuulokkeet korvista ja kohotin kulmiani kysyvästi. Mä tiesin hatarasti tytön Jutaksi, se omisti kaksi suomenhevosta tallissa. Väinön ja Sannin, kaivoin nimet jostain muistin pohjukoilta.

"Voinko mä auttaa jotenkin?" kysyin kohteliaasti, olinhan mä tallin parhaita asiakaspalvelijoita. Monellakin tapaa.

"Hym, sitä mä vaan, että siis, mun piti kysyä kengityksestä. Pitääkö mun sitä varten etsiä Jewell vai osaat sä sanoa milloin tulee seuraavan kerran?" Jutta vastasi ja mä mietin. Jewell oli puhunut, että useat hevoset kaipaisivat uusia kenkiä ja jäisivät varmaan vikoiksi hokkikengiksi.

"Voisin melkeen luvata, että Hieska tulee käymään ens torstaina", tokaisin ja Jutta nyökytteli reippaasti. Sen liukuvärjätyt kiharat pomppivat pään liikkeen mukana tomerasti. Jäin seuraamaan niitä vähän turhan pitkäksi ajaksi, kunnes ne pysähtyivät ja tajusin nostaa katseen takaisin ruskeisiin silmiin. Niitä ympäröivät tekoripset, olin siitä täysin varma. Jutta näytti enemmän jonkinlaisen puoliveritamma omistajalta, kuin kahden puten. Mä en (vieläkään) ollut täysin vakuuttunut moisista suomenjunteista, vaikka niitä täällä tulikin joka tuutista. Ei, mun makuun olivat puoliveriset ja ennen kaikkea hienot! Sellaiset kuin Tara.

Jutta mutristi huuliaan, kuin miettisi mitä vielä sanoisi. Kun olin odottanut vaivaantuneessa hiljaisuudessa hetken, virnistin leveästi.

"Voisin pitää tauon, mennäänkö kahville aitalle?"

Jutta piristyi silmissä, hymyillen ja vastasi reippaasti "tottakai". Tauko kolmen karsinan jälkeen? Jewell olisi tappanut mut, jos olisi nähnyt. Asetin talikon nojaamaan karsinan seinään ja pujottauduin kottisten ohi ovensuusta. Tunsin pihalla, kuinka Inkan katse keskitallista seurasi mun selässäni koko matkan päätallilta aitalle. Avasin oven, pitäen sitä auki Jutalle kuin herrasmies. Tyttö näytti siltä, että odotti kuin hullu pääsevänsä kertomaan kavereille. No, mikäs siinä, kyllä musta kehtas kertoa!

Aitalla istui vain Oscar nurkkaan käpertyneenä Hippoksen kanssa. Se oli keittänyt kahvia ja antoi luvan kaataa meillekkin täydestä pannusta. Jätkä oli kuulemma ennakoinut jonkun muunkin kahvihampaan kolottavan. Mä en ollut kauheasti Oscarin kanssa jutellut, mutta Anette puhui siitä lakkaamatta. Niillä tais olla jotain säätöä, niin sanoi Leijonalaakson puskaradio.

Jutta istuutui pöydän ääreen höyryävän mukin kanssa, kietoen sormet tiukasti sen ympärille. Vedin tuolia vastapäätä taaksepäin, siirtyen siihen istumaan ja siemailemaan kieltä polttavaa kahvia. Kauan me siinä kökötettiinkin hiljaa, kunnes Jutta alkoi höpistä hevosistaan.

"Mitä sä teet ylihuomenna?" kysyin, kun Jutta piti hetken tauon selostuksestaan edellispäivän kisoista. Se mykistyi hetkeksi pidemmäksi aikaa kuin mitä oli kymmeneen minuuttiin hiljentynyt.

"Öh, en kai mitään merkittävää. Tuun tänne?" brunette vastasi. Mä hymyilin toispuoleisesti, sellaista hymyä, joka saisi kenet vain sulamaan millä hetkellä vain.

"Mitä sanot kahvitteluista? Lähetä mulle tähän numeroon -", kirjoitin pieneen paperinpalaan pöydällä mun numeron, "- sun osoite, haen sut viideltä. Okei?"

"Okei", Jutta vastasi hämmentyneenä ottaen lapun kätösiinsä. Se nousi seisomaan, jo kääntyen lähtemään, kunnes pysähtyi puolimatkaan. "Mä, öö, meen hoitaa hevoset."

Ja sitten se käveli pois jättäen mut yksin virnistelevän itseni kanssa.

"Aika sulavaa."

Tai ehkei ihan niin yksin. Oscar virnuili myös sohvalla löhötessään. Mä levittelin käsiäni kuin olisin joku kuningas.

"Tietty, tiiäthän, minä. Mä oon aina sulava", tokaisin naureskellen ja siirryin istumaan nojatuoliin Oscarin valloittaman sohvan viereen. Se näytti mulle peukkua.

"Nään sen. Ei sillä, Juttahan on ihan näpsäkkä paketti", jätkä heitti. Toistan: en ollut jutellut Oscarin kanssa aikaisemmin, mutta nyt täytyi sanoa, että pidin siitä heti.

"Mä taas oon vähän kuullu juttua et sä oot Aneten perään", sanoin, eikä Oscari kieltänyt asiaa. Ei se oikein kerennytkään, koska juuri puhuttu henkilö ryntäsi tuohtuneena ovesta sisään.

"Miika! Sulla on melkein kaikki karsinat siivottavana, eikä me Inkan kanssa varmasti siivota niitä! Ja nyt Killeri on irti, kukaan ei tiedä miten, mutta on!" Anette kiekui täyttä kurkkua, tajuten sitten Oscarinkin. "Ai. Sä. Mitä te täällä oikein juoruutte?"

Mä vilkaisin Oscaria ja virnistin.

"Jätkien juttuja."

Tiistaita odotellessa...